Hanna Hauru on vahvasanainen, tunteita ravisteleva kirjoittaja ja tiiviin ilmaisun taitaja. Paperinarujumala on hieno. Niukan ja äärimmilleen hiotun tekstin ystävänä luin innoissani myös Jääkannen: myös se on Haurun tapaan sivuiltaan ohut, mutta täysi ja painava. Painava sanoista, tapahtumista ja tunteista.Mutta Jääkansi ei silti tehonnut täysillä. Asetelma, pienen kylän sodanjälkeinen perhe ja tupa, on tuttu. Jatko ei tuonut paljon uutta, paitsi painajaista. Tyttö eli kodissa, jossa äiti Betti oli nainut Pahan, heti kun tytön isä oli kuollut sodassa. Puute on määräävin tekijä elämässä, nälkä jatkuva seuralainen. Tämä on kirjan koskettavin asia: ei ole monta sukupolvea taaksepäin, kun omat sukulaiseni kuolivat nälkään.
"Aamulla omenan liha oli kuivunut ja kuori mennyt ruttuiseksi. En saanut tietää, miltä tämän tuvan ensimmäinen hedelmä olisi maistunut."
Tyttö sai pikkuveljen, Ilarin. Ja myöhemmin oman lapsen, ilman kätilöä. Tietysti. Kirjan synkkyys on sen vahvuus, mutta myös lukijalle etäännyttävin lenkki. Hauru vyöryttää lukijan silmiin pahimmat skenariot, kurjimmat kohtalot: on vaikea uskoa, että jollekulle tapahtuu kaikki kamaluus, mitä voi kuvitella. Rationaalisesti uskon, tunnetasolla en. Hauru venyttää rajaa äärimmilleen. Haluanko tietää kauheimmasta - vaikka tiedän, että kuvattuja kohtaloita voi todella olla, mutta nyt puhutaan niin kärjistetyistä tapauksista, että asetelmaa on vaikea niellä. Edes fiktiona. Edes vaikka se olisi voinut olla totta.
"Makasin monta yötä lumihangen alla. En jaksanut nousta eikä kukaan tullut nostamaan minua ylös."
Mökin eläjillä on nälkä, puute kaikesta. Silti he eivät muista lypsää lehmää, joka seisoo navetassa. Nälän hyperryttämää ajattelua vai epäuskottavaa kerrontaa?
"Oljet limoittuivat suolaisesta itkusta ja tuntuivat poskea vasten sammakonkudulta."
Mennäänkö jo kurjuusmässäilyn puolelle? Vai olenko vain liian sisäsiisti lukija, jonka on vaikea hyväksyä realiteettejä? En tiedä, mutta vieraannun, kadotan tarttumapinnan todellisuuteen. Alan pitää liioitteluna, epätavanomaisen nostamisena keskiöön, ylivärittämisenä. En osaa eläytyä, vaikka maailma puhutteleekin, ja tekstiltään kirja on kirkkaan kaunis. Toivon, että tämä synkkyysmässäys on kirjailijalta yksittäinen rajojen kokeilu.
"Joutuisin palaamaan mustien muistojen mökkiin, josta en ehkä pääsisi enää ikinä irti."
Kirja on yksi Finlandia 2017 -ehdokkaista. Kuten myös Juha Hurmeen Niemi ja Miki Liukkosen O. Viimemainituista jommankumman veikkaan voittavan, vaikken ole lukenut kuin kolme kuudesta ehdokkaasta. Poikkeuksellista minulle, poikkeukselliset ehdokasvalinnat! Perusteluja täällä.
Ehdokaslistalla halutaan selvästi ravistella ja nostaa esiin muuta kuin kansan perusmaun kirjallisuutta, tuoda esiin muutakin taitavaa kirjallisuuden tekemistä, mikä on oikein ja rohkeaa. Mutta toivottavasti se jää vain nostoksi; Finlandia-palkinnon voittajakirjan joululahjaksi ostavien määrä on suuri, ja jos isä/täti/mummo tänä vuonna pettyy lahjakirjaansa, se nakertaa luottamusta koko kilpailuun ja helppoon lahjaostokseen, mikä ei tee hyvää kirja-alan menestykselle.
