Tanja Kaarlela: Noutaja

Iisa on syntyisin maalta, mutta kaupunkilaistunut. Hän asuu miehensä kanssa hulppeassa talossa ja tuskailee uranaisen tuskia. Muuta perhettä tai sukua ei kaukaista ja kiireistä äitiä lukuunottamatta ole, äidin sisar Friiakin kuolee. Ei ole tullut pidettyä tätiin yhteyttä, miettii Iisa, ja päättää viime hetkillä paikata, ties mistä ajan kulun tajuamisen puuskasta, lähtemällä Friian hautajaisiin.

Mies Ilkka lainaa vastentahtoisesti upouutta autoaan, ja Iisa lähtee pitkälle ajomatkalle maan poikki pohjoiseen. Matkalla sattuu onnettomuus: hän tönäisee tielle säntävää koiraa. Koira lenkottaa kotiinsa, ja Iisan on pakko mennä tarkistamaan, miten kävi. Näin hän tutustuu Yrjöön.

Yrjö sinnittelee yksin talossaan. Näitä vanhan ajan jääriä, jotka eivät apua pyydä eivätkä tarvitse. Paras ja ainoa ystävä, naapurin Väinö, on kuollut, mikä oli Yrjölle kova isku. He ymmärsivät toisiaan: palvelukoti ei olisi vaihtoehto, vaikka Väinön lapset sitä ahkerasti olivat ehdotelleet.

"- On se kumma, oli Väinö sanonut monta kertaa. - Kaikille on koulut maksettu ja hyvät ammatit ovat saaneet, mutta mitään muuta ei ole tullut takaisin kuin suuria kukka-asetelmia jouluisin. Niissä eläviä pikkukärpäsiä saa sitten nyppiä voileipiensä päältä pitkin kevättä. Sitä oli Yrjö ajatellut monta kertaa mielessään ja vähän nauraa hihittänytkin, että hän ei ainakaan kaivannut semmoisia joulukukkia."

Iisan mielestä miehellä ei ole kaikki hyvin, mutta minkäpä hän sille voi. Sattumusten myötä he kuitenkin joutuvat tutustumaan toisiinsa paremmin kuin kumpikaan alunperin toivoi.

"Mies kuorsasi autuaan tietämättömänä kaikesta, eikä Iisa voinut olla ajattelematta, että ilman tuota haisevaa ukkoa hän ei olisi tässä vaan jo hotellissa herkullisella illallisella viinilasin äärellä. Ilkka oli ollut oikeassa: hänen ei olisi pitänyt lähteä lainkaan. Mitä enemmän Iisa ajatteli, sitä enemmän häntä ahdisti. Hautajaisiin lähteminen oli ollut typerä päähänpisto, josta hän sai nyt kärsiä. Hänen elämässään mikään ei mennyt ongelmitta, sen hän oli tajunnut jo lapsena."

Elämänmakuinen maalaisromaani tästä ajasta. Kaarlela tietää, mistä puhuu: hän kuvaa maaseudun tyhjentymistä, katoavan elämänmuodon viimeisiä rippeitä. Tarina herättää hilpeyttä ja haikeutta. Se ei haasta eikä syytä, ei yritä sanoa liikaa, vain kertoo pätkän, merkittävän sellaisen, sekä Yrjön että Iisan elämästä. Mukava lukea vaihteeksi realistista kerrontaa, ja Kaarlela tekee vakuuttavaa sellaista.

Myös kirjailijan edellinen romaani Lasissa on tyttö liikutti ja vakuutti.

Kenelle: Realistisen nykyromaanin ystävälle, maaseutua tunteville, uskottavan tarinan etsijälle.

Muualla: Kaarlela on karun arjen realistinen kuvaaja, taitava ja terävä, sanoo Kirja vieköön -Riitta.

Tanja Kaarlela: Noutaja. Reuna 2017. Kansi Mervi Kattelus.