1Q84

Viime viikonlopun rauhoituin arki- ja muista häslingeistä: nukuin, join viiniä, luin. Uppouduin, ja tunsin itseni tosi levänneeksi sunnuntai-iltana. Tällaista voisi olla lukumaratonin jäljiltä? Se houkuttaa yhä enemmän, mutta pienen yksityisen tonin suoritin jo näin vapaamuotoisesti ja vahingossa.

Lähes 800-sivuiseen tiiliskiveen voi tosiaan uppoutua. Ei sitä oikein muuten voikaan lukea. Kun malttaa sukeltaa Murakamin oudon kiehtovaan tunnelmaan, ei sieltä ihan sekunnissa nouse. Ja kun nousee, pää on hieman pökkyräinen ja menee hetki muistellessa, missä todellisuudessa nyt eletäänkään. Sunday Timesin arvio sanoo lukijan putoavan kaninkoloon. Vertaus on nappiosuma. Tosi ja fantasia sekoittuvat, reaalimaailma unohtuu. Olet Japanissa vuonna 1984.

Tengo on kolmikymppinen matematiikan opettaja, joka harrastaa kirjoittamista, vakavasti tietysti. Hän on monitaitoinen kaveri, niin musiikki, urheilu kuin puhuminenkin sujuvat, mutta etenkin matematiikassa hän on huippu. Ja kirjoittaminen on hänelle kuin hengittämistä - kirjoittamalla hän selittää maailmaa itselleen. Suurta menestystä sillä saralla ei ole vielä tullut, vaikka Tengo on lähetellyt tekstejään lehtiin ja kirjoituskilpailuihin. Kustannustoimittaja Komatsu kuitenkin luottaa lujasti Tengon taitoihin, ja he päätyvät tekemään yhteistyötä erikoisessa kirjoitusprojektissa. Tengo kirjoittaa "auki" 17-vuotiaan tytön, Fuka-Erin, käsikirjoituksen, jonka tarina alkaa oudolla tavalla elää Tengon elämässä.

Tengon kanssa näkökulmaa vuorottelee toinen päähenkilö, Aomame, nuori nainen, liikunnanohjaaja, jolla on selkeä moraalikoodi ja käytännöllinen ote elämään. Hän on Tengon tavoin yksinäinen, tukena ei ole perhettä tai läheisiä, mutta hän tapaa ihmisiä, jotka auttavat häntä eteenpäin. Yksi näistä on vanha rouva, jolle Aomame antaa fysikaalista hoitoa, ja tämän palvelija Tamaru. Rouva näkee tytön tarkasti sisintä myöten ja tarjoaa tälle töitä, joihin vain Aomame pystyy. Jääpiikki ja korkokengät ovat tytölle yhtä tuttuja tarvekapineita.

"- Tsehov sanoo, että kun ase on kerran esitelty tarinassa, sen on pakko laueta.
- Mutta tämä ei ole mitään tarinaa. Tämä on tosielämää.
Tamaru siristi silmiään ja katsoi tiukasti Aomamea. Sitten hän avasi hitaasti suunsa ja sanoi:
- Mistä sen tietää?"

Vastausta ei tiedä ainakaan Tengo, eikä myöskään sitä, voiko nykyisyyttä muuttaa menneisyyttä muuttamalla.  Hän tietää kuitenkin Aomamen tavoin, että on olemassa toinen maailma, ja myös sen läpi aika on kulkenut.

Rakkautta, totta kai. Tengo ja Aomame ovat tavanneet lapsina. Ja jääneet toistensa mieleen lähtemättömästi. Mutta elävätkö he samassa maailmassa - onko romanssille mitään mahdollisuuksia?
Molempien tarinoissa on mukana mainioita sivuhenkilöitä; etenkin pidin Tengon naisystävästä.

Kaikilla on takanaan rankkoja kokemuksia, ja taustat kerrotaan tarkasti, kuten Murakamille sopii. Mutta heillä on myös hienoja muistoja ja vahvoja intohimoja, enkä tällä viittaa pelkästään seksiin, joka on lähinnä syömisen kaltainen tarve - näitä molempia tyydytetään kirjassa usein. Henkilöiden monista erikoisista taidoista osasta on heille hyötyä, osasta ei, mutta niiden ansiosta he päätyvät erikoisiin tilanteisiin. Ja heidän tarinansa risteävät oudoissa kohdissa. Murakami kertoo samalla hypnoottisella tyylillään niin arkisista tekemistä kuin oudoista sattumuksista ja ilmiöistä. Kuten kahdesta vierekkäisestä kuusta ja pikkuväestä.

"Kaikki mikä on tärkeää on metsässä, ja myös pikkuväki on metsässä."

1Q84 on hämmentävä kirja, joka vyöryttää runsaasti sisältöä ja tärppejä lukijan mielikuvitusta kiehtomaan. Liittyvätkö suurvaltojen avaruuskokeet jotenkin kahden kuun olemassaoloon? Onko olemassa rinnakkaistodellisuus vai tarkoittaako toinen maailma kirjallisuuden ja mielikuvituksen maailmaa? No, oikeastaanhan kirja kertoo kirjoittamisesta. Tai oikeastaan se kertoo yksinäisyydestä. Tai ehkä pikemminkin uppoutumisesta, oman tien päättäväisestä seuraamisesta. Tai jostain ihan muusta - en minä tiedä! Yhteenveto on mahdotonta, kun kokonaisuus on näin laaja ja moniulotteinen. Tapahtumia ei voi selittää lyhyenä referaattina kuulostamatta todella kummalta, mutta tärkeämpiä ovatkin tunnelma, maailma, jossa eletään, ja henkilöiden omintakeinen ajatuksenjuoksu. Kohtalo, ajan kulku ja ihmisen osa siinä ovat isoja teemoja.

"En voi valita muuta elämää kuin tämän joka minulla on. En voi vaihtaa sitä toiseen. Olipa elämäni miten kummallista ja epämuotoista tahansa, näiden geenien kantoalusta olen minä."

Murakamin teksti on rauhallisesti soljuvaa ja kaunista, kieli selkeän napakkaa, maagisista elementeistään huolimatta helppolukuista eikä lainkaan vaikeaa. Harmittaa, ettei näitä kirjoja ollut olemassa silloin, kun itse olin päähenkilöiden ikäluokkaa tai nuorempi, uskon että vaikutus olisi ollut järisyttävä, kun oma tie oli vielä etsinnän alla. Mutta nytkin teksti koukuttaa, viihdyttää ja kummasti rauhoittaa mieltä, ainakin näin isona annoksena kuin minä sitä nautin. Mihinkähän sitä seuraavaksi uppoutuisi?

"Mikään ei ole sitä, miltä näyttää. Kaikki on juuri sitä, mitä on", kuvaa tarinaa Minna, Ja kaikkea muuta.Vaikkei täysin haltioitunutkaan, odottaa Lumiomena innolla kolmatta osaa, jonka Linnea on jo lukenut. Ilselän Minna ja Annika K. ihastuivat. Arvio löytyy myös ainakin Sinisestä Linnasta, Nenä kirjassa -blogin Norkulta ja Annamilta Anna minun lukea enemmän -blogista.

Haruki Murakami: 1Q84. Tammen Keltainen kirjasto 2013. Suomentanut Aleksi Milonoff.