Kenelle: Ilmaisuvoimaisen, tiivin tekstin ystäville. Kurjuutta kauhistumattomalle.
Muualla: Täysi, koskettava ja surullinen tarina, sanoo Kirjan pauloissa -Paula.
Hanna Hauru: Jääkansi. Like 2017.
Minulla oli hyvin samanlainen kokemus Jääkannen kanssa. En ole vielä saanut sitä blogitekstiksi asti, mutta samoilla linjoilla kanssasi liikun. Liikaa kaikkea, vaikka lopulta niin vähin elein ilmaistuna. Liikaa kurjuutta, jonka funktiota en ymmärtänyt. Hienoa kieltä yhtä kaikki, hallittua ja taitavaa. Haurun novelleista olen pitänyt paljon.
VastaaPoistaSe lehmäjuttu jäi etenkin vaivaamaan... Mutta Hauru on taitava kirjoittaja, se on selvää, oli sisällöstä mitä mieltä hyvänsä. Hänellä on taito sanoa lyhyesti ja vahvasti, jopa vavahduttavasti.
PoistaMinä taas toivon, että tuodaan esille muitakin kirjoittajia kuin perinteisiä. Varmaan arvaatkin, että Haurun teksti puri minuun kovaa ja lujasti, eikä päästänyt irti. Suosittelen myös Tyhjien sielujen saari-teosta. Kertoo spitaaliajasta.
VastaaPoistahttps://kirjasahkokayra.blogspot.fi/2013/06/tyhjien-sielujen-saari.html
On hienoa, että muutakin tuodaan esiin, ja ihailen F-raatia rohkeudesta. Koska on niin paljon hyvää kirjallisuutta, joka jää varjoon. Mutta en toivoisi tästä tulevan kokeellisen kirjallisuuden mallinäytöstä, sille voisi olla oma sarjansa tai kilpailunsa. Kirjoja harvoin ostavat ovat muutenkin hämmentyneitä ja kokevat hankinnat vaikeiksi. Etenkään vanhemmat ihmiset eivät mene kauppaan hypistelemään ja katsastelemaan, vaan pitää olla selkeä syy, kuten tietty kirja. Mistä niistä tietää, kun lehdissäkään ei kirjoiteta eivätkä kaikki lue edes kirjablogeja?
PoistaJa Mai, kiitos vinkistä, käyn katsastamassa! Hauru on koukuttavaa lajia, sen muutaman perusteella, jotka olen häneltä lukenut.
PoistaMinusta oli ihana seurata kirjakaupassa kolmea henkilöä, jotka olivat mummo, äiti ja aikuinen poika. Naiset tiesivät hyvin tarkkaan mitä he haluavat lukea ja puhuivat niistä ääneen, ja aikuisen pojan annettiin löytää kirjat kirjakaupasta. Jokainen kuulosti olevan lukuihmisiä ja tietoisia nykyajan kirjoista. Listat oli tehty etukäteen. Finlandiaehdokkaat olivat myös ostoslistalla :)
PoistaKuulostaa mainiolta - hyvä naiset, tuolla kasvatuksella pojastakin tulee lukija! Niin, uskon että ne kirjalistat tehdään pääosin nimenomaan ENNEN kauppaan menoa, en osaa kuvitella vaikka äitini säästäväistä sukupolvea ostamassa kirjaa hetken mielijohteesta tai kivan kannen perusteella. Investointi pitää harkita tarkasti! Kuvaamasi ostajat kuulostavat myös siltä, että seuraavat kirjakeskusteluja ehkä verkossakin tai jopa ovat jäseniä jossain kirjapiirissä.
