Roope Sarvilinna: Osuma

Aloin lukea Osumaa ja sen johdannoksi luulemaani osuutta lokoisasti odottellen, milloin päästään asiaan eli varsinaiseen tarinaan. Kesti hetken, ennen kuin tajusin, että lukemani on juuri se: Sarvilinna ei etene tapahtumien, vaan henkilöidensä hetkien, aistimusten ja tunnelmien kautta.

Kiinnostavaa ja koukuttavaa lukijan haastamista - piti terästää katsetta ja alkaa miettiä lauseita tältä pohjalta. Kyllä, niistä koostuu tarina, mutta ei perinteisen romaanin tapaan. Jotkut osat tekstistä voisivat olla runoa - runon salakuljetusta jälleen? - osa proosaa, osa näiden yhdistelmää.

Kirjan lukeminen kiehtoo, kuin palapeliä ratkoisi. Mikä pala kuuluu mihinkin asiaan ja kenen tarinaan? Missä on lisää sinistä taivasta?

Meillä on Anders, Mona, Jakob, valoisa Isbah sekä muutama muu. Anders osti Berliinistä taulun "ja sillä taululla yritti saada ja luuli saaneensa Monan ja kaiken mitä ei ollut vielä saanut." Anders on alfauros, Mona on lyyrinen, sanoo tarina. Alfauroksesta, joka "rakastaa asettaan" tulee yllättäen taidekauppias, kaiken sen jälkeen, mitä hän kokee vuoristossa tovereidensa kanssa. On sotatarinaa, on rakkaustarinaa - monta. Jakobilla on jopa monta perhettä.

Kirja ei ole vaikea, mutta vaatii enemmän keskittymistä kuin normijuonellinen tarina. Sarvilinna itse kehotti kirjamessuilla lukemaan sitä kaikessa rauhassa - nyt ymmärrän, miksi. Itse asiassa, kirjassa on selvä lukuohje. Mutta sen löytäköön jokainen itse.

Pidin paljon raikkaasta otteesta, jota kirjailija esitteli jo esikoisessaan, kirjassa Kateissa. Se ei muistuta tätä toisinkoista, vaan on tuoreen tekstinteon osoitus omalla tavallaan, Osumaa vaivattomammalla lukijaa ajatellen. Sarvilinna on taitava, varmaotteinen kirjoittaja, jota kannattaa seurata jatkossakin. Kannen hämmästyttävä kuva on muuten kuvattu Ateneumin graniittiportaista.

Kenelle:  Uuden proosan ystäville, perusjuonellisiin vaihtelua etsivälle, pysähtymään pystyvälle.

Muualla:  Myös Pihakuiskaajan puutarhassa koottiin palasia yhteen.

Roope Sarvilinna: Osuma. Tammi 2017. Kansi ja sen valokuva: Markko Taina.