Rapakon takaa - kolme kovaa

Lucy Bartonin karu lapsuudenkertomus kosketti ja koskettaa. Strout yltää yli paikkakuntien ja valtioiden rajojen samastuttavan uskottavalla, harkitun hienosti riisutulla tarinallaan, jonka aloitti Nimeni on Lucy Barton ja jota Kaikki on mahdollista laajentaa yhdeksän eri kertomuksen muodossa.

On mainiota palata tuttujen hahmojen pariin ja saada tietää, mitä heille kuuluu. Lucystä on tullut kuuluisa kirjailija. Hän on vaihtanut paitsi asuinpaikkaa pikkukaupungista suureen, myös sosiaalista statustaan, luokkaa, kuten tavataan sanoa. Mikä muuttuu ja miten häneen nyt suhtautuvat entiset naapurit ja elossa olevat perheenjäsenet? Veli Pete on ainakin kauhuissaan, kun Lucy ilmoittaa tulevansa käymään.

Tyylikkään taidokasta ja herkullisen kikkailematonta tekstiä, jossa ei ole mitään liikaa mutta joka kertoo paljon luokkaeroista, juurista, ihmissuhteiden puhumattomista kipeistä kohdista ja kasvamisesta, elämän vääjäämättömästä jatkumisesta ja muutoksista, joskus eteen, joskus taakse päin. Lucy Bartonin tarinassa on paljon kaunista ja toivoa tuovaa, vaikka melankolian tumma pohjavire sitä sävyttääkin.

Muualla: Lumiomena ei voi kuin ihailla, miten Strout kirjoittaa: kuin ulkoa katsoen, mutta sisälle päästen.

Elisabeth Strout: Kaikki on mahdollista (Anything Is Possible). Tammen Keltainen kirjasto 2019. Suomennos Kristiina Rikman. Päällys Laura Lyytinen.

Rapakon taakse, mutta Kanadan puolelle sijoittuu Louise Pennyn Three Pines -dekkaritrilogia, jonka nyt lukemani kirja aloittaa. Hämmästyttävästi se muistuttaa perinteistä brittidekkaria teenjuonteineen, seurakuntanaisten ahkerine harrastuksineen, maatalousnäyttelyineen, jopa Oscar Wilde -sitaatteineen pienen idyllisen kylän maisemissa. Tunnen heti olevani kotonani. Kanadalaisuus näkyy lähinnä englannin- ja ranskankielisten henkilöiden myötä. Ja siinä, että ylikomisio Gamache saapuu Quebeckistä selvittämään kylän murhatapausta, kun kaikkien rakastama iäkäs Jane Neal löytyy kuolleena.

Paljon puhetta ja psykologisointia, välienselvittelyä ja leppoisuutta, ilman räjähtäviä huipennuksia tai hurmekekkereitä. Vanhahtavaan viittaavasta ympäristöstä ja tyylistä huolimatta eletään nykyaikaa. Sujuva kerronta pitää kiinnostuksen yllä fiksusti rakennettuine yllätyksineen ja elävine henkilöineen. Ei jätä syvää muistijälkeä, joten sopii erinomaisesti päänlepuutusluettavaksi unta odotellessa tai välipalaherkuksi. Seuraava osa ilmestyy syyskuussa 2019, kolmas keväällä 2020. 

Muualla: Leena Lumi ahmaisi tarinan kuin jäätelön hellepäivänä. Kirsi kertoo kirjojen taustaa: kirja on julkaistu suomeksi ensi kerran jo vuonna 2005! Silloin nimellä Naivistin kuolema. Three Pines -sarjan tapahtumapaikkoja voi katsella vaikka tästä. 

Louise Penny: Kuolema kiitospäivänä (Still Life). Suomennos Raimo Salminen. Bazar 2019. 

Ennakkokappale. Kansi Perttu Lämsä, taitto Jukka Iivarinen.

"Pitää otteessaan" on yksi kirja-arvioiden perusfraaseista, ja sitä on käyttänyt myös Daily Mail kirja-arviossaan liepeen mukaan. No, olen samaa mieltä: ei tätä tarinaa voisi kesken jättää. Mel on onnellinen perheenäiti, kun hän vuosien jälkeen tapaa opiskeluaikojensa bestiksen, Abin. Liikuttavan Abi-ihailunsa Mel saa miettiä uudestaan, kun tutustuu entiseen ystäväänsä paremmin.

Hämmästyttäviä käänteitä ja juohevaa tekstinjuoksutusta tarjoava tarina muuttuu ystävyystarinasta trilleriksi, psykologiseksi sellaiseksi, muita aseita kuin päätä ei käytetä (mutta se onkin vaarallisin ase!). Ei erityisen mieleenpainuva teos, mutta viihteenä sujahtaa sujuvasti omaan genreensä ja tekee tehtävänsä. Suomennetun kirjan nimen loppulisäystä ihmettelen, minusta se kertoo liikaa sisällöstä. Ja joku moitti äskettäin kirjablogeja liioista juonipaljastuksista! En allekirjoita!

Muualla:  Todella piinaava kirja, toteaa Mannilainen, myönteisesti.

Adele Parks: Päästin hänet sisään - ja hän vei kaiken. (I invited her in)

Suom. Pirjo Lintuniemi. HarperCollins 2019. Lukukappale. Kansi Lisa Krebs.