ystävästään, mikä kirvoittaa K:n kirjoittamaan tälle kirjeen. Useita kirjeitä. Joiden ohessa hän kertoo lukijalle minä-muodossa arjestaan ja ajatuksistaan, kiitos siitä.
Teksti on raikasta ja osin riemastuttavan, osin riipivän oivaltavaa. Tuskin ehdin huokaista jälleen yhden homopojan seksuaalisen identiteetin etsinnän teemaa, väheksymättä homopoikia tai asian vakavuutta, mutta onhan se kirjallisuudessa paljon nähtyä, kun K nujertaa huokauksen ja kirjailija saa jatkamaan lukemista innolla.
"Minulla ei ole aikaa velloa menneessä ajassa, sillä nykyiset ja tulevat rakastajani odottavat minua."
Hujan-hajaiset, keltaisenkaltaiset ja pylvästyräkki-tyyppiset sanat viihdyttävät (ja vähän tirskuttavat lapsekasta mieltä), mutta kirjan lumo ei ole vain niissä. Vaan tarinan kehittymisen tarkkailussa. Kun K kirjoittaa ylvästeleviä kirjeitään P:lle, niissä kuultaa jotain mustaa ja huolestuttavaa. Tällä pojalla ei ole kaikki hyvin, miettii tätilukija. Vaikka juuri vähän ennen tätä ajatusta olin pohtinut tekstille sopivaksi kielikuvaksi jotain suolaisen ja makean yhdistelmää. Huomaan kielikuvan tavallaan oikeaksi, kirjailija johdatteli siihen taitavasti. Mutta suolaisuus muuttuu yhä kitkerämmäksi kirjan edetessä.
Poika tarkkailee itseään ja toisia tiiviisti. Keskivartalolihavuus vaikuttaa olevan todella tuomion arvoinen ja usein mainittu seikka, kun taas vaaleahiuksinen opiskelijakollega vie romanttisiin ja seksuaalisiin haaveisiin. K on fiksu ja lukenut, mutta ihmisistä hänellä on niukalti kokemusta. Surullisinta on se, että heitä ei ole. Äiti kertoo soittaessaan omista haasteistaan, muttei näe lapsensa haasteita. Eikä muita ole. K saa vajota rauhassa päänsä sisäiseen maailmaan.
"Minä seuraan, miten opiskelijat tulevat vaivatta toimeen toistensa kanssa ja miten he toisaalta tulevat vaivatta toimeen tarjoilun runsauden kanssa. He keräävät nopeasti elintarvikkeista pahvilautasilleen sattumanvaraisen keon, ja minä panen merkille, kuinka mutakakku tahraa valkoiset lautaset ja perunalastujen mauste jää opiskelijoiden sormenpäihin kiinni. Mausteen he liottavat suuhunsa, yksi kerrallaan. Tämän jälkeen he syövät kasaamansa keon kiinnittämättä varsinaisesti huomiota siihen, mitä suuhunsa panevat."
Yhä useammat asiat käyvät ällöttäviksi. Sana kermanvaalea pitäisi kieltää lailla! K on tarpeeksi fiksu ymmärtääkseen, että jotain on pielessä ja kaipaa apua. Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiö ottaa K:n vastaan. Ja lähettää ulos ravintoympyräesitteen kanssa. Se vasta auttaakin ihmistä, jonka ruokasuhde, tai pitänee sanoa maailmansuhde, on syvästi ongelmallinen.
Raikas, aidonoloinen ja koskettava teksti, johon uskon monen opiskelijan tai entisen sellaisen voivan samastua. Ainakin jos ei ole ollut sitä laitaa, joka heiluu bileiden keskipisteenä tai rymistelyjen ryhmänjohtajana. Esikoiskirjamaisuuksista huolimatta (tai ehkä osin niiden aidon hellyttävyyden vuoksi) yhä tummemmaksi muuntuva perusjuonne tuo tarinaan pelottavaa painavuutta ja sitoo sen isompaan yhteiseen ongelmaamme, yksinäisyyteen, osallisuuden ja näkyvänä olon puutteeseen. Hieno esikoinen kirjailijalta, jonka tunnemme paremmin tv:stä, upean Aikuiset-sarjan Kuismana ja Sekunnit-sarjan Danielina.
Kenelle: Entisille ja nykyisille nuorille ja opiskelijoille sekä heidän vanhemmilleen, ajassa pysymään haluaville, syömishäiriöiden kanssa kamppaileville ja heidän läheisilleen.
Kauppila kertoi kirjastaan mielenkiintoisesti Kulttuuricocktail Kirjat -ohjelmassa. Homopojan identiteetin etsintä ei oikein enää tässä vaiheessa kiinnosta, mutta miehen syömishäiriön kuvaus kyllä kiinnostaa. Siitä ei ole ainakaan Suomessa paljoa kirjoitettu.
VastaaPoistaKauppila kuvaa aihetta aidosti. Myös teksti itsessään on ilahduttavaa luettavaa, rosoineen eikä liikahienouksineen.
Poista