Jääkaapin henki

Jari Tervoa en saa luetuksi, mutta rouva Tervo on eri asia. Mukavan sympaattinen Kesäpäiväkirja näytti jo kyvyn selkeään ajatteluun ja kirjoittamiseen, jolla ei ehkä Finlandiaa voiteta, mutta joka kertoo miellyttävästi ja kikkailematta rouvashenkilön elämästä. Aidonoloista, lämmintä kertomaa, joka ei yritä liikaa, vaan pysyy omalla maltillisella ja huumorintajuisella linjallaan. Jääkaapin henki jatkaa samaa sarjaa.

Kati Tervo ei ole avannut julkisuudelle vaatekaappiaan, mutta jääkaappinsa kyllä. Sen sisällön avulla hän tässä kirjassa kytkee yhteen perheensä tapahtumia ja henkilökohtaisia sattumuksia vuosien varrelta lyhyinä ruoka-aiheisina tarinoina. Muistellaan lapsuuden makuja ja paljastetaan nykyisiä ruokatottumuksia, kuten taistelu makkaranhimoa vastaan. Ruoka-aihe ei ole omaperäisin, joten kirjoittaja miehineen on aihettaan kiinnostavampi. Mutta kirja on sen verran hyvä, että melkein unohtaa, että mieskin on julkkis. Unohtaisikin, mutta rouva ei anna, mies tuodaan niin kovin usein kertomukseen mukaan. Myös poika on tärkeä hahmo. Mitään järisyttäviä seiskapaljastuksia ei tietenkään perhe-elämästä heru. Jos ei sellaiseksi lasketa sitä, että aviopari harrastaa seksiä.

Jääkaapin sisällön luetteleminen oli minusta turhaa: mitä julkkisperhe syö, menee jo tirkistelyn puolelle (roskiksen sisältöä ei sentään kerrottu) ja listat ovat tylsää luettavaa. Tuli tunne, että alleviivataan teemaa liikaakin, hajanaisuuden pelossako? Saattaa listoissa olla jonkinlainen sisällöllinenkin juju, jos niitä jaksaisi tutkia.

Kaiken kaikkiaan fiksun aikuisen pakinamaista jutustelua, joka sopii hyvin leppoisaan lomailmapiiriin.

Kati Tervo: Jääkaapin henki. WSOY 2011.