PoistaLuet reippaasti näitä F-ehdokkaita. En tiedä olenko pyörinyt omissa ympyröissä mutta tuntuu että tämän vuoden ehdokassetti on saanut vähemmän palstatilaa kuin aiemmat
VastaaPoistaVoi hyvin olla, kirjat eivät ole helppoja lukaistavia. Luin ne "helpoimmat" ja parhaat, siis omasta mielestäni, koska Yli-Juonikkaan Neuromaani jäi minulta kesken, samoin on käynyt Liimatan aiemmille kirjoille, ja Sandu ei vain napannut, kun selailin. Ehkä pitää vielä sekin kuitenkin lukea.
PoistaMinä olen "haurulainen", pidän kovasti hänen tyylistään. Main mainitsema Tyhjien sielujen saari on myös todella vangitseva. Jännä muuten, että on Tyhjien sielujen saari ja Johanna Holmströmin Sielujen saari, ja molemmat samasta aiheesta. Minulla jäi Holmströmin romaani kesken, kun piti palauttaa, mutta Joulupukki tuo kirjan ja pääsen jatkamaan (tiedän, koska autoin pukkia eilen tässä).
VastaaPoistaMinäkään en ole "osannut" lukea Liimattaa, ei ole minun makuuni. O:n tyyppiset kirjat ovat oma lajinsa, joka ei kiinnosta, ainakaan vielä. Liukkosella on kyllä hyvää runoutta.
Veiukkaan, että Rehn valitsee joko Jääkannen tai Niemen voittajaksi. Kallistun enemmän Juha Hurmeen puoleen, koska hän on tehnyt niin paljon. Hän on myös suuri innoittaja ja tien näyttäjä omalla innostuneella tyylillään. Maamme taiteessa on liikaa synkistelijöitä, Hurmeen kaltainen postiivinen ihminen ansaitsee palkinnon!
Hei haurulainen! Olikohan tuo saari Seilin saari... En ole lukenut kumpaakaan, toistaiseksi, kiinnostavat kyllä. Hurmeesta olen juuri samaa mieltä kanssasi; positiivisuus, laaja tietämys ja monilahjakkuus ansaitsevat minkä vain palkinnon, ja kaikki nämä näkyvät Niemessä. Jääkansi saattaa vedota omalla tyylillään diktaattoriin... Liukkosen O saattaa olla liian kokeellinen, itse kyllä pidin siitä paljon. Sanataiteilijana Liukkonen on ehkä porukan paras.
PoistaSeili on tietääkseni ollut molemmilla mielessä.
PoistaAha ja ok, onpa saari nyt ollut pinnalla kirjoissa enemmänkin. Eipä siinä, etteikö aihe olisi tärkeä. Ja lukijalle kiehtova. Jännä, että jokin asia nousee ykskaks moneen kirjaan.
PoistaEn ole lukenut Haurulta mitään, ehkä jotain muuta kuin tämän... Tunnun olevan allerginen liialliselle kurjuuden kuvaukselle. F-ehdokkaista olen lukenut Sandun ja Stubbin. Muita en ehdi tänä vuonna. Jännä nähdä miten kokeelliset ehdokkaat vaikuttavat joulun kirjamyyntiin.
VastaaPoistaRiitta, jos noin on, Hauru ei tosiaan ole kirjasi. Sandun satu ei oikein kolahtanut noin ensinäkemältä (koska satu) mutta ehkä sitten kuitenkin luen, kun sinäkin suositat. F-raati on sanonut, etteivät ajatelleet myyntiä, vaan vain hyvää kirjallisuutta. Hyvä niin - Hurmeen Niemi ei olisi edes kuulunut kaunokirjojen ehdolle (vaan tietokirjoihin) jos ei olisi tehty harkittua poikkeusta. Onneksi tekivät! Ja onneksi säännöt sallivat laajan katsannon.
Poista