Paskateoria

Jos Hustvedt vaikuttaa välillä hieman sievistelevältä amerikkalaiseen tapaan, niin tämä kirja toi mukavasti vastapainoa. Arto Salminen ei ainakaan käytä sanontoja tyyliin ”tuon tuostakin” tai ”herran tähden”, vaan ollaan perusasioissa, kehon toiminnoissa, ja sitä kautta koko yhteiskunnan toimivuudessa.

Muistinkin Sallan blogista (jälleen kerran Sallalle kiitos hyvästä muistutuksesta), että luin muutama vuosi sitten Arto Salmisen Varaston ja yllätyin sen terävyydestä ja ajankohtaisuudesta. Sama pätee Paskateoriaan, tosin enää ei ollut yllätysmomenttia, kun tiesin jo tyylin. Mutta ilmiöt, joita Salminen elämää nähneen keski-ikäisen perusduunarin tai syrjäytyneen köyhän sinnittelijän näkökulmasta käsittelee, ovat menneet vain hullummiksi niiden kymmenen vuoden aikana, jotka tämän kirjan julkistamisesta ovat kuluneet. Julkisuuden arvo, keksityt lööpit, työelämän arvaamattomuus, omistajien valta ja työntekijöiden hämmennys, eriarvoistuminen... politiikasta puhumattakaan.

Kirjassa ounastellaan tulevaa suurta muutosta, tavallisen kansan kapinaa. Henkilöidensä kyynisestä ja jo hieman väsyneestä elämänotteesta huolimatta hän liikuttavasti tuntuu toivovan, että älyttömän menon olisi päätyttävä jotenkin näyttävästi. Onko se nyt tapahtunut persujen invaasio − Salmisen kommenttia emme enää tähän saa. Hän olisi varmaan keksinyt jotain nasevaa pettymystä purkaakseen, koska mikään ei näytä olevan muuttumassa.

Vielä Salmisesta tuli mieleen Juha Vuorinen, jota en jaksa lukea, koska yrittämässäni pätkässä eritteet ja seksi olivat pelkästään seksiä ja eritteitä, eikä ”rumien” sanojen toistelu tai kännäilyn kuvailu enää tässä iässä riitä huvitukseksi. Salmisella nuo asiat ovat osa äijämäistä normaalia olemista, eivätkä siten erikseen lukijaa nouse vaivaamaan.

Arto Salminen: Paskateoria. WSOY 2001.