Helmi on ekaluokkalainen, joka asuu isoveljien ja äidin kanssa, isästä ei ole tietoa. Aika on 60-luvun loppu, paikka Jyväskylä.Tuona aikana lapsia ei huomioitu samalla tavoin perheen keskipisteinä kuin nyt, vaan jo pienestä myös heillä oli kotityövelvollisuuksia koulun ohessa, ja muuna aikana piti itse keksiä tekemistä. Sodanjälkeinen sukupolvi eli silloiset aikuiset hoitivat asiansa ja työnsä - myös lauantai oli työ- ja koulupäivä - ja lapset pärjäsivät siinä sivussa, miten pärjäsivät. Aika oli niukkaa eikä tavarapaljoutta vielä ollut, Helmin kotona ei edes vesivessaa tai puhelinta. Isätön Helmi on hirvittävän yksinäinen lapsi, jolla on isoja haasteita. Hänen paras ystävänsä kuolee ja tapahtuu muitakin asioita, joita hänellä ei ole eväitä yksikseen käsitellä. Niinpä lapsen mielikuvitus täyttää aukot omalla tavallaan.
Yksinhuoltajaäiti Elsa, joka joutuu tekemään kahta työtä, ei ehdi kysellä Helmin kuulumisia. Kaarina-opettaja huomaa, että kaikki ei ole kunnossa, mutta ei pysty omilta haasteiltaan asiaan tarttumaan sen syvemmin; hän on nuori, uraa ja perhettä perustava nainen, joka joutuu tekemään isoja henkilökohtaisia valintoja. Kaarina on monin tavoin Helmin äidin vastakohta ja kirjan toinen päähenkilö, jonka kautta tarinaa kerrotaan. Jostain syystä lukijan kykyyn erottaa lapsen ääni aikuisesta ei luoteta, vaan lukujen alkuun on merkitty, kumpi kertoja kulloinkin on äänessä.
Helmin yksinäisyys on sydäntäsärkevää, lapsen logiikka uskottavaa. Uskottavuudessa kirjalla on kuitenkin muita haasteita. Olen itse saman ajan lapsi, eikä kenenkään nimi silloin todellakaan ollut Helmi. Nimi on isomummoni aikainen, joka tuli muotiin uudestaan vasta 2000-luvulla. Kirjan ajan lapset ovat meitä Arjoja, Raijoja, Jaanoja ja Päivejä. No, aina löytyy poikkeus ja toiset ja kolmannet nimet lasketaan myös, mutta Helmi-lapsi 60-luvun lopulla oli suurinpiirtein yhtä todennäköinen kuin Maarit-vauva nykyisin. Tarkistin Väestörekisteristä, ja tilasto kertoo samaa.
Halusiko kirjailija nimellä korostaa Helmin äidin persoonallisuutta? Tosin äiti ei muuten vaikuta erikoiselta, päin vastoin - hän on nuori reipas nainen, joka tekee parhaansa, tuskailee työn määrää, rahan puutetta ja huvitusten vähyyttä. Erikoisinta hänessä tuona aikana on se, että hän oli yksinäinen äiti, tai au-äiti, kuten silloin sanottiin. Miesasioissa on ollut huonoja valintoja, ja vanhin poika on asunut alkuvuodet muualla. Arki oli täyttä, mutta silti pidin epäuskottavana, ettei äiti tiennyt ainoan tyttärensä ystävän kuolemasta. Voisi kuvitella, että tuolloinkin jutut ja juorut levisivät nopeasti - tosin lapsia oli paljon ja onnettomuuksia sattui enemmän, kun aikuiset eivät vahdeiksi ehtineet. Ajankuvan epäuskottavuutta lisäsivät monet nykyisin käytetyt sanonnat, etenkin ison veljen kieli. Puhuttiinko 60-luvulla aivoista narikassa, piipaa-autoista tai siisteistä sisätöistä? Ehkä puhuttiin, en voi tarkistaa, saati muistaa. Aku Ankat, urkuharmonit ja monet muut asiat ovat kuitenkin kohdallaan.
Teksti on selkeää ja helppolukuista - lyhyitä lauseita, joita paljon peräkkäin toi paikoitellen lievää töksähtelevyyttä. Jotain olisi voinut karsia, kuten helminauhaepisodin, se oli jo liian osoittelevaa; ymmärsithän, että tytöllä oli hyviäkin asioita, mutta huonosti kävi taas. Siitä pidin, ettei lukijalle levitelty kaikkea valmiina, vaan paljon jäi oman päättelyn varaan. Jälkimaku on kohtalainen: Helmi oli elävä ja koskettava, Kaarina toi perspektiiviä ja muutenkin kirja on viisas ja runsas, mutta ei täysin vakuuttanut, vaan jätti jälkimauksi lievän ärsytyksen ja epäuskon.
