Shafak oli minulle uusi tuttavuus, jonka nimeen törmäsin blogeissa. Toivoin kirjalta Istanbulin tarunhohdetta ja lumoa, josta vihjailtiin; ahmittavaa lukuromaania. Alku olikin lupaava.
Zelihan kulkiessa Istanbulin kaduilla kaupunkia kuvataan elävästi ja samalla listataan sääntöjä istanbulilaiselle naisen käytökselle. Pian tutustutaan muihinkin turkkilaisarmenialaisen perheen jäseniin kolmessa polvessa: kaikki naisia, koska perheen miehillä on taipumus kuolla nuorena. Ainoa miespuolinen, Mustafa, on lähetetty poikana Amerikkaan, siinä toivossa että tämä välttäisi perheen kirouksen ja pysyisi hengissä vanhaksi saakka.
Päähenkilöksi nousee nuori Asya, joka elää mielenkiintoista vaihetta entisen ja nykykulttuurin välissä, normaalin aikuistumisristiriitojen lisäksi. Hän ei ole kiinnostunut menneisyydestä, joka säätelee edelleen hänen vanhempiensa ja isovanhempiensa elämää. Turkkilaisten ja armenialaisten välit ovat varautuneet, vuoden 1915 kansanmurha vaikuttaa edelleen.
Mustafan vaimon Rosen tytär Armanoush haluaa tutustua armenialaisuuteen ja matkustaa salaa Amerikasta Turkkiin. Tyttöjen elämää ja perheenjäsenten erikoisuuksia seuraillessa kirjan alkuosa sujui mukavasti, kirjailija toi pohdiskelevan jutustelevaan sävyyn mukaan kaikenlaista yllättävää, kaskuista elämänviisauksiin. Mutta jossain puolen välin paikkeilla tapahtui jotain, tipuin kärryiltä. Liekö syy ollut kovin pätkittäisen lukemiseni, vai sen, että armenialaisten ja turkkilaisten suhdetta tuotiin esiin paljon. Tärkeä asia, mutta vei kirjaa vakavan poliittiseen suuntaan, vaikka se oli alussa enemmän viihdettä, joten tyylit vaihtelivat hämmentävästi.
Romaanissa on paljon henkilöitä, joiden näkökulmasta tapahtumia katsellaan, päähenkilöitä on välillä jopa vaikea hahmottaa. Soppaan on hämmennetty myös kaikkea mahdollista muuta: stressisairauksia, virtuaalisia kahviloita, ruokaohjeita, turkkilaista Diili-ohjelmaa, rukouksia, deittejä, kirjallisuutta… Liikaa, niin että kokonaisuus tuntui sekavalta. Tai ainakin vaatisi tarkkaavaisemman lukijaotteen. Ehkä joskus tartun kirjaan uudestaan, ehkä en, tällä hetkellä uteliaisuus kirjan ja kirjailijan suhteen on tyydytetty. Viihderomaani, joka on parhaimmillaan hykerryttävä ja viisas, kehnoimmillaan sekava ja tylsäkin.
Kirjailija on muuten saanut Turkin oikeuslaitokselta syytteen ”turkkilaisvastaisuudesta” kirjan perusteella, joten aivan vaarattomana viihteenä sitä eivät kaikki ole pitäneet. Onneksi syytteet sentään hylättiin.
Kirjan ovat lukeneet muun muassa Karoliina ja Amma, joka vasta pääsi vauhtiin puolessa välissä (kun minä jo luovutin). Hänellä on myös pitkä linkkilista muihin arvioihin.
Elif Shafak: Kirottu Istanbul. Gummerus 2012. Suomentanut Maria Erämaja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti