Karo Hämäläinen: Alex

Viikon kohokohta oli maan virallinen vallanvaihto, kun Alexander Stubb nousi presidentiksi vakuuttavin menoin ja hienoin puhein niin väistyvältä kuin uudelta presidentiltä ja eduskunnan puhemieheltä. Koin hetken juhlalliseksi ja olen samaa mieltä kuin HS:n lukijapalstalla joku, joka ehdotti presidentin virkaanastujaisten päivää vapaapäiväksi. Ainakin kahden kauden jälkeen se saisi olla, sillä niitä on harvoin ja kansa olisi ansainnut saada seurata tilannetta rauhassa - eikä hätäisesti toisella silmällä vilkuillen (kuten itse tein) tai kokonaan työn estämänä. Sitouttaisi ja yhdistäisi kansaa, arvelen. Mutta itse asiaan eli Alexiin:

Karo Hämäläinen teki kirjan perustan, jota sitten viilattiin yhdessä. Sen ansiosta muistelma tuntuu henkilökohtaiselta, kuin suoralta puheelta lukijalle. Stubbin oma ääni on läsnä joka sanassa. Se tehtiin Stubbin siirtyessä päivänpolitiikasta ulko- ja pääministerin pestien jälkeen Euroopan investointipankin johtajaksi ja CMI:n hallituksen puheenjohtajaksi. 

Teos on vauhdikas ja täysipainoinen muistelma vauhdikkaasta ja täysipainoisesta elämästä kirjoitushetkeen saakka. Kansainvälinen politiikka on Stubbin laji, se tulee kristallinkirkkaaksi hänen tarinassaan lapsuudesta opiskeluihin, EU-vaikuttajaksi ja korkeisiin virkoihin, joista hän "joutui luopumaan" siirtyessään Suomen päivänpolitiikkaan. Urapäätökset hän teki toki itse, mutta lukija saa ymmärtää, että kansallinen politiikka oli tavallaan pakollinen näyttö ja velvollisuuden suorittamista enemmän kuin sisäisen palon toteuttamista ("bara kris efter kris"). Mutta kun isänmaa kutsuu, sanoo hän. 

Luulen kyllä mukana olleen pyytettömyyden lisäksi uran rakentamista ja näyttämisen halua, eikä se ole huono juttu. On hyvä, että päättäjillä on taitojen lisäksi motivaatiota. Mutta ymmärrän Stubbin turhautumisen sisäiseen suhmurointiin ja etenkin siihen, etteivät tiimityön reilut pelisäännöt maan johdossa toimi, kun jokainen vetää omaan päätyyn, oli se maan ja kansan yhteistyön kannalta järkevää tai ei. Loanheitosta, somelänkytyksestä tai turvallisuuriskeistä puhumattakaan. Presidentin rooli tuntuu sopivammalta miehen osaamiseen ja kiinnostukseen; vaikka päivänpolitiikasta on oltava perillä, ei yhtä kädet savessa kuin hallituksessa. 

Kirja kertaa vaiheet elämän suurimpien merkkipaalujen kautta. Opiskelu Yhdysvalloissa oli niistä yksi, Suzanne-vaimon tapaaminen toinen. Lasten tulo ja suuret urakäänteet seurasivat, mutta teos tuo mukavasti esiin myös ihmisenkokoisia inhimillisiä asioita ja tapahtumia, jotka ovat muovanneet ajattelua ja elämää, lapsuudenkodista ja opiskeluajan juhlimisista liikunnan intohimoon. Ja lukuisat ystävät, työkaverit ja tukijat, jotka ovat tiimityön vankalle puolestapuhujalle ja sosiaaliselle ekstrovertille tärkeitä - heitä on mainittu kiitettävän runsaasti. Mediasuhteet ovat tärkeitä myös, ja niistäkin kuullaan kiintoisia pointteja.

Vauhti hengästyttää lukijaa, niin uran kuin kirjan. Karo Hämäläinen oli juuri oikea valinta tekijäksi, sillä uskon hänen tahtinsa olevan samankaltainen, urheilullinen ja tavoitteellinen, mikä näkyi muun muassa kirjassa Paavo Nurmesta. Stubbin tekemisen määrätietoisuus, energia ja systemaattisuus on vakuuttavaa, samoin perusperiaatteiden pysyvyys. Perustaidot ovat lujat, tietämys, paneutuminen, kansainvälisyys ja kielitaito huippua. Iloa, voittoja ja menestystä on ollut, mutta myös mustia hetkiä. 