Muualla kirjasta on pidetty paljon: Linnealla on perusteellinen arvio ja runsaasti linkkejä muihin blogeihin, joissa on hyvää keskustelua ja tärkeitä huomioita, kuten Marialla.
Satu Grönroos: Lumen syli. Atena 2012.
Minä aloittelin tätä vähän aikaa sitten parin sivun verran, mutta sitten muita kirjoja tuli edelle. Palaan tähän kyllä jossain vaiheessa, ja luen tämän kokonaan. Kiinnostavia huomitoita olet kirjasta tehnyt!:)
VastaaPoistaKiva kuulla mielipiteesi tästä, Sanna. Surullista oli, ylenpalttisestikin - ja minua tosiaan vaivasi lievä epäuskottavuus ajankuvassa, mutta ilman muuta kannattaa lukea.
VastaaPoistaHelmi nimeä oli kuitenkin 60-luvulla syntyneistä 403 kpl, joten eiköhän noiden neljänsadan joukkoon helposti yksi kirjan päähenkilö mahtuisi. Kun kirjan äiti on ollut nuori, Helmi nimi on ollut huomattavasti yleisempi ja se, että äiti on nimennyt lapsensa Helmeksi viittaa mielestäni erikoisuuden sijasta tylsyyteen ja jämähtyneisyyteen, vanhojen aikojen haikailuun.
VastaaPoistaHenkilökohtaisesti en pidä ongelmallisena vaikka nimi olisi kuinka erikoinen. Fiktio on fiktiota, vaikka se ajankuvaltaan sijoittuisikin jollekin vuosikymmenelle. Ehkä Helmi oli lempinimi? Helmellä kun on kaksoismerkitys. Jos kirjailijoilla on vapaus keksiä esimerkiksi kuvitteellisia kaupunkeja tai paikkakuntia muuten todelliseen lähihistoriaan sijoittuviin romaaneihin, niin miksei henkilöitäkin voisi nimetä erottuvasti. Ainoastaan jos nimi olisi täysin utopistinen kuten: Virius, Foozy, Tuppe tai jokin muu kertakaikkisen älytön, kaipailisin ehkä selityksen, miksi vanhemmat ovat nimenneet lapsensa näin. Mutta mikäli selitystä ei tulisi, ei sekään olisi suuri ongelma. Loppujen lopuksi eivät ihmiset nyt NIIN erilaisia ole olleet 60-luvulla. Yhtä lailla he ovat osanneet leikitellä kielellä, sanoilla ja nimillä sekä keksiä mitä hassuimpia lempinimiä. Aakkoset ovat olleet samat ja kirjaimilla, nimillä ja lempinimillä leikittelyssä ihmisillä on vain mielikuvitus rajana. Nimimerkki: en ole kirjaa edes lukenut, joten mikä minä olen saarnaamaan.
Minä pidin tästä esikoisteoksesta paljon ja myös kirjan kannesta, joka nyt onkin kauneimmat kannet -kilpailussani.
VastaaPoistaOlen aika syvälti tätä peuhinut monessa blogissa ja omassa arviossani, joten totean lyhyesti, että erittäin uskottava ajan kuvaus. Lahjakas esikoisteos.
Lumen syli oli vaikuttava lukukokemus sen vuoksi, että se on niin koskettava. Pientä epäuskottavuutta kirjassa on ja se menee melkein liian sentimentaaliseksi, mutta Grönroosin onnistuu pitämään romaaninsa kasassa. Hyvä esikoinen!
VastaaPoistaMinäkin ihmettelin lukiessani Helmi-nimivalintaa ja nyt kun kirjoitit aiheesta, se palasi mieleeni. Tuntuu, ettei ainakaan kirjan pikku-Helmin äiti olisi valinnut tuollaista nimeä tyttärelleen - vähän samaan tapaan kuin nyt vaikkapa Pirjon antaminen pikkutytölle tuntuisi miltei mahdottomalta.
Samaa minäkin ajattelin, Katja, että äiti, joka oli nuori nainen ja halusi olla muodinmukainen ja ajassa mukana muuten, ei tuskin olisi nimennyt lastaan noin, ainakaan ensimmäisenä nimenä tai kutsumanimenä. Tosiaan sama jos nyt laittaisi lapsen nimeksi vaikkapa Pirjo - en usko, että moni nuori äiti niin tekisi edes leikitelläkseen. Se ei vain tunnu uskottavalta, vaikka kuten sanottu ja Onervakin aivan oikein toteat, poikkeuksia voi aina olla - ja kirjailijalla fiktion vapaus. Katsoinkin nyt Juonittelua-blogin, siellä myös kiintoisaa keskustelua tästä.
VastaaPoista