"Muistiinpanoja olin tehnyt jo pitkään, jo Jørnin soiton jälkeisenä päivänä aloin kirjata asioita etten unohtaisi, saadakseni Martinin talteen. Ja vallankin siksi, että minulle kerta kaikkiaan on luontaista käsitellä kokemuksiani kirjoittamalla."
Martin oli pikkuveli, ja aikaa piti vielä olla paljon, välien selvittelyyn, vaikeiden kysymysten käsittelyyn, yhteisiin muisteluihin. Niitä ei ehtinyt olla, kuten oli ajateltu tai ehkä ei edes ajateltu, takaraivossa kuitenkin tuntu siitä, että veli on olemassa "aina". Etähautajaiset, nekin koettiin, olihan korona-aika.
Suuri lohtu sisarelle on Martinin tiivis ystäväpiiri, "Huoliryhmä". Se piti nimensä mukaisesti miehestä huolta, oli tämän seurana loppuajan, järjesti hautajaiset ja muistamiset, ja ennen kaikkea tuki veljeä loppuun saakka. Miten hienoa omata tuollainen ryhmä! Martin oli yksi ensimmäisiä kaapista tulleita homoseksuaaleja Suomessa (ja Setan perustajia) eikä hankkinut omia lapsia: hänen tapansa olla osa yhteisöä ja tehdä itsensä tarpeelliseksi oli toinen.
Martin saattoi raivostua nopeasti, kuten silloin, kun sisar sijoitti vieraansa väärään pöytäjärjestykseen syömään. Merete ei ymmärtänyt, mistä meteli nousi, mutta selvitti asian itselleen myöhemmin.
"Tuolloin Martin kertoi, millaista vierauden tunnetta hänessä herätti se, että koko kulttuurimme - kirjallisuus, popmusiikki, elokuvat, seurustelu arjessa ja juhlissa - perustui käsitykseen rakkaudesta miehen ja naisen välisenä rakkautena ja oletukseen, että mies halusi ehdottomasti istua naisen vieressä päivällisellä ja tanssia naisen kanssa juhlissa. Nyt ymmärrän hänen puhuneen tuolloin heteronormatiivisuudesta, mutta silloin en vielä tuntenut koko sanaa."
Paljon jäi muita kysymyksiä vaille vastausta. Kuten, oliko veli onnellinen? Omassa erikoisessa elämässään, jonka kaikkia puolia sisar ei ymmärtänyt, eivätkä lähimmät ystävätkään.
"Kaihoisana ajattelen, että hänellä olisi voinut olla kokonainen verkosto täällä Suomessa, jos hän olisi välittänyt pitää yhteyttä."
Arvid Järnefeldtin Vanhempieni romaani herättää kirjailijassa paljon ajatuksia. Kuvaus eräästä avioliitosta ja perheestä. "Siitä, miten lapset kokevat vanhempansa ja sisarukset kokevat toisensa." Miksei perheen sisaruksista Ellistä ole kerrottu enempää, missään? Jätettiinkö hänet näkymättömäksi myös perheessä? Entä jäikö Martin jotenkin Mereten varjoon? Ellin kohtalo oli traagisempi, hän päätti päivänsä itse.
Kirjan nimen tulkitsen yhdistettäväksi myös kuolemaan, tai ainakin myöhään iltapuhteeseen: The Violet Hour -nimisen kirjan on kirjoittanut amerikkalainen Katie Roiphe jo aiemmin, ja Merete sanoo sen viittavan iltahämärään ja siirtymiseen tilasta toiseen.
Kaunis muistelu ja "ajattelukirja" runsaine sitaatteineen, anekdootteineen ja kannanottoineen, jotka ovat jopa yllättävän kärkeviä, kirjailijan taidolla muotoilemia. Tällaista on rauhoittavaa lukea.
Kenelle: Iltapuhdetta pohtiville, perheenjäseniä menettäneille, päiväkirjamaisuudesta pitäville.
Muualla: Pia Valkonen kertoo kirjasta ja erityisesti kirjailijan veljen pitkäaikaisista elämän miehistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti