Lukemista ja luettua kesään

Tutkailin loppukevään ja alkukesän lukemisiani. Niitä on, vaikka vähemmän blogattuina, sillä perheasiat ovat pitäneet kiireisinä viime ajat, kaistaa ei ole jäänyt kirjoittamiseen. Mutta paikkaan kertomalla muutamista nauttimistani: 

Milla Härmän Loma olisi sopiva lahjakirja äideille: sen kertoo kolmen lapsen äiti, joka lähtee perheineen lomamatkalle eurooppalaiseen kaupunkiin, ihan lentokoneella ilmastoahdistuksesta huolimatta. Ja siitä, ettei äiti "tykkää lentämisestä yhtään, ja ehkä minua ihan vähän pelottikin, että se tippuu, sanon. - Mutta eihän se tipu, sanoo kahdeksanvuotias." 

Mutta lasten puolesta pelkää aina, ja muukin matkakertomuksessa on joskus ulkomailla reissanneille perheellisille tuttua. Jännitetään, löytyykö kentältä etukäteen tilattu taksi, majoitutaan varovasti hotelliin, ja kun lapset on saatu nukkumaan, otetaan oluet aikuisten kesken ja päätetään mennä aikaisin nukkumaan, jotta jaksetaan lomailla (tietenkään suunnitelma ei toteudu). Ja aamulla nukutaan pitkään ja on kiire! 

"Ja nyt aurinko alkaa paistaa, on päästävä ulos, pian, imettävä kaikki sen säteetä, kuljettava kaikki kadut, käytävä museot, kahvilat ja terassit, nähtävä kaikki näkemisen arvoinen, nyt ja nyt, leivät naamaan, hörppään teetäni..." 

Sään tarkkailu, arkiset haasteet, ilo perheestä jäätelönsyönteineen ja väsyttävät nujakat siitä, mihin päin tänään kävellään, vanhempien suhteen hoitamisvelvoite (jaksetaanko me tänäänkään harrastaa seksiä?) - tuo kaikki kuulostaa kovin todelta ja tutulta. Hiljainen huumori ja osuvan lakoninen kerronta pitävät lukijan hykerrystä yllä. Mainio matkakirja niin nojatuoliin kuin reissuileville. 

Milla Härmä: Loma. WSOY 2026. Kansi Piia Aho.

JP Koskisen Ruoveden paholainen vie kansallisromanttiseen historiaamme, dekkarimuodossa. Maailmanmainetta jo niittänyt Axel Gallen-Kallela rakentaa taloa Näsijärven rantaan perheelleen kesäasunnoksi ja itselleen ateeljeksi. Mutta hän joutuu sekaantumaan outoihin kuolemantapauksiin, jotka alkavat talon muurarin löytymisestä murhattuna. 

Axel tarttuu asioiden selvittämiseen tarmokkaasti kivääriinsä tukeutuen, apunaan paikallisia ystäviä ja muun muuassa taiteilijan oppipoikana tuolloin toiminut nuori lupaus, nimeltään Hugo Simberg. Homma menee oudoksi, kun tapahtuu lisää rikoksia ja metsässä asuva, näkijänä tunnettu erakko lausuu näkemyksiään. Onko metsässä jotain yliluonnollista, joka haluaa pelotella Helsingin herra taiteilijan pois alueeltaan? Ja Simbergkin piirustaa piruja...

Yksi ystävistä on Kustaa Wilenius, josta Axelille onkin paljon apua. Kustaa on lukumiehiä ja innostunut Sherlock Holmesista, joten rikosten selvittämisen innoittaa häntä. Hän on muuten se, joka perusti nykyisin Vinhan kirjakauppana tunnetun kirjakaupan. Joutuu Axel silti kysymään neuvoja myös viisaalta veljeltään Unolta. 

Luonnollisesti tarinassa ovat mukana Axelin rakas Mary ja lapset. En tiedä, onko muilla kuin mainituilla henkilöillä todellista esikuvaa, mutta tärkeä hahmo on myös täpäkkä piika Ida, jonka miessuhteita saamme kihelmöivästi uumoilla. Vetävä, todelliseen historiaan istutettu tarina, joka vie sutjakasti ammattitekijän otteella lukijan Ruoveden kauniisiin maisemiin ja yli sadan vuoden takaiseen elämänmenoon. Ruovesi Noir -sarja täydentyy jatkossa Vinhan kustantamana tilaustyönä, hyvä idea!  

JP Koskinen: Ruoveden paholainen. Vinhan kustantamo 2026. Kansi Ville Karppanen.  

Ja kun historiaan päästiin, mainitaan Virpi Hämeen-Anttilan Synnyinmaa-sarja, jota seurailen. Vaikka välillä vierastan päähenkilö Erik Roslundin kaikkinaista erinomaisuutta, hänen ja hänen perheensä tarina kertoo kiinnostavasti Suomena tuntemamme maan alkuvaiheista ja kolmososassa etenkin elinkeinoelämän kehityksestä.