Tosin aikaa on kirjan julkaisusta kulunut, ja varmasti uusia ajatuksia muun muassa Euroopan ja maailmantilanteen kehityksestä on syntynyt jo paljon. Kirjan lopun analyysi tulevasta - maailman moninapaisuus, populismin nousu, teknologian kehitys - on kuitenkin edelleen ajankohtainen. Mutta nyt kirjoitettaessa siihen varmaan lisättäisiin isommin ilmastonmuutos, turvallisuus, ehkä myös kapitalistisen talousjärjestelmän eräiden käytäntöjen kyseenalaistaminen. Uudistumiskykyä ja -tahtoa Stubb painotti jo tuolloin, enkä usko sen kadonneen, joten odotan mielenkiinnolla jatkoa. Saattaa olla, että jo kotoa ja kouluissa imetyt opit eivät riitäkään muuttuvassa maailmassa. Mutta näistä ajatuksista saanemme lukea presidenttiajan jälkeen. 

Yksi asia, joka myös on muuttunut: enää ei välttämättä ihailla tehokkuutta ja suorittamista samalla tavoin. Ainakin nuoremmat sukupolvet etsivät usein enemmän mielekkyyttä kuin vaikkapa taloudellista hyötyä tai sekuntikellotusta ja menestymisen merkkejä. Liikunta, uni ja syöminen, jotka Stubb laskee millintarkasti, ovat tärkeitä, mutta hän on vienyt tehokkuuden omalle tasolleen - onneksi hänellä on apuna asiantuntijoita, jotka voivat valvoa terveysvalvonnan pysyvän kuitenkin ihmisen rajoissa. Intohimo on ihmisessä erittäin hyvä asia, kunhan se ei ole pakonomaista suorittamista. Inhimillistä relausta tarvitsee joskus politiikko ja presidenttikin, ja ainakin sen yhden kirjan lukemista viikossa, josta hän on puhunut. Tarkoitan kaunokirjallisuutta, tietoa joutuu työn vuoksi tankkaamaan. 

Millainen ihminen Alexander Stubb kirjan perusteella on? Jo mainittujen adjektiivien lisäksi älykäs, nopea päätöksissään ja omaksumisessaan, epäsuomalaisen itsevarma ja innostuva, kärsimätönkin - hän ei siedä myöhästelyä, PowerPoint-sulkeisia tai paperisia puheita, sillä "jokainen osaa lukea" - ja aito diplomaatti, joka sukkuloi sujuvasti missä tahansa seurassa tai tilanteessa ja osaa varmistaa taustat. Ja jolla on myös periaatteita ja ajatuksia, jotka toimivat yhteiseksi hyväksi. Sitä suurta paloa on hyvä saada käyttöön valtakunnan johtotehtäviin.  

Kiva ja superkiinnostava kirja juuri tähän hetkeen. Tuntui kuin olisin jutellut ihmisen kanssa. Äänestin vaaleissa itse toista ehdokasta, mutta uskon Suomen saaneen huippuosaavan ja motivoituneen - ja tehokkaan - presidentin, josta voimme olla ylpeitä. Eikä urakehitys välttämättä ole tässä, isoja ajatuksia saattaa olla tulossa. Ja tuosta "jokainen osaa lukea" -lauseesta: toivon tämän olevan yksi johtoajatus ja panostuksen kohde, että se pysyisi ja olisi oikeasti totta meillä myös jatkossa. Perustaito, jota ilman kansa ja kansalainen ei pärjää yrittäessään hahmottaa ympäröivää maailmaa ja toimia sen osana.

Kenelle: Yhteiskunnan toimintaa miettiville, poliitiikan päätöksentekoa pohtiville, äänestäneille ja etenkin äänestämättömille, uuteen presidenttiin tutustuville. 

Karo Hämäläinen ja Alexander Stubb: Alex. Otava 2017.