Rantala, Sarjala, Tunturi, Ijäs, Hakkarainen: Kirjojen kaipuu

1700- ja 1800-luvun taitteessa tapahtui Suomessa suuria vaikkei näyttävästi: lukuharrastus otti ensiaskeleitaan. Kirjoja alkoi olla yleisön ulottuvilla, tosin hankalasti ja kalliisti ulkomailta tilattuina, mutta kuitenkin. Tutkimukseen perustuva, 1800-luvun alkuun suuntaava katsaus kiinnostaa kirjanystävää. Mistä tämä lukuhulluus sai alkunsa?

"Missä ja miten kirjoja oli saatavilla, mitä ihmiset niillä tekivät ja miten he niitä lukivat?"

Kirjojen kaipuu kertoo tarjolla olleen luettavan sisällöstä, kirjapainotekniikan ja tieverkoston kehityksen vaikutuksesta sekä sensuurista ja ensimmäisistä kirjakaupoistamme, muun muassa, tarkoituksenaan kuvata kirjojen yleistymistä ja käyttöä käyttäjien eli lukijoiden näkökulmasta. Kiinnostavaa!

Suurkaupungeissa, kuten Pariisi ja Lontoo, oli 1700-luvun lopulla jo kymmeniä kirjakauppoja. Tuona aikana kirjatuotannon Euroopassa arvioidaan peräti kymmenkertaistuneen nopeasti. Aiemman uskonnollisen tarjonnan oheen tulivat romaanit ja runot säätyläisten ja muiden kielitaitoisten luettaviksi. Friedrich Schiller, Jonathan Swift, Walter Scott, Grimmin veljekset, Shakespeare, Goethe sekä filosofeja ja antiikin klassikoita mainitaan vuosisatojen vaihteen kirjallisuutena.

Suomen sanotaan olleen takamaata ja kirjojen keskittyneen tärkeisiin koulukaupunkeihin: Turussa, Porvoossa ja Viipurissa kerättiin kirjakokoelmia. Tiedämme, miten Turun laajalle kokoelmalle lopulta kävi - se paloi, korvaamaton menetys kirjakulttuurillemme. Sanaa "kirjallisuus" ei muuten vielä tämän kirjan kuvaamana aikana vielä edes ollut, kirjahullusta puhumattakaan. Lukuhalusta kyllä puhutaan. Tuohon aikaan se koski vain pientä osaa kansasta, kieli- ja lukutaitoista säätyläis- ja papistoväkeä sekä opiskelijoita. 

Kirjamyyntiä harrastivat alkuun kirjansitojat ja satunnaiset kirjapainopuodit. 1700-luvulla Turkuun muutti tuttu nimi, Frenckell. Ensimmäisen Johan Christopher Frenckellin poika perusti ensimmäisen pysyväisluonteisen kirjakaupan Suomessa. Mutta jo Frenckelliä ensin ehätti syntyä Seipellin kirjapuoti erikoiselle paikalle, nimittäin ainoalle Aurajoen ylittävälle sillalle, kirkkoa lähimmälle. Keskeinen toimi, keskeinen sijainti! (Kirjassa on myös piirroskuva paikasta.) Kuka matkisi idean käyttöön tänään? 

1800-luvun alussa: "Painettu sana oli tuohon aikaan vaatimatonta mutta sisälsi jo muutakin kuin esivallan tiedotuksia ja kuulutuksia tai ammatillista erityistietämystä." Seurustelu seurahuoneilla, tanssisaleissa ja huvipuistoissa toi tilaisuuksia tavata vertaisia, keskustelu virisi ja levisi lehdistöön, joka myös alkoi muotoutua.

Turun Wiikko-Sanomat alkoi ilmestyä 1820 ja oli ensimmäinen suomenkielinen säännöllinen lehti - melkein, sillä sitä ennen oli ollut vain vuoden ajan elänyt Suomenkieliset Tieto-Sanomat 1770-luvulla, todella edellä aikaansa. Wiikko-Sanomat saavutti huikean 2 000 tilauksen määrän. Lehden tavoitteita olivat mm. kansanvalistus sekä suomen kielen kehittäminen ja oikeinkirjoituksen vakiinnuttaminen. Kelpo tavoitteita olisivat nykypäivän lehdistöllekin! Lehdistö, kirjapainot ja kirjamyynti olivat tuolloin kiinteästi sidoksissa toisiinsa ja kehittyivät toinen toistaan tukien. 

Toimittaja Reinhold von Becker oli syntynyt Etelä-Savossa ja edisti kirjakielen syntyä itäsuomalaisten murteiden pohjalta. "Jos Becker olisi saanut päättää, suomen kielessä ei käytettäisi lainkaan sellaisia kirjaimia kuten b, f tai g." Savolaistaustaisena sanoisin, että d-kirjain on kyllä siellä vaikein. Becker opetti ja ohjasi muun muassa erästä Elias Lönnrotia varhaisissa kalevalaistutkimuksissa. 

Mielenkiintoinen ilmiö olivat lukuseurat. Ne levisivät Tanskan ja Baltian kautta Suomeen, kuten muutkin aatteelliset virikkeet ja kulutushyödykkeet, kertoo kirja. Turussa perustettiin 1798 lukuseura, jonka jäsenet saivat maksua vastaan käyttää lukusalia lehtiä ja kirjoja. Vaasa, Kokkola, Tornio ja Porvoo saivat lukuseuransa tuossa ensimmäisessä perustamisaallossa 1700-luvun taitteen molemmin puolin, Viipuri 1806. Lukuseura oli sosiaalista toimintaa. Niissä luettiin historiaa, matkakuvauksia, teologiaa, valtio-opin ja kaupankäynnin saloja, elämäkertoja, jopa kaunoa. Näistä seuroista kehkeytyi  kirjastolaitos, kerrotaan. 

Monenlaista kiinnostavaa kirjasta löytyy selkeässä muodossa henkilöesittelyineen, kuvineen, faktaosineen ja lähdeluetteloineen, vaikka kokonaisuuden hahmotin hieman hankalasti. Puhutaan siis kirjoista esineinä, ei juuri sisällöistä - minulle vieras näkökulma, jota tutkimustyö ansiokkaasti avaa. Luulen, että lujaa mielenpainia on käyty sen suhteen, miten asiat teoksessa jaotellaan ja rajataan. Olisin kaivannut enemmän kirja- ja kirjailijaesimerkkejä ajan lukemistosta. Idea kuitenkin on selvä: keskittyminen aikaan, josta kirja-aiheen yhteydessä ei juuri puhuta, ennen suomalaisuuden läpimurtoa ja kansalliskirjailijoidemme Snellmanin, Runebergin tai Topeliuksen esiinnousua. Kyllä tällaiselle opukselle paikkansa on, ilman muuta.

Kirjan tekijät ovat historian ja kulttuurin tutkijoita Turun yliopistosta.

Kenelle: Kirjanystäville ja lukijoille, myyjille ja muille kirja-alalla toimiville, bibliofiileille, historiahulluille.  

Heli Rantala, Jukka Sarjala, Janne Tunturi, Ulla Ijäs, Heidi Hakkarainen: Kirjojen kaipuu. Kirjakulttuuria 1800-luvun alussa Suomessa. Gaudeamus 2024.