Vapiseva nainen

Tiesin jo aloittaessani, ettei nyt kyseessä ole romaani, vaan enemmänkin sairauskertomus. Siri Hustvedt alkoi saada outoja vapinakohtauksia ja aloitti kiivaan tutkimustyön selvittääkseen, mistä on kysymys. Onko kyseessä mielen vai kehon vaiva? Vai molempien? Vai onko tämä vaiva ollenkaan, vaan ominaisuus?

Vastausta ei löydy, mutta paljon tietoa tutkiessa karttuu, etenkin psyyken toimivuudesta ja sen häiriöistä − tai pitäisikö paremminkin sanoa tiloista, joita emme vielä osaa selittää. Ihmisen mieli on todella ihmeellinen asia. Hustvedt kertoo mm. potilaista, jotka eivät tunnista toista oman ruumiinsa puoliskoa. Se käsi, joka roikkuu kehoni vasemmalla puolella, ei ole minun vaan veljeni, saattaa tällainen potilas väittää, ja tarkoittaa sitä tosissaan. Hurjaa.

Jos unohdamme aktiivisesti, toimimme myös toisinpäin. Muistamme kehollamme − ja jossain aivojemme oudoissa syvyyksissä − paljon sellaista, jota emme tietoisesti muista. Tämähän on tuttua, unista ja hypnooseista. Myös suuri osa siitä, mitä luulemme muistoiksemme, onkin jotain muuta, kuten kuulopuheita ja kertomuksia. Se tuskin tekee muistoista sen huonompia.

Mutta miten vähän me lopulta tiedämme ihmisen toiminnasta, se hämmästyttää aina. Luonnossa on paljon selittämätöntä, mutta suurin mysteeri on lähin, ihminen itse. Kuten kirjassa sanotaan: ”Emme edelleenkään tiedä tarkalleen, mistä tunne oman ruumiimme omistamisesta syntyy niin kuin emme sitäkään, mitä tietoisuus todellisuudessa on, tai sitä, kuinka se toimii ja mikä sen tarkoitus on.”

Mikä on minä, miten toimii muisti, voiko ihminen ymmärtää käsitteitä tai tunteita, joita ei ole itse koskaan tuntenut? Isoja asioita kuten tietoisuutta pohditaan. Kirjailija käyttää mainiota esimerkkiä, lukemista. ”Lukeminen on se mielen areena, jolla eri ajattelutavat, kovat ja herkät, ja niiden synnyttämät ajatukset näkyvät selvimmin. Meille avautuu väylä vieraan ihmisen sisäiseen kertojaan. Lukeminen on nimenomaan keino päästä elämään toisen ihmisen sanojen sisällä.”

Kirjailija kartoittaa myös elimelliset taudit, jotka hänen oireitaan voisivat saada aikaan. Ei tärppää sielläkään, selitystä vapinalle ei löydy.

Kirja ei siis ole fiktiota, vaan lähempänä tietokirjaa, ja siinä on paljon lääketieteellisiä ja muita asiantuntijatermejä, joten ei ihan helpoin luettava. Ymmärrän hyvin, että kaunokirjallisuutta odottanut lukija on pettynyt, kuten jotkut arvioijat ovat kommentoineet. Mutta kun tiesi lajin etukäteen, tämä oli asiallinen ja kiinnostava pohdinta, eikä kuitenkaan liikaa tietokirja, koska henkilökohtainen ote oli niin vahva ja esitti paljon kirjailijan omaa pohdiskelua.

Siri Hustvedt: Vapiseva nainen. Otava 2011.