Armi Ratian maailmassa

Outoa lukea 60-luvulla kirjoitettu, vuonna 1998 kuolleen kirjoittajan vuonna 2012 julkaistu yritys- ja henkilöhistoriikki, joka päättyy vuoteen 1969, vaikka yritys on olemassa edelleen. Kirjan kohde, Armi Ratia, ei kuulemma antanut julkaisulupaa aikanaan, koska hänen ystävänsä pitivät tekstiä liian ”intiiminä”. En tiedä, miten lupa nyt perikunnilta heltisi, mutta hyvä että julkaistiin. Onhan Marimekko kansallinen ikoni, jonka tuotteita varmasti jokainen suomalainen aikuinen on joskus omistanut, saanut tai antanut lahjaksi. Raitapaidoissa viihdyin itsekin joskus ja skooleja on vieläkin hyllyllinen, vaikken mekkoihmisiä olekaan.

Armi o.s. Airaksinen muutti hyvin nuorena Karjalasta Helsinkiin, Ateneumin taidekouluun opiskelemaan tekstiilitaiteilijaksi, perusti perheen, selviytyi sodasta ja päätyi monien hengästyttävien vaiheiden jälkeen Erva-Latvalan mainostoimistoon töihin. Sieltä hän sai käytännön bisnesoppia. Parhaat opastajat olivat hänen oma idearikkautensa, intonsa ja rohkeutensa tarttua asioihin silloin, kun idea syntyi.  

Marimekko syntyi vahakangastehtaasta, josta Viljo Ratia osti aluksi osan. Siitä syntyi menestyvä vaatemerkki itse painettujen persoonallisten kankaiden, väriyhdistelmien ja kuvioiden ansiosta - tai paremminkin niiden luovien suunnittelijoiden, kuten Maija Isola ja Vuokko Nurmesniemi - ansiosta. Armi Ratia tiivisti:

”En ole kiinnostunut muodista, se on lähinnä sairaus. Minä olen kiinnostunut vaatteista ja asumisesta ja elämisestä.”

Lopulta Marimekko oli tuotemerkki kokonaiselle filosofialle, joka sisälsi vaatteiden, asusteiden ja kodintavaroiden tuotannon lisäksi muun muassa tasa-arvon ja luovuuden idean. Ratia kuvaa sitä näin:

”Ihmisen sielusta ei saa eikä voi poistaa runoa. Marimekko on Männistön muorin Venlan ja Vuohenkulman Annan kinttupolun projisoimista nykyaikaan. Se on iso nauru virkatärkeydelle ja vakava vastuu ihmisestä.--- Marinainen on sellainen nainen jonka haluaisi ystäväkseen, neitonen jonka haluaisi tyttärekseen ja sellainen kypsynyt nainen jonka haluaisi äidikseen. Mari ajattelee itse. --- Jokainen luo itse itsensä, koska nimenomaan rajojen asettaminen ei kuulu marin elämäntapaan. Marimaisuus… se on persoonallisuuden kasvattamista.”

Ratia haaveili jopa marikylistä, joihin asti ei koskaan ehditty. Mutta jo 60-luvulla Marimekkoa myytiin niin Englannissa, Ruotsissa kuin Amerikassakin, eikä tähän moni globaaleista markkinoista unelmoiva Suomi-firma pysty vieläkään. Menestymisen mallia tai ainakin henkeä tästä voi edelleen oppia. Yllättävän tuoreilta Ratian ajatukset kuulostavat - kuten tämä laatukommentti, johon nyt voisimme vaihtaa amerikkalaisten tilalle vaikka saksalaiset tai japanilaiset, tai kohta kiinalaiset:

”Meidän ei kannata myydä huonoa laatua hinnoilla, joilla tästä maasta pystytään myymään. Amerikkalainen on vielä laatutietoisempi kuin suomalainen perheenemäntä. Jos meidän laatumme on niin korkea kuin se ikinä voi olla, niin me myymme silloin ihmisille, jotka eivät osta hintaa vaan laatua, ja juuri näille ihmisille suomalaisten pitäisi myydä. Muista markkinoista pitävät esim. amerikkalaiset itse hyvin huolen.”

Tai oivallus, että henkilökunnan henkisestä ja ruumiillisesta terveydestä on huolehdittava. ”Meillä on hyvä henkilökunta, jumalauta, sanoi Armi. Jatkuvia ylitöitä ei saa esiintyä. Pitää käydä teatterissa yms.”

Armi itse oli ideatykki, joka ei piitannut sovinnaisuuksista eikä hienostelusta, vaan meni aina suoraan asiaan ja pisti toimeksi. Visiot olivat suuremmat kuin oli totuttu, eikä marinaisen tapaan rajoja tunnettu.

Kirja on kirjoitettu 60-luvun puhekieliseen tyyliin, sen ajan sanoin ja hyppelehtivänä ajatustenvirtana, jossa välillä puhuu Armi itse, välillä kertoja. Tekstiä ei ole toimitettu tiukimman seulan läpi putipuhtaaksi nykynormien mukaan, mikä hieman hidastaa lukemista mutta toden totta, onnistuu luomaan illuusiota siirtymisestä toiseen aikaan ja maailmaan. Kirja antaa käsityksen niin persoonasta kuin muista yrityksen toimintaan vaikuttaneista asioista, vaikkei ole perinteinen yrityshistoriikki. Onneksi lopussa on vuosiluvuin varustettu bibliografia, koska muuten olisi mahdotonta pysyä kärryillä, mitä oikeastaan milloinkin tapahtui.

Netin ja BB-median paljastavuuteen tottuneelle kirjassa ei ole mitään intiimiä, vaan se on kovin kiltti. Naistenlehdistä olemme lukeneet suurempia paljastuksia Armi Ratiasta. Kirja keskittyy yritykseen ja siihen liittyviin tapahtumiin, ei henkilökohtaiseen elämään tai ihmisiin, ei perhesuhteisiin eikä terveyteen, joten juoruja siitä ei kannata etsiä. Sopii 60-luvun yritystoiminnasta, luovuudesta ja brändinrakentamisen historiasta kiinnostuneille.

Armi Ratian maailmassa. Juha Tanttu, Tammi 2012.