Kolmikulma

Kaunokirjallisuuden tai tiukemmin rajaten romaanin alalajeja on yhtä monta kuin kirjailijaakin, niin ahkerasti erilaisia genrejä tuntuu kirjakeskusteluissa vilisevän. Lue vaikka Kaisa-Reetan juttu kommenteineen ja siinä mainitut linkit mainioine pohdiskeluineen.

Karo Hämäläisen Kolmikulma on helppo tyypitellä: laji on jännitys, jonka aihe on talous. Nykykielen vetävämmillä termeillä finanssitrilleri, jollaisia ei minun tielleni montaa ole sattunut. Siksi aihe kiinnosti jo tuoreeltaan, mutta vasta nyt ehdin kirjan pariin. Automatka Lappiin mahdollisti mukavasti äänikirjan kuuntelun, ja kun kuulijina oli kaksi eri kirjamaulla varustettua henkilöä, Hämäläinen äänestettiin molemmille sopivaksi - miehelle tietopohjaista talousasiaa, minulle tutustumista genreen ja kirjailijaan.

Siispä tarinaan: EU:n talouseliitti kokoontuu Suomeen salaiseen huippukokoukseen, jossa on tarkoitus päättää pahoin velkaantuneen Hellenian valtion talouden kohtalosta. Innoittajana tarinalle oli tietysti Kreikan talouskriisi ja sen myötä koko euroalueen kriisi, johon tosin todellisuudessa vaikuttivat ymmärtääkseni myös muut tekijät. Hämäläinen kuitenkin keskittyy Eurooppaan ja Hellenian lainojen järjestelyyn, jonka tietyt tahot haluavat hoitaa etukäteen sovituilla tavoilla hyötyäkseen itse. Nämä "tietyt tahot" jopa sieppaavat yhden Hellenian johtavista poliitikoista varmistaakseen neuvottelujen lopputuloksen mieleisekseen.

Hyvikset ja pahikset seikkailevat kovan rahan ja kieroilun maailmassa, jossa väkivaltaakaan ei kaihdeta. Ruumiita ei silti tule ylettömästi, veri ei lennä häiritsevästi. Keskeinen henkilö on suomalainen investointipankkiiri Ilari Rautavaara, "hedge-miehiä", mikä tarkoittaa armotonta arvon kasvattamisen eli rahan teon tavoitetta suurillakin riskeillä. Rautavaara on mainio karikatyyri investointipankkiirista: äärimmäinen esimerkki rahalle omistautuvasta nuoresta miehestä, jonka ulkoinen olemus, käytös, elämä ja ajattelu on viritetty täydellisesti vastaamaan vain ammatillisia tavoitteita, nuoruuden yli-itsevarmuuden ja kaikkivoipaisuuden tunnoilla maustettuna. Rautavaara on ihminen, joka ei malta katsoa kokonaista elokuvaa fb-päivityksiä tarkistamatta ja joka ei ehdi lukea kirjoja, Näin menestyt ja rikastut -self-help-oppaita lukuunottamatta.

Hämäläisen kieli taipuu notkeasti talousmaailman slangiin. Sitä tuntemattomalle lukijalle osa on hepreaa, mutta kuten vierasta kieltä lukiessa, ei joka sanaa tarvitse ymmärtää peruskuvion hahmottaakseen. Mutta tällä kirjailijalla sanoja todellakin riittää: teksti on laveaa, tarkkaan kuvailevaa, ja hän usein toistaa asiansa pariin kolmeenkin kertaan hieman eri muodossa. Se kasvattaa tarinan pituutta (11 cd:tä!) ärsyttävästikin milloin mistäkin detaljista, kun lukija haluaisi jo päästä eteenpäin.

Rahan ihannoinnin lisäksi teknologia tuodaan esiin vahvan insinöörimäisesti: kirja kuvaa niin huipputietokoneita kuin muitakin teknisiä yksityiskohtia hartaudella. Tapahtumien ajankohdat ilmoitetaan sekunnin kymmenesosan tarkkuudella, kuljetut reitit selostetaan tarkasti. Jostain syystä mainitaan usein myös ajettujen väylien kaistojen määrät. Kirjailija lienee halunnut näin määritellä henkilöidensä ajatusmaailmaa ja onnistuu siinä erinomaisesti. Hieman hihityttää tuo kaikki sanojen määrä ja kuvailujen tarkkuus. En tiedä, onko huumori tahatonta vai tahallista - toivon jälkimmäistä.

