Juha Hurme: Töppöhörö

Kaikenlaisia töppöhöröjä niitä onkin liikenteessä, sanoi bussikuski - ja tuli samalla nimenneeksi Juha Hurmeen tekstin pohjautuvan näytelmän, jonka ensi-ilta Kansallisteatterissa oli 28.1.2016.

Sitaattini ei ehkä ole sanatarkka, mutta idea on osuva. Kaikenlaisia tallaajia meitä on, ja jokaista pitäisi sivistyneen ihmisen yrittää ymmärtää. Jopa rasisteja ja sovinisteja, kuten Viki. Vikillä ei ole mennyt putkeen; tuli avioero, lähestymiskielto ja potkut töistä. Kyllähän siihen jokin syy pitää olla, tietysti muu kuin mies itse. Vihaksi pistää ja pelottaakin tämä kaikki, joten haukutaan homot, ryssät ja neekerit siinä missä työkkärin tätikin.

Idean saadessaan Hurme ei tiennyt, kuinka ajankohtainen aihe ilmestyessään olisi. Syrjäytymis-, säästö- ja maahanmuuttokeskustelujen keskellä Viki on noussut suorastaan keskiöön, yhdeksi suomalaisuuden perusarkkityypiksi. Tai perusarkityypiksi, miten vain.

Hurme kertoi bloggareille Lavaklubilla, että hän ei ole sanomahakuinen, vaan pyrkii tekemään hyvän taideteoksen. Ja teatteri keinot avaavat uusia tapoja esittää asioita, mistä hän erityisesti kiittää ohjaajakollegaansa Hanna Brotherusta. Lopputulos ei ole koskaan varma ja lukkoonlyöty - kuten ei kuulemma hänen kirjoittaessaan kirjaakaan - vaan se voi yllättää tekijän itsensäkin.

Työssään teatteriohjaajana Hurme sanoo olevansa sananmukaisesti työnjohtaja, jonka periaatteet kuulostavat erinomaisilta mihin tahansa työyhteisöön sovitettavaksi. Lähtökohdat tehdään selviksi, mutta tavoitteet mietitään yhdessä. Ei käskytetä, vaan perustellaan. Ymmärretään, että aina ei suju. Taiteellisen alan työssä on kuitenkin omat piirteensä: vaikkapa raksa-alaan verrattuna teatterityössä suositaan kokeilua. Tulisiko parempi näin vai noin? Hän vertaa työyhteisöä laboratorion tutkimusryhmään.

Hurmeen ajattelu on suurta. Ja hänen esikuvansa ovat suuria; Aleksis Kivi, William Shakespeare - myös Volter Kilpi mainittiin. Huikaisevan ajatus- ja venematkan Nyljetyt ajatukset lukeneet tietävät tämän. Myös Töppöhörön teksti on rikasta ja merkityksellistä; lähes joka vuorosanasta voisi tehdä huoneentaulun. Mutta toimiiko se näyttämöllä?

Töppöhörö koostuu kahdesta osasta: ensimmäisen kertoo Viki yksin. Ilmeikäs Jarkko Lahti vetää hengästyttävän 50 minuutin monologin upeasti, katsoja viihtyy. Viki on aito ihminen. Toisessa osassa mukaan tulee venäjää ja karjalanmurretta pölöttävä "Helinä-keiju", Alina Tomnikov (kuvassa, kuva hänen kotisivultaan), absurdin käänteen kautta.

Kauniisti liikkuva keiju on kaikkea sitä, mitä Viki ei, ja hän alkaa luennoida. Vaikka luento on tanssinomainen, hieman luetulta kakkososa silti tuntuu - mikä ei ole näyttelijöiden vika, he ovat loistavia ja hehkuvia, upeita katsella ja kuunnella.

Mutta jos tehtävänä ei ole paljon muuta kuin kertoa ääneen pitkiä ajattelunpätkiä eikä lavalla ole kuin kaksi ihmistä, toiminnan ja näyttämisen mahdollisuudet jäävät käyttämättä. Ja opettavaisuus on aina ärsyttävää, vaikka kuinka hyvällä asialla ollaan, kuten tässä kulttuurin ja sivistyksen merkitystä painottamassa. Sillä kulttuuri on ainoa, mikä erottaa ihmisen eläimistä, todetaan. Se on asia, jonka varassa elämme tai kuolemme, lajina.

Jaan täysin Hurmeen ajatukset ja ihailen häntä tekstintekijänä ja ajatusten pyörittelijänä, mutta silti jäi olo, että nyt minnuu opetettiin, kuten keiju sanoisi. Tarkoitan, etten oikein hahmota, kenelle puhutaan. Me teatterissakävijät jo nämä asiat varmaan tiedämme. Ja jos tarkoitus olisi valistaa Vikin kaltaisia, heitä ei luennointi kiinnostaisi. Joten näytelmä enemmänkin vahvistaa juopaa kansanosien välillä kuin loiventaa sitä? Toivon olevani väärässä: toivon, että eduskuntaryhmät eri puolueista tekevät opintomatkan Kansalliseen, sillä eräiden sielunmaisemia näytelmä ainakin avaa. En usko, että tarkoitus on irvailla, vaan rakentaa ymmärrystä puolin ja toisin, vaikka kiikari tuntuu olevan suunnattu ylhäältä alas.

Isoja mietteitä Hurme esittää, galaksinlaajuisia ja elämän historian mittaisia. Vakavia ei silti olla: näppärästi hän tulee tiivistäneeksi muun muassa kokkiohjelmien suosion syyn (ja on varmaan taas kerran oikeassa).

Sillä ihminen on apina. Viki on 30 miljoonan vuoden kehityksen tulos. Mutta maailma on onneksi aina kesken.

Ylläolevat lauseet on poimittu eri konteksteistä Hurmeen kirjoittamasta näytelmän esipuheesta. Toivoa siis on, apinoillakin. Jossain toisessa yhteydessä hän sanoo jotenkin niin, että kehitymme koko ajan: ehkä parintuhannen vuoden kuluttua alamme olla enemmän, no, ihmisiä.
(Iso ehkä, sanon minä.)

Yhteenvetona: Mietityttävä, olennaisia asioita käsittelevä, ärsyttävä, mutta kaunis kokonaisuus, joka on ammattitaidolla tehty. Tekstinystävää tekstikorosteisuus ei haittaa, tosin kaikki tuskin ovat samaa mieltä. Mutta jo Lahden ja Tomnikovin työskentelyn näkeminen on elämys.

Kenelle: Yhteiskunnasta kiinnostuneille, kielestä ja kulttuurista innostuville. 

Muuta ja muualla: Lavaklubilla 1.2. klo 17 voi tavata tekijöitä. Tuijata kertoo teatterikäynnistä. Juha Hurmeen kirjoitus Miksi kannattaa lukea on kokenut ilahduttavan uuden nousun viime aikoina.

Töppöhörö, näytelmä Kansallisteatterissa 28.1.2016 alkaen. Teksti Juha Hurme. Ohjaus Juha Hurme ja Hanna Brotherus. Näyttelijät Jarkko Lahti ja Alina Tomnikov.

Pääsin esitykseen teatterin bloggariklubin osallistujana.