Väliaikainen

Väliaikainen on kokoelma lyhyitä, teräviä, ilkeän hauskoja ja nasevia kertomuksia kolmeen jaettuna: (maailmanselitys à la Liksom): on pohjoinen, ja on muu maailma, ja Kaspar Hauser.

Muu maailma on mitä vain tästä muusta maailmasta. Kaspar Hauser on mitä vain, omasta laatikosta katsottuna. Pohjoinen kertoo pohjoisella murteella, usein iäkkäämpien ihmisten näkökulmasta, arkisen dramaattisia tapahtumasarjoja.

Tarvitseeko sanoa, että pohjoinen on hersyvin ja nauratti eniten.

"Tytär tuli Pukarestista käyhmään kotona minun yheksänkymmentäyksivuotispäivänä, järjesti juhlat ja sinne kuttuma kaikki kyläläiset. Meitä oli yhteensä viis ihmistä."

Juuri Mielensäpahoittaja-leffan katsoneena olen sopivasti virittynyt tähän maailmaan, muutamaa vuosituhatta nähneen näkökulmaan. Lenkuramakkaraa ja punaista maitoa juodaan tässäkin. En tiedä, miten kolahtaisi, jos olisi ihan nuori. Eivätkä takuulla tiedä Liksomin henkilötkään, eivätkä vähemmän välittäisi. Vaikka ajassa ollaan; kirkkoherra viittaa ja plokkaa, ja vanhuksella on 3 203 kaveria veispuukissa. Iipotia näplätään ja työhulluudesta kärsitään, sijoitusneuvojia ja muita onnettomia ammatinharjoittajia tavataan. Kuntia yhdistellään miten sattuu, kahvihifistelyä tirvaistaan. Peräkammarin poika suuttuu, ja uskon nimissä rakastetaan, fyysisesti, vaikka lapsia. Liksom ei kuopaise syvältä, mutta terävästi. Sen verran, että veri tirskahtaa.

Vaikka pohjoisuus soljuu kirjailijalta luontevimmin, nautittavia ovat myös muiden osien tarinat. Ei niillä ihmisillä hyvin mene, mutta ei heitä huolineen ja murheineen moitita. Nauretaan, jos on naurettavaa, ja aika usein on, tai oikeastaan aina. Mitäs ovat. Mitäs olemme. Liksom kuvaa äärimmäisyyksiä, eikä niistä tästä ajasssa ole pulaa. Huomautuksena, että kannattaa lukea tarkasti. Yksi ainoa sana saattaa olla jutun juju.

Joskus aamulla työmatkalla kuuntelen heviä, jotta virittyisin sopivan aggressiviiseen tunnetilaan päivän haasteisiin siirtyäkseni. Liksomin kirja toimii samalla tavalla. Heviä kamaa, sopii parhaiten pieninä annoksina. Ei unikirjaksi, ei uppoutumiseen, koska tekee terävänä epämukavaa. Pieninä annoksina nieltävää ja virkistävää. Vähän kuin lääke tai vahva viina.

Kenelle? Ajan älyttömyyksiä ihmetteleville, pohjoisesta perääntyneille, lyhytproosaa likettäville, pienestä hätkähtämättömille, makeita välipaloja välttäville.

Muualla: Linnunmaitoa sanoo jee! Lapin kirjastojen blogissa lauletaan vähän väärin sanoin: Väliaikaista kaikki on vain. (Eikös se oikeasti ole vaan eikä vain?)

Rosa Liksom: Väliaikainen. Like 2014.