Veristen varjojen ooppera

Esikoiskirjailija Marissa Mehr on kirjoittanut omaan intohimon kohteeseensa, oopperaan, sijoittuvan romaanin. Hieno aihe, joka jo erityisyydellään herättää kiinnostusta.

Oopperanohjaaja Juliette on muuttanut Pariisista Moskovan oopperaan töihin, ohjaamaan Turandotia, mutta törmäsi heti saapuessaan venäläiseen odottamattomuuteen: hänet määrätäänkin Jevgeni Onegin -oopperan apulaisohjaajaksi.

Juliette on huippukoulutettu ohjaaja, taiteilija-ainesta itsekin, vaikka ei valinnutkaan muusikon uraa; hän elää tunteillaan, impulsiivisesti, sisällä oopperan musiikissa ja tarinoissa niin, että jopa hänen elämänsä alkaa muistuttaa oopperaa. Niin pitkälle, että nimiosan esittäjä Dmitri koituu Julietten kohtaloksi, tekisi mieli sanoa juhlallisesti. Mutta tämä ei ehkä kuitenkaan pidä paikkansa. Hän elää kohtalonsa kuitenkin itse. Vaikka Dmitrin "ääni piti pilkkanaan kaikkia. Jopa pasuuna joutui anelemaan tilaa sen pehmeältä ja jyrisevältä soinnilta. Ensi kuulemalta äänen väri oli pehmeä ja lämmin. Syvyys paljastui vasta sille, joka uskalsi ryhtyä leikkiin."

Harjoitusaika ei ole helppoa Juliettelle. Vieras maa tapoineen, kieli, jota Juliette ei ymmärrä, ei konkreettisella eikä symbolisella tasolla, käytännön hankaluudet ja haasteet ihmissuhteissa lyövät raskaina naista kasvoihin. "Kaikki tuntui kulkevan kohti katastrofia... Koko viikko oli ollut raskas, täynnä väärinkäsityksiä, kielivirheitä ja järjettömiä sattumia. Ihmiset myöhästelivät tunteja aamuruuhkien takia ilman, että heille tuli mieleen lähteä aiemmin kotoaan."

Ääripäät korostuvat: vastapainona on kaiken valtaava musiikki, joka vie mukanaan. Se vie Julietten outoon tanssiin kohtalonsa kanssa. (En pääse näköjään irti tuosta kohtalo-sanasta. Kuvaa kirjaa.). Viisas, levollinen, häikäisevä Maria ilmestyy, kun Juliettella on hankalinta. Mystinen Medeaksi muuttuva Maria, joka tietää kaiken, mitä Juliettelle on tapahtunut. Juliette puolestaan ei tiedä mitään edes Dmitrin elämästä, vaikka he asuvat yhdessä. Hän on hämmentynyt, sekaisin - ja täysin yksin. Pariisissa ei odota kukaan, äiti, josta Juliettella on vain julmia muistoja, on kuollut. Juliette tekee työtä ja rakastaa, sinnittelee, mutta riittääkö se? Onko hän riittävän vahva tuohon hurjaan maailmaan, jossa selviytyminen vaatii psyykeltä vankat rakenteet ja perustukset? Imaiseeko ooppera hänet syvyyksiinsä, kuten hän itse pohtii?

"Moskova oli suuri pyörivä teatterilava, joka vaihtoi kasvojaan aina kun oli tottunut edellisiin."

Vakava, kauhua vilauttava draama esittää oopperan (ja Julietten elämän) intohimon, rakkauden, veren ja julmuuden vahvasti ja aistillisesti. Ja myös taiteen mystisyyden ja voiman. Oopperaa tuntevalle tarina tarjoaisi varmasti paljon enemmän kuin tällaiselle täysin tietämättömälle maallikolle, mutta kirja avaa taitavasti ainakin yhden oven tuohon tuntemattomaan maailmaan. Detaljina: en edes tiennyt, mitä ovat fondit - siis muuta kuin kokkaustarvike. Äänet, tuoksut, visuaalisuus, tuntemukset, kaikki ovat läsnä. Ihmismielen oudot liikkeet ja alitajunta sekoittuvat arkeen, joka ei ole arkista.

Venäläisyys vahvuuksineen ja heikkouksineen elää tarinassa: köyhyys, synkkyys, melankolia ja mahtipontisuus, jotka leimaavat myös oopperaa. Jos kirjaa pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi intohimoinen, hulluuteen asti. Kaikki liittyy kaikkeen mielikuvituksellisesti, pelottavasti - ja vaikuttavasti. Kumma juttu, vaikka aihe ei ole itselleni millään tavalla läheinen eivätkä henkilöt samaistuttavia, silti se on ymmärrettävä. (Enkä ole lukenut Brodskyä, joka on Juliettelle tärkeä). Ehkä tietyt asiat ovat kuitenkin universaaleja. Kuten rakkaus ja veri, yksinäisyys ja yhteisyys, koetun ja eletyn vaikutus, taide. Valhe ja totuus.

"Brodsky väitti ihmisen tietoisuuden varsinaisen historian alkavan hänen ensimmäisestä valheestaan. Juliette tiesi, ettei se ollut totta. Ihmisen tietoisuus heräsi vasta kun hän humasi, että todellisuus oli valheellinen. Se oli valheellinen säkki, jossa ihmiset elivät tietämättömän onnellisina ja uskoivat siihen, mitä näkivät. He luottivat, että se oli ainut oikea totuus. Todellisuus oli maailman suurin huijaus jo senkin takia, että kaikki uskoivat siihen. Sama päti oopperaan. Siksi Juliette oli valinnut ohjaajan uran."

Esikoiskirjana Veristen varjojen ooppera on kypsä ja valmis, ja kuten jo sanoin, vaikuttava. Kirjailija tietää, mistä kertoo. Tai ainakin taitavasti antaa sen käsityksen. Kirjailijan itsensä mukaan aihe on muhinut mielessä vuosia ja kirjaa on työstetty pitkään, mikä mielestäni näkyy hienosti lopputuloksessa. Kirjabloggajakollega Marissan  blogi kertoo kirjailijan kuulumisia, kirjan omat sivut lisää.

Kenelle? Oopperan ja taiteen rakastajille, aistillisuudesta nauttiville, Venäjästä kiinnostuneille, reaalimaailman ulkopuolelle kurkistaville ja niille, jotka eivät kaipaa valmiita vastauksia, mutta joita ihmismieli kiehtoo. Ei kepeää hyvän mielen kirjaa tai selkeää juonivetoista romaania etsiville.

Kirjan on lukenut myös P.S. Rakastan kirjoja -blogin Sara.

Ja jos ooppera kiinnostaa, oopperanjohtajan voi tavata myös tätä viihteellisemmässä, erittäin koukuttavassa Hanne-Vibeke Holstin Mitä he toisilleen tekivät -kirjassa.

Kirja kuuluu sarjaan Koen 13 kovaa kotimaista (itselleni uutta kirjailijaa), viidentenätoista.