Vauhtia ja tapahtumia silti riittää niin, ettei kirjaa kesken voinut jättää. Trillerijuoni on näppärä kietaisu totta ja keksittyä, ja pikaisena sijoitusalan kurssina - vaikka rajallisena - kirja toimii. Hämäläinen on tehnyt mittavan taustatyön ja ahtanut kirjaan niin paljon tietoa, että kertakuulemalta sitä ei sulata ilman vatsanväänteitä. Mutta pituus mietityttää kertausta pohtivaa. Jaksaisinko selata tätä vielä paperikirjana?

Nimittäin kuuntelukokemus tuo selkeästi esiin sen, etteivät kaikki kirjat sovellu äänikirjoiksi. Kolmikulmassa on niin paljon arkikielestä poikkeavia termejä, että paperikirjaa lukiessa niitä ehtisi miettiä, palata pari sivua taaksepäin tai jopa etsiä tietoa oheen muualta, kun taas cd:tä ei tee mieli katkaista kesken ajamisen. Koodinimet ja viestittelydialogit henkilöiden A-IV ja AI-C (tai jotain sinnepäin) kuulostavat hölmöiltä, kun viestinantajan nimen lausuminen vie pidemmän ajan kuin tämän kommentti. Koodinimillä viestittely on kuuntelun perusteella kirjan heikoin lenkki; älykkään niukkaan kommentointiin pyrkiminen kuulostaa junnaavalta. Paperikirjassa koodinimet sivuuttaisi silmäyksellä, kun äänikirjassa lukija joutuu kuuntelemaan kaiken kirjain kirjaimelta.

Toinen seikka, jonka äänikirjassa uskon eroavan paperikirjasta, on v-sanojen ahkera käyttö. -tun -ttu kuulostaa toistuessaan huvittavalta, vaikka päähenkilö olisi kuinka tiukassa paikassa. Saattaa olla, että -tun -ttu jää kuunneltuna kirjasta päällimmäisenä mieleen, vaikkei se liene tarkoitus. (Olen kyllä kiitollinen, ettei sanoja kirjoitettu kokonaisina.)

Parasta kirjassa on Rautavaaran hahmo, sen karikatyyrimäisyys ja rahakiiman esittely: näin maailmamme pyörii, ja tällaiset henkilöt sitä pyörittävät käytännössä - vaikka todelliset mahtihenkilöt jäävät hämäriksi ja muut kirjan hahmot laihoiksi. Pidin myös päätösratkaisusta, jota taiteen sääntöjen mukaan edeltää vauhdikas loppuseikkailu. Tästä tulisi toimiva leffa, eikä juoni ole liian suomalainen toimiakseen myös muualla. Ehkä jopa paremmin kuin täällä, jossa tuijotamme detaljeja ja uskottavuutta fiiliksen kustannuksella. Mahtaakohan kirjasta olla käännöksiä? Vai onko verta ja seksiä liian vähän - onko kirja liian älyperäinen trillerigenreen? Kiinnostava kokeilu, jota arvostan, mutta mietityttämään jäi kohderyhmä: kahden hengen testiryhmästämme, joka koostui innokkaasta piensijoittajasta ja pörssiyhtiön tiedottajasta, ei kumpikaan kokenut kirjaa omakseen. Investointipankkiiritkaan tuskin ilahtuvat kuvauksestaan, joten jäljelle jäänevät...

Kenelle: Euroopan taloudesta ja suursijoittamisesta kiinnostuneille harrastajille ja poliitikoille, verettömiin trillereihin tykästyneille, yksityiskohtaiseen faktaan perustuvien tarinoiden kuluttajille, suurta sanamäärää säikähtämättömille, pientä pitkästymistä sietäville, tekstillisiä kokeiluja kaihtamattomille suurlukijoille.

Muualla: Norkku koukuttui. Sijoittajapäiväkirjaa pitävä Laimea Silli pitää juonta ihan toimivana ja etenkin sijoitusaiheisia dialogeja hauskoina. Kirsi kuunteli äänikirjan ja oli nukahtaa rattiin.

Karo Hämäläinen: Kolmikulma. WSOY 2012. Äänikirja, lukija Toni Kamula.