Sattumalta luin peräkkäin kaksi koskettavaa pienoisromaania, joiden sisällössä on yllättäviä yhtäläisyyksiä. Tyylilajit eroavat toisistaan kyllä, toinen on maaginen, toinen realistinen. Molemmat ilostuttivat lukijaa niin persoonallisuudellaan kuin tarinoillaan, joissa tapahtuu enemmän ja lopulta todempia asioita kuin päällisin puolin arvaisi. On ehdottomasti luettava loppuun.
Aleksin asunnossa alkaa tapahtua outoja. Tavarat siirtyvät paikoiltaan, jokin kahisee, ei mitään vaarallista. Mutta sitten katoaa Väinö-koira! Ääni naapurista kertoo Aleksille:"- Lähes heti sen jälkeen, kun koira juoksi porttikäytävään, sen perässä tuli jokin. Ensin tulkitsin, että se olit sinä, mutta datavirrasta ilmenee selvästi, että se jokin lensi. Se kaarsi lumikaivannosta alas, lensi holvikaaren ali, otti koiran kiinni ja jatkoi pysähtymättä lentoaan porttikäytävän läpi sisäpihalle ja sieltä taivaalle.
Ääni vaikeni. Aleksi seisoi hiljaa.
Ääni jatkoi: - Voisin laskea myös mahdolliset skenaariot sisäpihan ilmatilan tapahtumista, mutta se olisi isotöisempää. Mitä suuremman alueen lasku käsittää, sitä moninaisemmiksi mahdollisuudet muuttuvat ja sitä epätodennäköisemmiksi tietyt tarkkarajaiset skenaariot käyvät.
Aleksi tuijotti epäuskoisena purjekangasta. Hän hieroi otsaansa.
- Jassoo, hän sanoi. - Joku tuli lentäen ja vei minun koirani teidän porttikäytävästänne.
- Siltä vaikuttaa.
- Just. Mahtaako sinulla olla muuta tietoa tästä eriskummallisesta tapahtumasta?"
Maaginen tarina ylittää kehon ja sielun rajoja leikillisesti ja kipeästikin, mutta ymmärrettävästi. Aleksissa havaitaan lovi - kenessä meistä ei sellaista olisi - joka saa selityksensä. Lukujen otsikot ovat omanlaisiaan, esimerkiksi: "Kyseessä on sekä variksen että Neiti nopean amurinleopardin mukaan monimutkainen tilanne, jossa on vaikeaa löytää eettisesti tyydyttävää ratkaisua." Tekstinokkeluuksista huolimatta pinnan alla kulkee pirullisen todellinen perusjuonne.
Tapahtumapaikka on Helsingin keskusta, Kruununhaka eritoten. Tapaamme monenlaista väkeä, kuten munkkeja, robotteja, eläimiä ja tuntemattomia olentoja. Ja jo esikoisromaanista Pimeässä liikkuvat olennot tutun viisaan variksen. Mainio luettava maagisen ystäville sekä omista tai läheisen lovista kärsiville.
Topias Haikala: Varjokäärme, mestaripunoja. Enostone 2023.
P.S. Kannelmäen kirjakävelyllä 31.8.2024 klo 14 (alkaa kirjaston portailta) on mukana Topias Haikala ja muita kirjailijoita. Tervetuloa tapaamaan heitä!
Susanna Salminen kirjoittaa nuoresta perheestä tässä ajassa, realistisella otteella. Teemu hoitaa kolarissa pahoin vammautunutta vaimoaan ja pientä poikavauvaa.
"Ensimmäiset viikot onnettomuuden jälkeen velloivat edelleen sekavina Teemun mielessä, mutta Marin kotiuduttua heillä oli alkanut sujua hyvin."
Arki on ankaraa suorittamista. Sosiaalitoimistosta Teemu ei silti halua apua, vaikka tiukkaa tekee. Eniten haittaa se, ettei Teemu saa nukuttua, unilääkkeitä kuluu.
"Asiat olivat loppujen lopuksi selkeitä, kun oli lapsi, perustarpeista oli huolehdittava ja käytävä töissä, tuumailun aika tulisi myöhemmin - jotain sen suuntaista Teemu oli vastannut terapeutti-ihmisen kolmanteen viestiin."
Työkaverit soittelevat ja tiedustelevat vastauksia asiakkaiden kysymyksiin; äiti soittaa usein, mutta vaikuttaa kiinnostuneelta ainoastaan lapsen pärjäämisestä. Se hieman loukkaa Teemua, vaikka hän itse suhtautuu tilanteeseen kuten bisnesoppineen henkilön kuuluu.
"Asiat pitää priorisoida ja allokoida resurssit oikea-aikaisesti, kyky tehdä nopeita päätöksiä oli joskus oleellisinta selviytymiselle."
Lenkkeily on Teemun henkireikä. Polvivamma estää sen hetkeksi, mikä ei paranna miehen mielialaa. Työt kasautuvat, viikonpäivät alkavat mennä sekaisin. Mutta jostain löytyy aina vielä yksi voimantippa ja toivo tilanteen parantumisesta.
"Teemua alkoi huimata, eikä hän tiennyt, johtuiko se epätoivosta vai nukahtamislääkkeestä.
Kun tulosodotusten laskeva trendi oli kääntymässä paniikkisyöksyyn, Mari, joka hänen vieressään olikin yllättäen hereillä, pysäytti ajan, keskeytti hänen kiemuroivat ajatuksensa ja laski käden hänen kädelleen.
- Kiitos kulta, että autat kaikessa mahdollisessa, Mari kuiskasi ja piti kättään edelleen Teemun käden päällä."
Esihenkilö Minna tarjoaa Teemulle mahdollisuutta muuttaa asiakasprojektin pariin Eurooppaan.
"- Ei se mahdotonta olisi, sehän olisi mahtava mahdollisuus. Saisit kansainvälistä kokemusta, Mari sanoi.
Teemu kulautti lasin tyhjäksi. Kuka hoitaisi poikaa, kuka sinua, pääseekö siellä edes pyörätuolilla liikkumaan? Ja projektissa tehdään pitkiä päiviä. Ihan mahdoton ajatus.
Väitteitä, joita oli turha sanoa ääneen, Mari ei niitä kuuntelisi kuitenkaan."
Metsäretkelle hän sentään voisi lähteä; Teemu haluaa viedä pojan paikkaan, jossa he Marin kanssa olivat käyneet tämän terveenä ollessa. Retki vie hänet - ja lukijan - täysin yllättävään, lähes mykistävään suuntaan. Sopii luettavaksi koskettavista elämäntilanteista kiinnostuneille. Miten Teemun ja perheen käy?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti