Heikki Kännö: Kädet

Keskeinen vaikuttaja ja myös hahmo kirjassa on itävaltainen taidemaalari Egon Schiele ja hänen taiteensa, mutta Kännön tapaan tiiliskiviromaani sisältää paljon muutakin. Filosofiaa - tällä kertaa vahvasti mukana on Ludwig Wittgenstein -, sekä rakkautta yli kaikkien rajojen ja ihmisen ikiaikainen pyrkimys, tai pakko, yrittää ymmärtää elämää ja kuolemaa.  

Kertojana aloittaa Julian, joka kuvaa ystäväänsä Ludwigia:

"Kaikki, mitä hän kirjoitti, oli suurenmoista omalla mahdottoman vaikealla tavallaan, mutta nähdäkseni se ei vienyt häntä millään tavoin lähemmäs päämäärää; myrskyn laantumista, ponnistelujen talttumista, ihmisen löytämistä maailmasta ja hänestä itsestään. Kuin suunnattoman älykäs ajattelukone olisi yrittänyt keksiä, miten ajatella oikein; miten ajatella kuin ihminen; miten palauttaa itsensä ihmiseksi,tai miten tulla ihmiseksi... tämä sen huomattavan onnettomuuden jälkeen, kun hän oli sattunut keksimään, miten ajatella kuin Jumala."

Mutta kertomus oikeastaan alkaa vasta siitä, kun Julian haluaa kertoa Ludwigille edesmenneen äitinsä tarinan ja näyttää tämän työhuoneen. Samalla hän tulee kertoneeksi edeltävistä sukupolvista: suku on muuten kovin nuorena rapistuvaa ja kuolevaa laatua, mikä kiinnostaa etenkin perhelääkäri Benjaminia, joka haluaisi tutkia ilmiötä (...tohtori Benjamin kyselee liikaa. Tohtori Benjamin on yliopistomiehiä.) Tarina muuntuu muutenkin ällistyttäväksi, kun kertojaksi vaihtuu Danae.

"Danae! Kuulen nimeäni huudettavan. Aluksi minun on vaikea nähdä nimeni huutajaa, koska katson häntä niin kaukaa. Välissämme on vuosikymmeniä sekä niiden lisäksi yhdeksästoista vuosisata kokonaisuudessaan." 

Huutaja on Giulietta 1700-luvulta, Danaen paras ystävätär, ja tytöt ovat erottamattomia. Giulietta on intohimoinen piirtäjä, joka kehittelee omaa muotokieltään maltillisemman Danaen ihaillessa ja suostuessa ystävänsä hurjiinkin ideoihin milloin olemalla tämän mallina, milloin salakäytävän etsijänä. Ystävyys saa säröä Danaen viehättyessä Christopher-nimisestä taiteilijasta. Tai mikä tämä onkaan miehiään. 

"Katsokaahan: ihminen ei ymmärrä, mitä hän toivoo pyytäessään osakseen ikuisuuden. Sanoisin, ettei mitään sen typerämpää voisi jumalalle ehdottaa. Ajatus ikuisesta elämästä kuoleman jälkeen. Ajatus kuolemattomuudesta. Tietäkää, että tämän toiveeni toteuduttua olen tullut hulluksi NIIN monta kertaa!" 

Hurja, monipolvinen ja äärettömän kiehtova maaginen tarina vangitsee lukijansa. Kännön tietämys ja mielikuvitus ovat omaa lajiaan. Ajassa polveileva kertomus ulottuu aina antiikin jumalista natsinousuun Itävallan, Italian ja Ranskan maisemissa. Ja tietysti Egon Schielen lyhyeen, levottomaan elämään.  

Olen aina ollut viehättynyt Kännön tyylistä, vaikken kaikkea ymmärrä: Sömnön oopperateema oli vierasta. Ihmishämärä vyörytti ylenpalttisesti kirjailijalle tyypillisiä elementtejä; jumalia, myyttejä, todellista historiaa ja kuviteltuja henkilöitä, suhteita ja julmuuksia - ja taidetta kaiken selityksenä ja ratkaisuna. Tai vähintään taiteilijan erityisluonnetta ihmisten joukossa. Runoilija jätti samantyyppisen ällistyneen riemastuneen jälkimaun kuin Kädet, jonka rankkaan suosikikseni. Selkein ja lähestyttävin lukemistani Kännön teoksista, muttei silti niukka eikä hurjuutta tai hämmästyttävyyttä vailla, onnistunut tasapaino runsaiden teemojen kesken. Tästä voi lähteä arvailemaan vuoden Finlandia-ehdokkaita! 

Heikki Kännö: Kädet. Sammakko 2024. Ulkoasu Riikka Majanen. Kannen maalaus: Egon Schiele: Omakuva mustan saviastian kanssa (1911).