torstai 30. huhtikuuta 2015

Kun aika loppuu

Laura on äiti, joka opettaa yliopistossa ympäristötiedettä. Hän on palava ilmastonmuutoksesta informoija, joka vastustaa arktista öljynporausta, sademetsien tuhoamista, aavikoitumisen edistämistä taloudellisen hyödyn takia. Hän haluaa opiskelijoidensa ymmärtävän, kuinka vakavasta asiasta on kyse. Mutta valaa myös toivoa, uskoa mahdollisuuteen. Eerikissä hän tapasi sukulaissielun, avioitui - vaikkei olisi uskonut vakiintuvansa - ja sai kaksi lasta, Aavan ja Aslakin.

Lapset kasvavat: Aava muuttaa kauas. Aslakista tulee juro teini, jonka itsetunto on nollassa. Otollinen kohde kiusaajille ja nettikäärmeille, jotka houkuttavat pojan surmatekoihin. Aslak ampuu tuntemattomia ihmisiä. Miten näin pääsi käymään?

"Hänessä ei ollut mitään, mitä kukaan, kaikkein vähiten hän itse, haluaisi maailmassa nähdä."

Hirvonen valottaa syitä ja seurauksia taitavalla kielenkäytöllään. Alkuosa pitkästytti. Juujuu, maailmanparannusta hyvinvoivassa perheessä ja noin.

Mutta sitten jysähti. Kolmannen osan alun paikkeilla. En tiennyt aihetta etukäteen, välttelen arvioita kirjoista, joita aion lukea, jotta näen ne omin silmin, takakansitekstejä en lue. Tällä kertaa välttely onnistui liian hyvin; olisi ehkä ollut parempi tietää, mistä on kysymys. Sillä se kolahti kovaa.

Pidän itseäni järki-ihmisenä, mutta nyt itkin. Itkin Aslakin puolesta, hänen äitinsä puolesta (isä jäi kaukaiseksi - ehkä yksi syy sille, mitä tapahtui), niiden ihmisten puolesta, jotka menettivät henkensä sivullisina. Ja ihmiskunnan puolesta. Ja taisi siinä tulla itkettyä omat pelot, huonommuuden ja riittämättömyyden tuntemukset samalla.

"Kun hiljainen oppilas tulee kouluun ase pitkän takkinsa alla ja ampuu kymmenen luokkatoveria, kaikkien kuuluu ajatella uhrien vanhempia. Miten hirveää olisi olla yksi heistä. Miten hirveää olisi, jos tuo tapahtuisi minun lapselleni. Pelosta ja ahdistuksesta voi puhua muiden kanssa, koska sen tunnistavat kaikki. Vanhemmat, jotka unohtavat sellaisia uutisia lukiessa hengittää, koska tietävät, että ampuja voisi olla heidän lapsensa, kantavat kauhunsa yksin.

Mistä kirja oikeastaan kertoo? Nuoruuden tuskasta ja itsekeskeisyydestä, vanhemmuuden vastuusta, yksinäisyydestä, pelosta ja huolesta. Siitä, miten vaikea on tietää, milloin juro teini on normaali teini ja milloin kipeästi apua tarvitseva. Siitä, että sukupolvimuutos on iso, eivätkä perinteiset arvot periydy geeneissä. Ei siitä, että netti olisi kauhea keksintö: se helpottaa verkostoitumista ja nopeuttaa asioita, mutta uskon, että tuhoisat tuttavuudet voi solmia muutenkin. Aslakin tilanne riipii sydäntä, ja niin tekevät myös hänen vanhempansa: asiasta ei voi mitenkään päästä yli, koskaan. Ja pahinta on ehkä se, että tilanne ei ole mitenkään yllättävä (vaikka kirjan aihe oli), vaan jonkinlainen sairaan looginen seuraus, jota Hirvonen kuvaa. Vanhemmille en sälyttäisi suurinta syyllisyyttä, vaikka vastuu on iso; on myös asioita, joihin äiti tai isä ei voi vaikuttaa. Jossain vaiheessa on päästettävä irti. Ja sitä on hyvin vaikea hyväksyä.

Elina Hirvosen kirjoihin pitäisi liittää jokin varoitusmerkki: saattaa aiheuttaa suunnittelemattomia tunnereaktioita. Ainakin minuun ne vaikuttavat niin, ja kummallisen fyysisesti. Ravisti pitkäksi aikaa. Olen ihan yhtä ällistynyt reaktiostani kuin mieheni, joka kuunteli paksulla äänellä kertomaani selostusta kirjasta. Näin kertoo Aslakin äiti omasta itkustaan:

"En itke nyt, koska se tuntuisi kohtuuttomalta. Itku kuuluu ihmisille, joita kohtaa yllättävä vääryys. Se kuuluu ihmisille, joiden elämä suistuuu raiteiltaan sairauden tai onnettomuuden seurauksena, joilla on jotain, mikä voidaan ottaa pois. Itku on sellaisten ihmisten etuoikeus, jotka olettavat saavansa parempaa. Minä en itke, koska tunnen, että tämä on minun osani. Se, mitä minun lapseni juuri nyt tekee, on paljas ja armoton kuva minusta. Hänen tekonsa paljastaa pimeän, jonka minä olen yrittänyt kätkeä."

