Nopolan sisarukset ovat tehneet yhdessä noin 70 kirjaa sekä näytelmiä, musikaaleja ja elokuvakäsikirjoituksia, kertoo kirjan takakansi. Sinikka ja häntä muutaman vuoden nuorempi Tiina ovat tuottoisa siskospari ja valottavat nyt lapsuuttaan ja yhteistyönsä juuria: miten ihmeessä sisarukset ovat pystyneet ja pystyvät moiseen yhteistyöhön ja tuotantoon, joka on kunnioitettavan laaja sekä yhteensä että erikseen - puhumattakaan suuresta suosiosta ja vankasta asemasta, jonka heidän tuotantonsa on saavuttanut saavuttanut etenkin lasten, heidän vanhempiensa ja huumorin ystävien sydämissä jo parissa sukupolvessa?He ovat eläneet vauraan, lapsista välittävän lapsuuden ja nuoruuden ydinperheessä, kuten sanotaan: isä kävi töissä, äiti hoiti kotia ja lapsia. Kuvattu ajanjakso alkaa 1950-luvun lopulta Helsingistä, josta perhe muutti pian Tampereelle, ja kestää 1970-luvun opiskeluihin ja ensimmäisiin työpaikkoihin. Koska heidän isänsä oli mainostoimistomies, saivat tytöt jo pieninä toimia valokuvauksissa malleina, tosin ilman palkkaa. Vaikka olen heitä hieman nuorempi, muistan lapsuudestani monet mainokset, joihin kirja viittailee: Spikkespanit ja Havin hyvät sydämet. Huvitusta herättävät makkaramainokset ja reklaami, jossa tytöt katsovat iloisiksi käskettyinä kiinni olevaa Helkama-televisiota!
Kirja kuvaa tapoja ja arkea etenkin 1960-luvulla. Miten vaatteet teetettiin ompelijalla, miten kestittiin vieraita ja niiattiin aikuisille, leikittiin barbeilla ja kirjoitettiin Ystävä-kirjaan, ja lastenhuoneen seinällä vahti Suojelusenkeli-taulu. Kesät vietettiin mökillä niin tiukasti, että tyttöjen mielestä he eivät nähneet koskaan Tampereen Hämeenkatua kesäisenä.
Ja paljon harrastettiin: pianonsoittoa, partiota, jopa balettia - ja tietysti lukemista, piirtämistä ja muita taideaineita. Mielikuvitus lensi jo pienestä ja monet asiat kiinnostivat, kuten nuorena kuuluu. Ja vanhemmat kannustivat, vaikka sain käsityksen, että myös kuri oli ajan hengen mukainen ja tapoja edellytettiin. Hyvin (yli?)kilttejä sisarukset vaikuttavat olleen, ainakaan kaidan tien poikkeamia ei raportoida.
Arkielämän tuntemus, laaja tuttavapiiri ja tarkkaileva silmä jo pienestä lienevät peruskiviä myöhemmälle nokkelalle maailman käsittelylle lasten ja aikuisten rakastamalla tavalla. Moni kirjailijaparin tuotannosta tuttu yksityiskohta saa valotusta lapsuuden henkilöistä tai tapahtumista.
Sinikan ja Tiinan dialogina sekä Sinikan esseinä etenevä jutustelu on helppolukuinen, niin ajankuvaa kuin sisarusten erilaisia luonteita mainiosti kuvaava ja tietysti - heidän tuotantonsa tuntien ei-yllättävästi - viihdyttävä. Runsas valokuva- ja piirroskuvitus tuo teokseen päiväkirjamaisen tunnun, samoin erilaiset listat. Molempien erillinen sekä yhteinen teoslistaus kattaa kirjasta peräti 8 sivua. Ehkä tuotannon laajuus on asia, jonka he haluavat kirjalla tuoda esiin, juurien lisäksi. Elämäkerta kirja ei ole, vaan persoonallinen esittely, nostalgiapläjäys ja johdatus Nopola-maailmaan. Johon paljon lähilapsia omaavana olen ilokseni saanut tutustua jopa paremmin kuin olisin ikinä toivonut. (Toivoisin kovasti uutta Risto Räppääjä -elokuvaa, entiset osataan jo ulkoa.)
Kenelle: 60-luvun lapsille ja heidän lapsilleen, luovuuden lähteistä kiinnostuneille, sisaruksille ja sisarussuhteita pohtiville.
Muualla: Maija luki kirjaa koko ajan hymy naamalla Kirjojen keskellä.
Sinikka Nopola, Tiina Nopola: Siskossyndrooma. Tammi 2018. Toimitus: Sinikka Nopola. Kuvatoimitus: Markko Taina. Graafinen suunnittelu Emmi Kyytsönen. Henkilökuva omani, kuvattu Oodin avajaisissa.
EDIT: Sain juuri tiedon Sinikka Nopolan ja Tiina Nopolan 30-vuotistaiteilijatapahtumasta Kansallisteatterissa 23.1. 2019, klo 17, liput kympin. Fanit, sinne! Lisätietoa ja lippuvaraukset: https://kansallisteatteri.fi/esitys/taiteilijatapaaminen-sinikka-ja-tiina-nopola/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti