Puolentoista hitin bändi, arvioi Noise.fi 3 Doors Downia. Jos ei nyt ihan noin rumasti halua sanoa, niin en Amerikan Wikipediaankaan yhdy − sen mukaan kyseessä on ”hard rock band” (jos tämä on hard rockia, niin minä olen Marianne Faithful). Lähemmäksi osuu kuvaus ”moderni rock, indie”. Amerikan Poets of the Fall, jos minulta kysytään.
It´s my time osui ja upposi vuonna 2008. Piti oikein käydä bändiä katsomassa livenä Jäähallissa. Live-esiintyminen ei kyllä fanikokemusta laajentanut, päinvastoin: välispiikit pitkästyttivät ja God bless you -toivotukset kiusaannuttivat. Brad Arnoldsin hihaton paita auttoi kyllä. Show ei koreillut teknisillä tai visuaalisilla kikkailuilla, tosin en tiedä onko se plussaa, kun stage on iso. Musiikki kulki rennon ammattimaisesti, kuten levyllä. Eli efekti oli kuin kotona kuuntelisi, kun istumapaikat olivat takaosassa.
Nyt bändi on studiossa äänittämässä uutta levyä. Pysytäänpä kuulolla sillä välin ”kuin kaverit luoda mestariteos”, kuten Google-kääntäjä toiveikkaasti ehdottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti