Viimeinen sana

Koulusurmat ovat yksi traagisimpia asioita yhteiskunnassa. Asia, jolta haluaisi sulkea silmänsä ja korvansa, mutta se tuskin auttaa ketään. Ehkä ainoa keino estää samanlainen tragedia jatkossa on tietää enemmän syistä, jotka siihen johtavat.

Pärttyli Rinne kuvaa fiktiivistä koulusurmatapausta surmaajan näkökulmasta. Franz on lukiolainen, jonka maailma on yksinäinen ja kova. Hänen haaveensa, tai paremminkin selkeä tavoitteensa, on tulla maailman suurimmaksi filosofiksi, ylivertaisen viisauden kantajaksi, joka hämmästyttää kaikki neroudellaan. Hänen tasolleen ei moni yllä - eli todellisessa elämässä Franzilla ei ole ystäviä, jos aseilla leikkivää Kolehmaista ei lasketa.

Rinne kuvaa synkällä todentunnulla nuoren pojan omille poluilleen vinksahtanutta ajattelua. Sitä, kuinka kummajaisena kaveria pidetään; kuinka omat vanhemmat ovat hyväntahtoisia, mutta kaukaisia ja lähes pelkäävät lastaan; kuinka kukaan ei huomaa, miten huonolla henkisellä tolalla poika on. Ei ole yhteisöä, joka kasvattaa, ei turvaverkkoa, johon jossain vaiheessa pitäisi takertua, vaikkei itse huomaisi tai tunnustaisi apua tarvitsevansa. Kyse on myös muiden ihmisten hengestä.

Franz ei tunne empatiaa, sääliä tai kiintymystä. Hän tuntee vihaa ja ylemmyyttä, ei osaa muutakaan. Pelko, ahdistus ja häpeä omasta outoudesta on selätettävä jollain, selitettävä jotenkin. Rakkaudesta hänellä on ylevä käsitys, niin ylevä, ettei se vahingossakaan hipaise tosielämän maankamaraa. Filosofia on hänen intohimonsa ja pätemisensä aihe, ja monimutkaiset ajatusrakennelmat vievät hänet yhä kauemmas arjesta, jossa Franz ei viihdy. Ei kukaan viihtyisi. Kirja ei onneksi ole yliymmärtävä, mutta jostain karmea lopputulos kumpuaa, ja sitä Rinne pyrkii esittämään.

Kirja on surullisen musta, mutta ei kauhistele eikä liioittele: arvostan asiallisen viileää otetta, joka tehostaa tilanteen traagisuutta. Teksti on nopealukuista sekä huolella oikoluettua (tätä kiitän: ei ollenkaan itsestään selvää isoillakaan kustantamoilla) ja toimitettua, tosin jokunen kohta olisi kaivannut vielä editointia. Asiallinen puheenvuoro, jossa ykkösenä on tärkeä aihe, kuten pitääkin. Fokus pysyy kirkkaana, esitystapa ja teksti tukevat sitä sujuvasti, pistämättä suuremmin silmään suuntaan tai toiseen.

Kenelle: Asia-aiheista kiinnostuneille, ilmiöiden syitä hakeville, tunteellisuutta ja psykologisointia välttäville.

Muualla: Kas, taas on luettu Tuijan kanssa sama kirja.

Pärttyli Rinne: Viimeinen sana. Noxboox 2014.
Kustantajan lukukappale.