Pajtim Statovci: Tiranan sydän

Albania, maaseutu. Neljäntoista vanha Bujar käy koulua, kuuntelee Kosovosssa syntyneen isänsä tarinoita menneistä, urheista albaaneista ja siitä, mikä on tärkeintä: suvun kunnia.

"Ja minä ymmärsin, että minun isäni oli valehtelija, kuten kaikki tarinankertojat, ja että isäni tarinoissa puhui jumalan puute, suuruudenhulluus joka syntyy elämän päättymisen pelosta joka taas taas ravintonla ihmisen syvimmästä tunteesta, tahdosta tulla kuolemattomaksi."

Perheen elämä mullistuu, kun isä kuolee. Levottomat poliittiset olot kasvattamat levottomia lapsia. Ja nälkäisiä, jotka tekevät leivänpalasta mitä vain. Sisar katoaa, äiti "oli levittäytynyt sängylle kuin revennyt jauhopussi."

Onko ihme, jos Bujar suostuu lähtemään, kun paras ystävä Agim sitä ehdottaa. Jossain on pakko olla parempaa. Ei Tiranalla, ei koko maalla ei ollut heille tarjota mitään hyvää. Pojat päättivät lähteä Eurooppaan eivätkä olla enää albaaneja.

"Jos ei halua kertoa itsestään kenellekään mitään, ja jos eniten haluaa unohtaa mistä on tullut, pestä sen pois kuin lian leualta ja saada jotain muuta tilalle? Millaisia vaihtoehtoja silloin on?

Poika matkustaa Italiaan, Espanjaan, Saksaan. "Saksalaiset ovat älykkäämpiä ja sivistyneempiä kuin italialaiset. Heitä kiinnostaa se, missä olen ja minne olen menossa..." toisin kuin italialaiset, jotka utelevat menneistä.

Hän on aina eri ihminen, vaihtaa taustaa, nimeä ja sukupuolta - identiteetti on kateissa, kaikilta osin. Transsukupuolisuus ei ole vielä tunnustettu ilmiö. Agim on poissa; lopulta poika, nyt jo nuori mies, päätyy New Yorkin kautta Helsinkiin. Mikä outo kansa, kaikessa hyvinvoinnissaan! Hän tapaa Tanjan. Tanja on alunperin Tom, ja hän ymmärtää. Ja rakastaa. Mutta mies ei, ja senkin Tanja ymmärtää. Tavallaan.

"Olen kuullut sanottavan, että ihminen näkee koko elämänsä kuvan ennen kuolemaansa, mutta yrittäessäni miettiä hetkeä ennen törmäystä mieleeni ei tule yhtäkään kuvaa, jonka olisin nähnyt, ei ainuttakaan hetkeä jonka haluaisin elää uudelleen, ei yhtäkään ihmistä joka poismenoani jäisi suremaan."

Helsingissä mies osallistuu tv:n kykykilpailuun, transnaisena. Tarvitaanko tosi-tv, jotta hän voi oikeasti olla olemassa? Mikä surullinen ironia. Mutta riittääkö sekään?

Todella rankka ja synkeä tarina identiteetin etsinnästä, eheyden ja rauhan puuttumisesta, yksinäisyydestä, jota on mahdoton murtaa. Kirjailija kertoo tarinan kiihkeästi ja kauniisti, mutta jotain jää puuttumaan: en liikuttunut, vaikka vaikutuin; synkistyin, mutten surrut. Mitä näin äärimmäinen toiseuden ja yksinäisyyden kuvaus muistuttaa - Orlando yhden elämän aikana? Pitäisitkö päähenkilöstä, tai ymmärtäisitkö tarinan lukemisen verran? Molempiin vastaan kieltävästi, sillä miten minä voisin, omalla taustallani? Mutta enkö juuri siksi lue, että oppisin?

Statovci osaa kirjoittaa, kuten jo edellisestä kirjasta huomasimme. Tiranan sydän on täysi ja lujaksi rakennettu. Kehen se iskee, uskon iskevän lujaa. Minua se enemmän kosketti olkapäälle ja jätti mustan tuntemuksen. Kaunis teksti saa puolelleen, ja se sisältää paljon painavaa asiaa, kuten poikien kehityskertomus, albaanien taustan kuvaus ja eurooppalaisuuden opetus: maiden rajat eivät ole kansojen rajoja. Eivätkä miehen ja naisen rajat ole oppikirjaan piirrettyjä.

Hieno, ajattelemaan pakottava ja vaativa kirja, joka on tiiviin vakava paketti kaikessa kovuudessaan ja julmuudessaan. Jonka luulen antavan vain kalpean kuvan todellisesta kovuudesta ja julmuudesta, jota halveksituiksi ja tunnustamattomiksi syntyperänsä tai minuutensa vuoksi itsensä kokevat.

Kenelle: Nirsoille lukijoille, eurooppalaisuudesta innostuville, kovuutta sietäville, sukupuoli-identiteettiään vahvistaville, vakavaa kestäville.

Muualla: Synkkä ja tiukka nykymaailman nomadiromaani, sanoo Tuijata. Laskelmoitu, suunniteltu, loistava lukupiirikirja, miettii Kirjapolkuni bleue. Kiehtova kirja, tuumaa Kirsin Book Club, joka osaa arvioida tarkasti mutta rennosti. Omppu näki kirjan transseksuaalisuuden keskeisempänä teemana kuin minä, joka haahuilin muuallakin. Kaisa-Reetan ajatukset pyörähtivät ympäri, ja hän kiittää. Kirjasähkökäyrän Mai kuvaa kirjaa moderniksi patsaaksi, jota ei ymmärrä, mutta jota voi tarkastella eri näkökulmista (löysin Main jutusta ihan uusia sellaisia!),

Pajtim Statovci: Tiranan sydän. Otava 2016.