Robert Seethaler: Kokonainen elämä

Andreas Egger joutuu jo taaperona sukulaisten hoiviin äitinsä kuoltua. Ajankohta 1900-luvun alussa, maata ei mainita, mutta se on saksankielinen. Alppien laaksossa sijaitseva kylä ja vuoristo itse ovat ainoita paikkoja, jotka hän tuntee kotinaan. Vaikka poika hakataan ontuvaksi, hänestä kasvaa raskaissa maatalon töissä vahva ja sinnikäs mies. Ja perusyksinäinen huolimatta kyläläisistä, kuten Sarvi-Hanneksesta, joka kertoo Eggerille elämän- tai paremminkin kuolemanfilosofiastaan:

"- Ihmiset sanovat, että kuolema synnyttää uutta elämää. Mutta ihmiset ovat typerämpiä kuin typerin kuttu. Minä sanon, ettei kuolema mitään synnytä! Kuolema on Kylmä Rouva. - Niin mikä? - Kylmä Rouva, toisti Sarvi-Hannes. - Se kulkee vuoren yli ja hiipii laakson poikki. Se tulee milloin tahtoo ja ottaa mukaansa mitä tarvitsee. Kasvoja ja ääntä sillä ei ole. Kylmä Rouva tulee ja ottaa ja menee. Siinä kaikki. Ohi mennessään se nappaa sinut ja vie mukanaan ja pistää johonkin kuoppaan. Ja siihen viimeiseen kappaleeseen taivasta, jonka näet ennen kuin kuoppasi lapioidaan umpeen - se ilmestyy siihen vielä ja lähettää yllesi kevyen henkäyksen. Ja sen jälkeen sinulle jää enää pimeys. Ja kylmyys. Egger nosti katseensa lumiselle taivaalle, ja lyhyeksi toviksi hänet täytti pelko, että sinne voisi ilmestyä jotain joka henkäisisi hänen kasvoilleen. - Luoja nähköön, hän mutisi yhteen puristettujen hampaitten välistä. - Se on paha juttu."

Eggerin yksinäisyyttä onnistuu hetkeksi järkyttämään vain Marie, johon mies väkevästi rakastuu, vaikka myöntää vielä vanhanakin, ettei hän naisia ole ikinä oppinut tuntemaan saati ymmärtämään.

"- Saako olla toinen?" nainen kysyi, ja Egger nyökkäsi. Nainen toi uuden snapsin, ja kun hän nojautui laskemaan lasia pöydälle, hän kosketti puseronsa poimulla Eggerin olkavartta. Vaikka kosketusta tuskin edes tunsi, se jätti Eggeriin hienoisen kivun, joka tuntui painuvan sekunti sekunnilta syvemmälle hänen lihaansa. Hän katsoi naista, ja tämä hymyili."

Kovana työmiehenä tunnettu Egger tekee pääosan urastaan rakentajana vuorilla. Oli nimittäin juuri keksitty, että maa saisi mukavasti tuloja ihmisiltä, jotka haluavat päästä korkealle ja tulla sieltä suksilla alas. Alkaa vimmattu köysiratojen rakentaminen. Kun näkyvää tulosta - vaunuja vaappumassa mäen tasanteelle asti - alkaa tulla, mies on vaikuttunut, vaikka vuoret tuntuvat "menettäneen osan pysyvästä mahtavuudestaan."

"Hänen sydämensä täyttyi ylpeydestä hyvin erikoisella tavalla. Hän tunsi olevansa osa jotain suurta, jotain joka ylitti reippaasti hänen omat voimansa (mukaan luettuna hänen mielikuvituksensa) ja joka, kuten hän oli ymmärtävinään, tietäisi edistystä ei pelkästään laakson elämälle vaan jollain tapaa koko ihmiskunnalle."

Eggerin menetettyä nuorikkonsa hän uppoutuu täysin töihinsä vuorilla, vaarallisimpiin, mitä on tarjolla. Sillä hetkellä, sillä kohta alkaa toinen maailmansota, jonne myös hän saa kutsun astua palvelukseen. Se on ainoa kerta, kun hän poistuu laaksosta (no, yhtä nopeaa yritystä lisäksi ei lasketa) - ja reissusta tulee todella pitkä, niin ajallisesti kuin maantieteellisesti. Hitlerin kukistuttua hän palaa kotiin, vain huomatakseen olevansa liian vanha ja tietämätön uusiin töihin, uuteen teknologiaan. Mutta Egger ei ole tyhmä: hän hoksaa pian keinon ansaita elantonsa uudenlaisessa maailmassa. Ihmisiä, etenkään turisteja, hän oppii arvostamaan sitä vähemmän mitä enemmän heitä tuntee.

Seethalerin teos on niin sanottu pieni suuri kirja. Sen 130 sivuun mahtuu paitsi kokonainen elämä lapsuuden ensi mielikuvista Kylmän Rouvan vierailuun myös kokonainen vuosisata ja yhteiskunnan totaalinen muuttuminen. Turismin kuvaus on satunnaiselle matkailijalle nolostuttavaa, mutta kiistämätöntä. Murros maalaisuudesta teollisuuden ja palvelujen tuotannolla elämiseen on valtava ja nopea. Seethaler kuvaa kaiken kauniisti ja ilmavasti, vaikka sivuja on vain 130. Rauhallinen tempo kuvaa erinomaisesti vanhenevan miehen ajattelua. Tunnelma on omanlaisensa, harkittuja yksityiskohtia runsaasti lukijan mietittäväksi. Luonnon merkitys on väkevä, Eggerin persoona vahvasti läsnä. Kirja on niin täysi - olematta ahdas - että lukija tuntee lukeneensa paljon sivumäärää enemmän. Ja "pakollinen" koronayhteys (mikä tuntuu nykyisin löytyvän joka kirjasta): näin syntyivät viruslingoiksi myöhemmin nimitellyt hiihtokeskukset.

Pelottelinkohan alussa liikaa: vaikka elämäntarina on karu, kirja on kaunis, suorastaan upea. Nautin suuresti!

Kenelle: Isojen linjojen ystäville, tunnelmaa etsiville, rauhallisen historiakerronnan rakastajille, laatuproosan lukijoille.

Muualla: Hemulin kirjahylly suosittelee vahvasti, ja koska bloggari on kirjastolainen, voi kirjan laittaa Helmet-haasteen 2020 kohtaan 50, kirjaston henkilökunnan suosittelema.

Robert Seethaler: Kokonainen elämä. Aula & Co 2020. Suomennos Raimo Salminen. 

Komea kansi Sanna-Reeta Meilahti. Arvostelukappale.