Mutta vielä itse tarinasta: se sisältää niin monia aikamme ilmiöitä, etten edes ala listata niitä. Nyt pääsen käyttämään hienoa sanaa aikalaisromaani. Tarina tapahtuu meidän lähitulevaisuudessamme, mikä tuo mukanaan erityisen jännitteisen näkökulman. Nykyisyyttä, mutta silti hieman kauempana: voimmeko vaikuttaa juuri nyt siihen, mitä parinkymmenen vuoden kuluttua tapahtuu? Miten voivat silloin lapset, jotka tällä hetkellä tuhisevat suloisesti sylissämme?

Kirja vie ajattelemaan isoja asioita, ja tekee sen taidolla ja kauniilla kielellä, joka on karmea kontrasti synkille tapahtumille ja siten nostaa tarinan vaikuttavuutta. Mutta aivan toivoton se ei ole, koska tilanteisiin voi reagoida toisinkin. Voi paeta. Eivätkä vanhemmat voi vaikuttaa siihenkään. Aava sanoo:

"Minä pääsin pois. Lähden aina kun haluan."


Kenelle: Liikutusta pelkäämättömille, teinejä kasvattaville, persoonallisen suomiromaanin ystäville.

Muualla: Yksi pakahduttavimmista romaaneista aikoihin, sanoo Sara P.S. Rakastan kirjoja -blogista. Parasta juuri nyt, sanoo Lumiomena. Näkymätön ihminen ei voi hyvin, sanoo Omppu. Hirvonen on kehittynyt kirjailijana huimasti, sanoo Sinisen linnan kirjaston Maria. Amma näkee kirjan kirjana äitiydestä, äidin ja lapsen sekä puolison ja sisarusten välisistä suhteista.


Elina Hirvonen: Kun aika loppuu. WSOY 2015.


10 kommenttia:

  1. Hieno kirjoitus tästä romaanista, joka minua kiinnostaa kovasti ja jonka "kulkua" mielenkiinnolla seuraan sivusta siihen asti, kunnes saan sen itselleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elegia! En tajua, miten Hirvonen aina näppäilee niitä hermoratojen kipeimpiä kohtia, olen aidosti ihmeissäni. Ja unohdin verrata tätä Pärttyli Rinteen Viimeiseen sanaan, jossa myös päädytään surmatekoihin monen saman tausta-asian kautta: nuori mies, yksinäisyys, tunneköyhä koti ja vanhempien kaukaisuus, filosofian opiskelu (!), omille oudoille teille ajautuminen, nettituttavuudet aitojen kontaktien puutteessa... Rinne kuvaa viileän asiallisesti siinä missä Hirvonen vetää tunteella. Arvostan molempia, tehokkaita omilla tavoillaan. Hirvosen kieli on ehdottomasti kaunokirjallisesti runsaampaa ja palkitsevampaa. Ja tunteen kautta vaikuttaminen on vaikeampaa, mutta myös tehokkaampaa. Tietävät muun muassa kaikki mainonnan tekijät.

      Poista
  2. Paras kirjallisuus vaikuttaa tunteisiin. Osaat kyllä itsekin välittää aidon liikutuksen ja hämmästyksen tässä kirjoituksessasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, iso kiitos! Hienoa jos tunnetta välittyi. Koskettavimmista kirjoista on aina vaikein kirjoittaa.

      Poista
  3. Mulle tämä kirja ei toiminut, en ole vielä löytänyt itseäni tyydyttävää syytä ja selitystä siihen, mihin Aslak ryhtyy. Olen kovasti miettinyt, mutta yksinäisyys ja erilaisuus ja se, ettei pääse joukkoon mukaan, ei riitä syyksi. Odotin, että Hirvonen toisi jonkun uuden puolen asiaan, mutta siinä mielessä petyin.

    Hirvosen kieli ja teksti on hienoa, ja luulen, ettei tyhjäntävää selitystä koskaan saada kysymykseen miksi, eli ei Hirvonen täysin ansioitta saa ihastelevia kirjoituksia.

    VastaaPoista
  4. Niin, miksi joku ampuu ja toinen ei. Miksi joku on terroristi ja toinen ei. Jos sen tietäisi, voisi vaikuttaa siihen, mitä tapahtuu, mutta tyhjentävää vastausta ei varmaan ikinä löydy. Sen takia asia onkin niin pelottava.

    VastaaPoista
  5. Hieno teksti Arja! Kirja alkoi kiinnostamaan, mutta myös vähän pelottamaan, minua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana. Minuakin olisi pelottanut, jos olisin tiennyt etukäteen edes aiheen. Ihan ensin kirjan lukemisen jälkeen toivoin, etten olisi lukenut. Sen verta rankka. Toivon silti että lukijat ovat rohkeita eivätkä vältä tätä!

      Poista
  6. Aikalaisromaani - hieno sanakeksintö tälle useita aiheita upottavalle kirjalle. Kiitos Arja, nohevasti poimittuja näkökulmia! Jemmaan omaa postaustani vielä jonkin aikaa. Olen lukenut viime aikoina synkkiä kirjoja, ja alkaa olla jo niiden sulatteluvaikeuksia. Tunnustan kuitenkin Hirvosen romaanin ansiot, kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija, postaustasi odotellen! Tällaisia kirjoja ei pystyisi sulattamaan kovin montaa lyhyessä ajassa - eikä niitä ilmestykään.

      Poista