Evie tapaa Elisabethin, joka tutustuttaa hänet täysin toisenlaiseen elämäntapaan kuin siistin perhekodin ihanne on. Ranchilla kaikki on yhteistä, ruoka ja vaatteet dyykataan roskista, muita sääntöjä ei ole kuin tehdä asiat toisin, usein päihteiden avittamana. Henkinen johtaja Russell on aikamies, jota palvova nuorten joukko elää yhteiskunnasta piittaamatta, täysin Russellin ohjailtavina. Evie ihastuu Elisabethiin ja koko heidän maailmaansa, joka kiehtoo tyttöä äärettömästi.
"Mutta elämä ranchilla todisti, että elää saattoi myös toisella tavalla virittyneenä. Että ihminen saattoi puskea pikkumaisten inhimillisten heikkouksien ohitse suurempaan rakkauteen. Keskenkasvuisten lailla minä uskoin rakkauteni ehdottomaan erehtymättömyyteen ja ylivertaisuuteen."
Kirja kuvaa käsinkosketeltavan voimakkaasti nuoruuden kiihkeyttä ja kaipuuta osaksi jotain suurta ja merkityksellistä. Ja helppoutta, jolla ajelehtiva tyttö solahtaa yhteisöön, miettimättä sen tarkoitusperiä tai vaikutuksia. Jo tämä olisi minulle lukijana riittänyt, mutta tarina antaa heti alussa ymmärtää, että tulossa on tragedia. Jatkuva vihjailu ärsytti, uhkan tuntua korostetaan alleviivailevasti.
"Suzanne ajoi välillä väärää kaistaa ja me kiljuimme ihastuksesta ja sekavasta kauhusta, vaikka minun kiljunnassani oli ontto kaiku: en uskonut että mitään pahaa voisi koskaan tapahtua, ei oikeasti."
Jotain pahaa tapahtuu. Evie joutuu myöhemmin, aikuisena, muistelemaan noita aikoja ystävänsä pojan ja tämän kavereiden kysellessä julkisuudessa huomiota herättäneistä tapahtumista. Nuorten seura saa Evien mieleen tytön tuntemukset, hyvineen ja pahoineen. Näin selitin itselleni aikasiirtymän ja kehyskertomuksen, joka jää muuten irralliseksi itse tarinasta. Paljon ei aikuinen Evie kuitenkaan ääneen halua kertoa, lukija saa kyllä muistoista tarkan kuvauksen.
Uskon, että suurin osa tytöstä naiseksi kasvaneista löytää kirjasta jonkin tutun tuntemuksen häiveen, ja siksi se koskettaa, osin hellyttää ja osin raivostuttaa tyttöjen puolesta. Kieli on uskottavaa, kokemukset todentuntuisia, ja tarina jättää surullisen, voimattoman olon. Lieve kertoo sen pohjautuvan väljästi todellisuuteen, ns. Charles Mansonin kulttiin. Ei hyvän mielen kirja, vaan vaikuttava - joskin sekä ajallisesti, paikallisesti että henkisesti suomalaiselle lukijalle kaukainen - kehityskertomus; sen vaikutuksia Evien loppuelämään lukija jää pohtimaan.
"Tyttöraasut. Maailma lihottaa heitä lupauksilla rakkaudesta. Miten kovasti he sitä kaipaavatkaan ja miten vähän heistä suurin osa sitä koskaan saa."
Kenelle: Tytöistä naiseksi kasvaneille, tyttölasten vanhemmille, vahvan tarinan ystäville.
Muualla: Vuoden, vuosikymmenen parhain kirja, sanoo Annika. Ulla viihtyi tarinassa täydellisesti. Koskettava ja vahva, muttei täydellinen, sanoo Lumiomena. Cline kirjoitti itsensä suoraan tähtiradalle, toteaa Mai. Kieli räiskyy ja kipunoi, kuvaa Anneli. Sujuva ja kiinnostava romaani, sanoo Laura, mutta löysi myös kritisoitavaa. Erikoinen, sanoo Maija. Kiihkeä ja armoton, sanoo Katri. Aikuinen Evie ei tuonut kirjaan mitään uutta, tuumii Kaisa Reetta. Kiinnostava debyytti, sanoo Omppu. Kristan mieli ei räjähtänyt.
Emma Cline: Tytöt. Otava 2016. Suomennos Kaijamari Sivill.
Arja kirjoitit: "Uskon, että suurin osa tytöstä naiseksi kasvaneista löytää kirjasta jonkin tutun tuntemuksen häiveen, ja siksi se koskettaa, osin hellyttää ja osin raivostuttaa tyttöjen puolesta." <- Tämä on niin totta ja siksi on tosi kummallista, että Tytöt ei tuonu mieleen mitään omia kohelluksia, mutta nyt kun luin tämän sun lauseen, niin johan niitä alkoi virrata. Mainio teksti sinulta.
VastaaPoistaOmppu, kiitos! Vaikkei noin dramaattista taustaa useimmilla ole, jotkin asiat ovat "yleistytöllisiä". Siinä uskon olevan yksi vahva kirjan suosion salaisuus.
PoistaKiitos Arja :) Ainakin itselle päällimmäiseksi kirjasta nousi nuoren tytön kokemukset ja heräävä rakkaus, joita sitten väärin kohdeltiin. Nuuoren mieli on herkkä ja he etsivät sitä omaa yhteisöä mihin kuulua, omaa identiteettiä.
VastaaPoistaJuuri niin, siksi niin sydäntä särkevää lukea tarinaa, jossa turvallinen yhteisö puuttuu. Kiitos Mai :)
PoistaOlen odottanut tämän kirjan saamista käsiini, ja tekstisi jälkeen odotan vielä enemmän. Juuri lukeminen tunnistettavista kokemuksista kiehtovaan, kaukaiseen ympäristöön sijoitettuna tuntuu nyt freesiltä. Nojatuolimatkailua ja oman minän kaivelua samalla kertaa :)
VastaaPoistaKaikin puolin kaukaiseen - omat kokemukset tuntuvat miedoilta tähän verrattuna. Mutta tunnistettavuuttakin on, miksipä tytön mieli muuttuisi, on se sitten Amerikassa tai Suomessa, nyt tai vuosikymmeniä sitten.
PoistaKiitos Arja! Pakko huokaista tässä, että onneksi on blogit ja onneksi voi lukea kirjoista joita ei aio lukea että tietää mistä puhutaan ja voi pönkittää sitä uskoa että mun ei ainakaan juuri nyt tarvitse tätä lukea. Kiinnostava arvio siis, mutta en stressaa tästä nyt, kiitos!
VastaaPoistaOnneksi! En ymmärrä, miten kirjoista, luettavista tai ei, pysyisi yhtään kärryillä ilman kirjablogeja! Ole hyvä ja kiitos itsellesi, Linnea.
PoistaMä luin tätä kuin noiduttuna, en tiedä kuinka tulikin niin likelle. Toivottavasti saamme kuulla Emmasta lisää!
VastaaPoistaTunnelma tehosi sinuun! Jännärien lukijalle tuo uhkan tuntukin varmaan on buustaava elementti. Aion kyllä myös lukea seuraavankin, jos ja kun sellainen tulee.
Poista