Ollaan vuodessa 1877. Metsäteollisuus ja kaupankäynti alkavat muotoutua kohti sitä, minkä nyt tunnemme, samoin yhteiskuntajärjestys uudistuu. Erik elää perinteistä ryysyistä rikkauksiin -tarinaa. Ja se hänelle suotakoon, vaikka melko satumaista tarinaa saadaan. Nykylukijalle sovitettu vanhahtava kieli on helppolukuista, samoin kuin Koskisen kirjassa. 

Faktat ovat kohdillaan, vaikka henkilöt ja yritykset ovat fiktiota. Esimerkiksi metsää huijattiin köyhältä väeltä pikkurahalla, kun isot yhtiöt haistoivat tulevan vihreän kullan; tämäkin on monen paikkakunnan todellista historiaa. Arvostan suuresti kirjoittajan tarkkuutta ja yksityiskohtaista kerrontaa asiapuolella. Luulen ymmärtäväni nyt entistä paremmin taustojamme, kiitos historia-ammattilaiskirjailijan.  

Virpi Hämeen-Anttila: Kultaiset vuodet. Synnyinmaa-sarjan osa 3. Otava 2025. Kansi Piia Aho.

Muuta kuin viihdettä edustakoot teokset, joiden tekijöiden pohdiskelevan otteen olen aiemminkin myönteisesti noteerannut.

Iikka Hackmanin kolmas romaani vie tien päälle, kun Rastas lähtee entisen bändikaverinsa Lorun veljen häihin soittokeikalle Kajaanista Hyvinkäälle. Loru istahtaa kuskin viereen.

Vitostien tutut maamerkit, Lapinlahden kuulu taukopaikka, Kuopion ja Leppävirran ohitus, näen kaiken selkeästi silmissäni. Rastas ja Loru pohtivat syntyjä syviä, musiikkia ja elämänkulkua ylipäänsä. Mihin oikeastaan ollaan matkalla? Matkan varrella tehdään oivalluksia, jopa isoja päätöksiä. Tien päälle vetävä tekstin hyvä rytmi ja linjakas ote pitävät lukijan tiiviisti takapenkillä mukana. 

Iikka Hackman: Laulu jota emme ole kuulleet. WSOY 2026. Kansi Ville Laihonen. 

Anna-Liisa Ahokumpu kirjoittaa vanhemmista ja lapsista, mutta laajemminkin ihmisyydestä. Vaikka elämäntilanteeni on toinen kuin kirjan pohdiskelijan, moni kohta ja lause resonoi minussa yllättävän vahvasti. Voiko omilla ajatuksillaan saada asioita tapahtumaan? Miksi lapsen on vaikea kelvata vanhemmilleen? Miksi mummua suojellaan vaikeilta asioilta eikä ikävistä jutuista saa puhua kenellekään - ja mitä se aiheuttaa ihmiselle? Onko kaikki maailmassa syklistä? Mistä syntyy kuolemanvietti? Onko kuolema tuho vai itse asiassa pelastus? 

Ahokumpu pohtii ydinasioita filosofien ja psykologien ajatuksiin peilaten Alice Milleristä Freudiin, kirjailijoista ja munkeista epigeenikkoihin ja sosiologeihin. Ja kuka oli Sándor Ferenczi?

Erittäin kiinnostavaa eikä lainkaan raskasta luettavaa, sillä kirjailija kuljettaa asioita luontevasti oman lukemisensa ja kokemisensa kautta: ajatuskulut ovat ymmärrettäviä ja loogisia. Raskaamman tiedon etsijöille lopussa on lähdeluettelo. Sopii ihmisyyttä, lapsuutta ja psyykeä pohtiville.

Anna-Liisa Ahokumpu: Kosminen tanssija. Gummerus 2025. Kansi Sanna-Reeta Meilahti.

Amman lukuhetki kyseli, mitä olen lukenut, mitä kesken ja mitä tulossa: kesken on pari pienkustantajan kirjaa, joita vielä makustelen.

Ja Jonas Eikan Korkea taivas. Rehellisesti en tiedä, jaksanko lukea sitä loppuun, ei vedä vielä, vaikka aihe, naisten luostarimainen yhteisö, on mielenkiintoinen. Saattaa johtua myös omasta rauhattomasta kesänalustani. Olen lukenut myös muutaman romaanin, joista haluan kertoa erillisinä myöhemmin. 

Mitä seuraavaksi? Viihdettä ja historiaa, luulen, ennen kuin syksyn uutuudet alkavat tippua ulottuvilleni. Tulossa on uutta Pekka Hiltusta, Heikki Kännöä, Maritta Lintusta, Asko Sahlbergia ja muita suosikkejani. Moni tuttu sarja myös jatkuu, kuten Kaisa Viitalan Klaani ja Marko Kilven Undertaker. Enkkupuolelta Maggie O'Farrellin uutuus Land ja lukemattomia Barbara Pymejä. Heinäkuun klassikkohaastekirja on vielä valitsematta, vaihtoehtoja on. 

Palaamisiin, valoisaa kesää sinulle, joka toivottavasti saat nauttia lomasta tai ainakin lukemisesta kesän mittaan!