"Reese piti vuosikausia sääntönään, ettei seurustellut toisten transnaisten kanssa. Tekopyhä sääntö. Jos joku olisi rajannut hänet pois seurustelumarkkinoilta sukupuolen vuoksi, hän olisi nostanut äläkän transfobiasta. Mutta sydämen salaisimmassa sopukassa ajatus transnaisen tapailemisesta tuntui vastenmieliseltä. Hän ymmärsi vastenmielisyyden johtuvan itseinhosta, mutta ei halunnut myöntää sitä. Sen sijaan hän selitti asian itselleen niin, että hän oli hetero sanan etymologisessa merkityksessä: hän tunsi vetoa erilaisuuteen."
Amy saa kuitenkin Reesen rakastumaan, ja tunne on molemminpuolinen. Monesta syystä he kuitenkin päätyvät eroon. Kumpikaan ei löydä toisesta säröjensä täydellistäjää - ihan kuin yksi ihminen niin voisi koskaan toiselle täysin tehdä, mutta aina siihen haluamme uskoa, sukupuolesta riippumatta. Reese ei pääse eroon entisestä poikaystävästään tai paremminkin masokismiin taipuvaisuudestaan.
Minut yllätti kirjassa useasti mainittu viesti siitä, ettei transnaisia katsota tietyissä piireissä naisiksi.
"Mutta arvatkaapa mitä? Ei Reese naiseuden sääntöjä laatinut: hän oli perinyt ne, aivan kuten kaikki muutkin tytöt. Minkä takia hänen muka pitäisi jaksaa noudattaa virheetöntä feminististä politiikkaa, kun se ei palvellut häntä mitenkään? New York Times julkaisi säännöllisesti pääkirjoitussivullaan mielipideartikkeleita kuuluisilta feministeiltä, jotka selvin sanoin sulkivat hänet pois naisten piiristä. Siitä vaan."
Eikä Amy kestä raskasta transnaisen elämää, vaan lopettaa transitiohoidot ja palaa takaisin Amesiksi, mieheksi (se detransitio!). Yllättäen hänen salasuhteensa työpaikan pomoon Katrinaan johtaa Katrinan raskauteen. Eikä Ames halua isäksi. Liikaa epävarmuuksia itsestä, sitoutumisesta, siitä, kuinka Katrina ottaa tiedon hänen transnaiseudestaan, ja monia muita syitä: lapsiperhemaailma on vieras.
Mutta hän tietää, että Reese haluaa äidiksi. Voisiko kolmikko hoitaa vanhemmuuden jotenkin yhdessä? Ames tuntee olensa turvallisemmaksi Reesen tuella, joka ymmärtää hänen taustansa. Joka puolestaan on Katrinalle shokki. Mutta nainen hoitaa asian hienosti, pyrkii ymmärtämään Amesia - vaikka edellyttää tältä suhteeseen sitoutumista pitääkseen lapsen, mikä on hienoinen särö -, suorastaan innostuu ajatuksesta saada queerväriä imagoonsa (Ilkeästi sanoin. Kyllä hän oikeastikin pohtii vanhemmuuden vastuiden jakoa).
Aikamoisia solmuja avattaviksi niin henkilöille kuin lukijalle. Naiseuden ja äitiyden kysymykset. Heteronormatiivisuuden yli ajattelu - Katrina pyrkii tähän mielestäni aidosti, vaikka ihastuu mainittuun termiin ehkä enemmän kuin todellisuuteen. Mitä kolmikko päättää lapsen suhteen? Juonta tärkeämpi kirjassa on kuitenkin sen välittämä kuva transsukupuolisten haasteista ja haaveista, sivullisena ja vähemmistönä elämisestä ja ratkaisuista, joita he tekevät. Surullisen moni päätyy transhautajaisten päätähdeksi itsemurhan kautta. Kirja avaa silmiä, välillä raivostuttaa ja välillä keventää nauruksi saakka, ja ohessa opettaa minulle uutta, termeistä lähtien.
Seksiä on paljon, mutta ei pelkästään sitä, elämässä on paljon muutakin. Transnaisten haaveet ovat tavallisia naisten haaveita, perhe ja kunnon ruokailuryhmä totta kai, upea ulkonäkö ja asu ("Monet luulevat, että transnaisen suurin kaipuu on elää todellisessa sukupuolessaan, mutta oikeasti hän vain haluaisi seistä aina hyvässä valossa."), mutta ennen kaikkea itsekunnioitus ja kaikkien hyväksytyksi tuleminen. Niiden saavuttamiseen on vielä ihmisillä, instituutioilla ja yhteiskunnilla matkaa, kirja osoittaa.
Kenelle: Kaikille.
Torrey Peters: Detransition, baby. Kosmos 2023. Suomennos Natasha Vilokkinen. Kannet Elina Äärelä.
P.S. Jos lapsensaanti perinteisen perhemallin ulkopuolella kiinnostaa, kuuntele Storytelin hauska mutta asiallinen Ruuhkavuode-podcast. Sen teki kollegani Mari Suonto. Minäkin pääsin sanomaan siihen muutaman sanan perheestäni, jossa baarista pokattu mies osoittautui kestäväksi ratkaisuksi (jo 30 vuotta tänä syksynä!). Hänen myötään sain 7-vuotiaan tytön, jonka kolmantena vanhempana olen elänyt ja nauttinut sittemmistä kolmesta lapsenlapsesta ominani. Tulee jaksossa kuusi.
Marin podcastissa kerrotaan itsellisen 35-vuotiaan naisen mahdollisuuksista saada lapsi. Ensimmäinen jakso kartoittaa fyysiset alkuehdot eli tehdään katsastus, kurkataan konepellin alle ja kysytään satunnaiselta panokaverilta lapsen hankkimishalukkuutta. Toinen jakso kuvaa uuvuttavia somen keinoja sen oikean tapaamiseen, mutta pohtii myös sitä, tekeekö Mari jotain väärin. Onnellisen perheen metsästys on kuitenkin vaivattomampaa kuin yllä kuvatun kirjan naisilla, enkä halua tällä vähätellä transnaisten tilanteen ällistyttävän vaikeaa ja mitätöityä tilannetta, joka on täysin omanlaisensa. Mutta on jotain samaakin: peruskysymys ja perheen tarve on yhtä iso ja polttava, samoin lopputuloksen epävarmuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti