Tässä on ollut kaikenlaista sen jälkeen, kun viimeksi luin Oton elämästä. Vasta nyt luin Anderssonin viimeiseksi jääneen kirjan, Oton elämä kolmosen, joka ilmestyi 2019, samana vuonna kuin kirjailija kuoli. Ehdin nähdä hänet livenä kertomassa kirjasta jossain kirjaklubi-illassa (saadaankohan joskus vielä sellaisia?).Nyt Otto on muuttanut Espoosta Helsinkiin, Jätkäsaareen, uudelle asuinalueelle, jota edelleen rakennetaan isosti. Seuraamme hänen arkeaan ja ajatuksiaan meren rannalla, metron ja ratikan reittien varrella, työhuoneessa ja kotona tuoreen kerrostalon yläkerroksissa. Kaupungissa, jonka ilmiöitä hän uteliaasti tarkkailee, mutta kaikkea leimaa oma kokemus, vanheneminen, kokemusten kirjo. Kuin hän tietäisi, että nyt on tehtävä selväksi, mikä mies ja millaisin ajatuksin hän kulkee.
"Oton koko olemusta ja elämää leimaa syvä epävarmuus ja rajakokemus: elääkö hän vai ei? Onko hän yhä mies vai ei? Poistuuko hän juhlista huomenna vai vasta ylihuomenna? Miksi hän ylipäätään on juhlissa? Myös ikä ja aika tuntuvat epävarmuuden ja kaksijakoisuuden virralta. On se aika vuodesta ja elämästä, jolloin ei tiedä, onko talvi vai kevät. Yhdellä hetkellä on kylmää ja kalseaa, ja sitten kun aurinko lämmittää, kaikki on ikään kuin valon suutelemaa, huikeaa ja yliaistillista."
Kalseutta Oton elämään tuo pitkäaikainen ystävä, joka on katkaissut välit selityksittä. Sitä Oton on vaikea niellä ja mahdoton ymmärtää. Hänellä on silti paljon ystäviä ja tuttuja, avovaimo ja jälkikasvua. Yksinäisyyttä hän ei tunne, paitsi tuon yhden ystävän suhteen. Pitkä perspektiivi saa hänet pohtimaan koko yhteis- ja ihmiskuntaa, eikä hän katso tulevaisuuteen järin optimisesti isoja aiheita ajatellessaan. Kuten eriarvoistumisen ja rasismin kasvu, ympäristön tila, sotien uhka, politiikka tai mielenterveyden ongelmat, joista hänellä alan lääkärinä on paljon sanottavaa.
"Mehän pyrimme jatkuvasti eteenpäin, suurempaan tehokkuuteen, mukavuuteen, kasvuun, miellyttävyyteen, nautintoon, hienostumiseen, robotisaatioon, digitalisaatioon ja täydelliseen hallintaan, ja ne - toisin kuin Laotsen opit - vievät meitä kiihtyvää vauhtia kohti ihmiskunnan surmanjyrkännettä. ... Otto tajuaa aivan konkreettisesti väitteen, jonka mukaan maailmaa hallitaan minimaalisin tiedoin ja taidoin, hyvin vähäisellä vastuuntunnolla ja humanismilla."
Ei Otto surkutteluun vaivu, vaikka välillä tekisi mieli. Joskus mies alkaa "käydä omille hermoilleen", mitä valittamista hänellä muka on? Hän tiedostaa olevansa ns. hyväosainen, ja lukuisat kiinnostuksen kohteet, kulttuuria ja kaupunkielämää myöten, pitävät vireänä. Kirjoittaminen tärkeimpänä, vaikka joskus siihenkin pitää itseä motivoida - josta hän käy "ääneen keskustelua sisäisten ääntensä kanssa, ja joskus keskusteluista tulee sekä kiivaita että dramaattisia, etenkin silloin kun äänet ovat radikaalisti eri mieltä hänen kanssaan."
"Kaikki mikä tuntuu tärkeältä, on tärkeää. Siitä tulee merkityksellistä muillekin sen kautta, kuinka se ilmaistaan. Kehnosti ilmaistu oivallus ei tunnu totuudenmukaiselta eikä uskottavalta. Tärkeää ei ole vain se, mitä sanotaan, vaan yhtä suuressa määrin myös se, miten se sanotaan."
Kirja on yhtä antoisa kuin sarjan aiemmat osat: lähes joka kappale on merkityksellinen ja kiinnostava, sitaatteja voisi nostaa loputtomiin. Oton muistelut elämänsä varrelta ja kirjoitushetken ajatukset muodostavat kirjailijalle tunnusomaiseen tapaan isoa ja pientä, järkeä ja tunnetta, vakavaa ja huumoria yhdistävän kokonaisuuden, jonka lukija ei soisi ikinä loppuvan. Otto on hurmaava herra! Mielenailahteluineen, tuskastumisineen omaan raihnauteen, reippaine ja selväjärkisine kannanottoineen. Mutta se loppui, ja elämä loppui. Onneksi meille jäi tämä kirjasarja, jota lähemmäksi miehen muistelmia tuskin olisi tultu, vaikka sen nimekkeen alla Andersson olisi kirjansa kirjoittanut.
Kenelle: Elämänkokemusta arvostaville, hienostelematonta viisautta hakeville, Helsingin muuttumista tarkkaileville.
Muualla: Anderssonin valinta kertoa Otosta etäämpää tarkastellen antaa mahdollisuuden hyvinkin intiimien asioiden käsittelyyn herkästi ja hirtehishuumorilla, sanoo Marjatta.
Lue myös
Hiljaiseloa Meilahdessa. Oton elämä 2.
Oton elämä
Syksyni sumuissa rakastan sinua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti