Paul Torday: Ventovieras

Ventovieraassa viehättävät monet asiat: brittiläisyys, menneen ajan kartanoromantiikka, riittävän ovela juoni ja trillerimäinen tunnelma, joka tiivistyy hienosti tarinan myötä ja pitää loppuun asti notkahtamatta.

Mutta lukukokemus on silti epätasainen. Vähemmän viehättää kirjailijan tapa tiputella nimiä - jokia, kaupunkeja, puistoja. Rakennuksia, siltoja, kyliä. Klubeja, katuja, yrityksiä. Vuorelle ei mennä autolla, vaan Land Roverilla ajetaan Benn Caourrunille. Jopa auton peräkärryn merkki mainitaan. Jossain kirjan alkupuolella tämä ärsytti aika lailla, olkoon vaikka kuinka mietitty tyylikeino ja autenttisuuden luomista. Tarkkuus ja nimien tärkeys kuvaa varmaan myös yhteiskuntaluokkaa ja ihmisiä, jotka tarinaa avioliitostaan kertovat, Michaelia ja Elizabethia.

He saavat suunvuoron vuorotellen, mikä on tavanomainen, mutta tässä minusta erittäin toimiva ratkaisu.  Vaikka välillä kerrotaan samoja asioita molempien vinkkelistä, toisto ei haittaa - vaikka uskon sen ärsyttävän joitakin lukijoita - vaan selittää tapahtumia ja luo pohjaa jälleen seuraavan luvun ymmärtämiselle. 

Michael muuttuu, ainakin siitä, millainen hän on ollut viimeiset kymmenen vuotta. Mukava järkiavioliitto muuttuu tunteikkaaksi, ensin ihanaan, sitten outoon suuntaan. Elizabethin suhtautuminen vaihtelee tarinan edetessä, kun miehestä paljastuu uusia piirteitä. Mukaan tulevat psyykenlääkkeet, näkymättömät hahmot, menneisyyden salaisuudet… Tapahtumat muuttuvat pikku hiljaa dramaattisemmiksi, kunnes ollaan jo täysiverisen trillerin vietävinä, eikä kirjaa malta jättää enää kesken.

Alkupuolella lukemistani hidasti suomennos, jonka tyyliä en varauksetta ihaile. Pronomineja se, tämä ja tuo käytetään minusta turhan paljon; samoin päätteitä, liitepartikkeleita. Joitakin virkkeitä pidin epäluontevina suomeksi. ”Rouva Thornton oli klubin se sihteeri, joka hoiti kirjanpidon ja konekirjoitustehtävät, ja oikeastaan se oli hän, joka piti pyörät pyörimässä.” ”Niin pian kuin oli mahdollista, ilman että kiire olisi paistanut päälle, me nousimme pöydästä lähteäksemme.” Osaamiseni ei riitä oikeaan kielianalyysiin, mutta jotain kertoo se, että omalla diplomittomalla kielitaidollani aloin monessa kohtaa miettiä, mitä lause mahtaisi alkukielellä olla ja miten minä sanoisin sen suomeksi.

Voi tietysti olla, että kääntäjä on noudatellut tarkasti alkuperäistekstin todennäköisesti muodollista, jopa jäykähköä tyyliä. Myös sanasto noudattaa vanhanaikaista linjaa. Kyse on brittiläisestä yläluokasta, jonka tosiaan voi kuvitella aktiivisesti käyttäneen sanoja ”jokseenkin”, ”varsin”, ”konsanaan” ja ”tovi”, ja teksti on sen mukaista. Toisaalta seassa saattoi välillä olla yllättävän puhekielisiä sanontoja: ”Aloin katsella tauluja ihan uteliaisuuttani.”

Joko totuin tyyliin tai juoni vei mukanaan, mutta alkupuolen jälkeen kieli ei enää vaivannut. Vaikka lukija alkaa pian aavistella, mistä on kyse, jännitettä ja yllätyksiä riittää. Loppuosa oli luettava yhtä kyytiä ahmien. Tunnelmasta täydet pisteet, aiheesta ja juonesta hyvät myös, kielestä hieman vähemmän.

Arvioita muun muassa näissä kirjablogeissa: Marin kirjablogi, Rakkaudesta kirjoihin, Leena Lumi ja Kirjakirppu.

Paul Torday: Ventovieras. Atena 2012. Suomennos Jukka Jääskeläinen.