Norma

Norma on taiten valittu nimi kirjalle ja tytölle, jossa ei ole mitään normaalia (ja nimi toimii tietysti myös kansainvälisesti, mikä on kätevää kirjailijalle, jonka kirjoja on käännetty 48 kielialueelle, kuten lieve kertoo.)

Jo kirjan alussa tapahtuu tragedia: Anita, Norman äiti, jää metron alle ja kuolee. Hyppäsikö hän raiteille vapaaehtoisesti vai pakosta? Äiti on hoivannut Normaa erityisellä huolella, sillä tytär on luonnonoikku, jolla on mystisiä kykyjä ja hiukset, jotka elävät omaa elämäänsä. Tämän salaamiseksi he ovat viettäneet suljettua elämää, ilman läheisiä tai sukulaisia - tai niin Norma on luullut. Kampaamossa työskennelleen Anitan kuoleman jälkeen selviää, ettei tytär ole tiennyt äitinsä puuhista eikä edes omasta taustastaan läheskään kaikkea.

”- Hiusalasta on tullut viime vuosien aikana ihan hullua. Kertoiko Anita? Täällä meno ei vielä ole yhtä villiä kuin Etelä-Amerikassa. Kolumbiassa hiuskaapparit ovat vasta pääsemässä vauhtiin, Venezuelassa Maracaibon naiset pitävät tukkansa piilossa julkisilla paikoilla. Muuten piranha tulee ja vie tukan.”

Selvitellessään äitinsä salaisuuksia ja kuolemaan johtaneita syitä Norma törmää rikollisuuteen. Hiusbisneksen räjähdysmäinen kasvu pidennysten tultua muotiin limittyy ihmiskauppaan laajemminkin; enää eivät riitä vain hiukset, vaan tarvitaan kohtuja synnyttämään uusia hiusten kasvattajia. Ja vauvoille riittää muutenkin markkinoita maissa, joissa naiset lykkäävät lapsentekoa liian myöhäiseen ikään. Oksanen ei olisi Oksanen, jos hän ei ottaisi kantaa naisen asemaan. 

"Evoluutio ei ole kehittänyt naisia ollenkaan. - - - Nyt naisilla on samat oikeudet, samat mahdollisuudet, ja silti me emme kerää voittoja. Tarjoamme vain kaiken materiaalin niin monille kauneusaloille, me tarjoamme työvoiman, me tarjoamme vuosisadasta toiseen kasvomme, hiuksemme, kohtumme, rintamme ja edelleen miehet keräävät omiin taskuihinsa niistä saatavat setelit."

Myös Normalle luvataan loistavia uramahdollisuuksia hiusalalla, vaikkei hänen suurinta salaisuuttaan tiedetäkään. Rikollisia tyttö kuitenkin kiinnostaa, sillä Norman epäillään tietävän äitinsä toimista jotain tärkeää. Tarinaan liittyy myös suku, jonka geeneissä elää tuo omituinen hiuksiin liittyvä ominaisuus. Tähkäpää-myytti on Normalle totta.

Oksanen kirjoittaa varmasti ja vakuuttavasti, satumaisesta aiheesta huolimatta. Hän ei koskaan päästä lukijaa helpolla, ei aiheiltaan eikä tyyliltään. Alkupuolella henkilöiden vyöry aiheutti päänvaivaa; kuka tämä nyt on ja miten liittyy tarinaan? Margitit ja Marionit, Evat ja Eevat, Alvarit ja Allat… Väkeä lainehtii paljon, vaikkei Norman elämässä niin ollutkaan.

Puistattava ja iloton tarina saa lukijan ihon kananlihalle ja vatsan vääntelemään. Lukiessa on pakko pitää taukoja, niin fyysisenä se tuntuu. Oksasen tyyliin ei todellakaan kuulu söpöys eikä hyvänmielen henkiminen, vaan hänen kirjansa ovat aina vahvoja, raskaita, vaikuttavia, kammottaviakin, sillä ne ponnistavat ihmismielen todellisesta mustuudesta - niin tämäkin. Norma on rajun omaperäinen ja kantaaottava trilleri, joka poikkeaa Oksasen aiemmista mystisemmän henkilökuvauksensa osalta, ei tyyliltään. Pakko sanoa, ettei näitä vaikuttavuudesta ja taitavasta tekstistä huolimatta haluaisi lukea montaa peräkkäin, sen verran raskasta se on. Ja pakko vielä miettiä Oksasen omaa komeaa kampausta: se on kuulemma keinokuitua.

Kenelle: Synkkien syövereiden ystäville. Pikkusievää kaihtaville. Maailman naisten asemaa ja kansainvälisen kaupan eettisyyttä miettiville. Hyvävatsaisille. 

Muualla: Oksan hyllyltä sanoo tunnelmaa kutkuttavan arvoitukselliseksi ja samalla rauhalliseksi. Bleue listaa hienosti kirjan teemoja enemmänkin. Tuijata löysi tekstistä kampaa karttavia takkuja mutta myös huumorintynkää. 

Satumaisen kauniin kannen - Oksasen aiemmista tutussa koossa - ovat suunnitelleet Anne Kursu ja Toni Härkönen.

Sofi Oksanen: Norma. Like 2015.