Pierre Lemaitre: Verihäät

Kun kirjailija ponnahtaa maineeseen ja kunniaan, myös hänen ennen tunnettuutta julkaisemansa kirjat alkavat kiinnostaa, niin kustantajia kuin lukijoitakin. Lemaitre on osoittanut kykynsä niin vakuuttavasti, että myös vanhempaa tuotantoa suomennetaan. Ja meille faneille se kyllä kelpaa.

Verihäät on puhdasverinen psykologinen trilleri: pariisilaisella Sophiella on hyvä elämä nuorena aviovaimona ja naisena, jolla on elämä edessä. Mutta hän alkaa unohdella. Tavarat katoavat, sähköpostit temppuilevat, sovitut tapaamiset takkuavat, pysäköity auto ei löydy ja kaupasta lähtiessä kassista löytyy maksamattomia tavaroita. Ja tämä on vasta alkua.

"Sophie unohti e-pillerin, hukkasi synttärilahjan ja joulukoristeet - tuollainen jättäisi jäljen keneen tahansa. Sophie ryhtyi kirjoittamaan kaiken muistiin, pikkutarkasti kuin kuiville pyristelevä narkkari. Hän hukkasi vihkonsa. Hän kadotti autonsa, kaverinsa, hänet pidätettiin varkaudesta, päivä päivältä sekavuus romutti hänen elämänsä. Juoppojen tapaan hän alkoi piilotella unohteluaan, huijata, piilotella, jottei Vincent eikä kukaan muukaan huomaisi mitään. Tohtori ehdotti, että hänet otettaisiin hoitoon. Sophie kieltäytyi, kunnes kuolema tuli ja syöksi hänet hulluuteen."

Tehokasta, eikö! Itsekin jatkuvasti unohtelevana tai paremminkin sitä pelkäävänä Sophien tilanne kylmää: joudunko pian vastaavaan tilanteeseen? Olenko riittävän tunnollinen? Mitä oikein tapahtuu - miksi näin suuri muutos Sophien elämässä? Ja miten hirveäksi unohtelu voi mennä. Otetaan esimerkiksi tilanne, jossa hoidat jonkun pientä lasta...

Lukijaa palkitaan pian, sekä kauheuksilla (koska niitähän me odotamme, jos rehellisiä ollaan) että selityksen suuntaisilla viittauksilla. Ja Sophien mietteillä, joita saamme lukea kihelmöivän tarkasti.

"Jos hän voisi, hän huutaisi, mutta ihmeellistä kyllä hän kokee jotain muuta, saman tunteen kuin usein vastaavanlaisten tilanteiden jälkeen, oudon lähes lohdullisen ajatuksen, ettei pelko ole ainoa totuus, aivan kuin lapsi kauhujen saartamana tuntisi hauraan mutta täyden varmuuden, että jossain vaarojen tuolla puolen on joku, joka suojelee häntä... Hänen isänsä hahmo ilmestyy hetkeksi hänen eteensä, mutta haihtuu melkein heti. Taikauskoa. Syvällä sisimmässään Sophie on varsin hyvin selvillä siitä, että kuvitelma on vain lapsellinen keino rauhoitella ajatuksia."

Mitä oikeastaan tapahtuu ja miten Sophien käy? En voi kertoa enempää, valitan - jätän jännityksen sinulle. Sanon vain, etteivät Lemaitren varhaisemmatkaan teokset ole pettymyksiä. Mies on velho kertojaksi! Blogistani löytyy nimihaulla kuusi miehen kirjaa, linkkaan vaikka tähän. Terävä havainnointi, tiheä tunnelma ja yllättävyys kunnollisen kerronnan ohella ovat kirjailijan vahvuuksia, joita ihailen. Odotan kärsimättömästi jatkoa ylistetylle ja palkitulle upealle Näkemiin taivaassa -teokselle (josta tehtyä leffaa en ole vieläkään ehtinyt katsoa!), suomennos luvassa lokakuussa nimellä Tulen varjot.

Kenelle: Psykologisen jännityksen ystäville. Vetävän vietäville.

Muualla: Tuulevi ihmettelee kirjan suomennettua nimeä. Minusta nimi on hieno, onhan verihäät vanha suomalainen termi ja sopii tähän mainiosti. Dekkarien aatelia, sanoo Leena Lumi.

Pierre Lemaitre: Verihäät (Robe de marié, 2009). Suomennos Kaila Holma. Minerva 2018.

Jutulla osallistun kirjabloggarien dekkariviikkoon, haaste ja logo: Niina Tolonen. Valtakunnallisesti jo traditioksi muodostuneen viikon takana on Kirjakauppaliitto.