Ilja on kotoisin Alankomaista, mutta muutti perinteiden kaipuussaan Italiaan, Genovaan, tapasi siellä pesunkestävän italiattaren Clion, rakastui ja asettui tämän kanssa asumaan Venetsiaan. Clio sai sieltä työpaikan taiteen parissa, joka on molemmille intohimo. Venetsia on kliseisin mutta todellisin vertauskuva Euroopan muuttumisesta turistien leikkipuistoksi, "lyhytlahkeisten" suureksi museoksi, jossa alkuperäisasukkaiden on jo vaikea löytää elinkeinoa muusta kuin matkailijoiden kyltymättömän nähtävyyksien ja historiallisten monumenttien katselun tyydyttämisestä.
Kirjailijamme pohtii Euroopan asemaa ja hahmottelee kirjaa massaturismista, johon hänellä kieltämättä on aitiopaikka. Hän keskustelee aiheesta muun muassa älykkö-Patelskin kanssa, toisen pitkäaikaisen hotellivieraan, joka on ainoa henkilö, jonka Ilja on kuullut esittelevän itsensä eurooppalaiseksi, ei muunmaalaiseksi. Eurooppalaisuuden ominaispiirteitä pohditaan paljon.
"- Euroopan historiaa voidaan kuvata ajatusten historiaksi. Tämä ei päde yhtä suuressa määrin mihinkään muuhun maailman osaan. - Analyysinne kuulostaa puolustuspuheelta eliitin johtavan roolin puolesta. Siitä on nykyään pidettävä kieli keskellä suuta. Eliitti on joutunut pahasti pois muodista. Populistien mielestä se on vastuussa kaikesta maailman pahasta. - Niinhän se onkin, hän [Patelski] sanoi. - Mutta se on vastuussa myös kaikesta maailman hyvästä."
Populismia ja menneen haikailua Ilja pitää vaarallisena.
"On paha merkki, että tällainen nostalginen viesti saa laajaa vastakaikua koko Euroopassa. Jos merkittävä ja koko ajan suurempi osa väestöstä on valmis uskomaan, että ennen kaikki oli paremmin, voimme oikeutetusti puhua vanhasta ja väsyneestä mantereesta, joka tuijottaa eteensä kuin vanhus toivomatta tulevaisuudelta enää mitään ja haikailee parempien aikojen perään, kun talvet olivat vielä talvia ja kesät kestivät ikuisuuden. Sen parempaa todistetta ei löydy väitteelle, että Euroopasta on tullut oman menneisyytensä vanki. Mutta jos kaipuu takaisin keskipäivän kirkkaana loistavaan aurinkoon upottaa iltaruskon maan, nostalgia ei voi sitä pelastaa."
Eikä historia ole ollut pelkkää auvoa ja taiteissa paistattelua, vaan paljon myös verta kentällä.
"Kesän 1944 maihinnousun takana kuitenkin oli ajatusta, kuten esimerkiksi Euroopan vapauttaminen ja demokratian palauttaminen maanosaan, joka oli taipunut fasistihirviön diktatuurin alla. Nykypäivän rannoilla saatoimme nähdä, mitä siitä oli seurannut: varvassandaaleja ja aurinkovoiteita ja henkeäsalpaavaa epätoivoa ilmatäytteisen ajanvietteen muodossa. Demokraattinen vapauden, tasa-arvon ja loman ihanne oli muuttunut auringonpolttamaksi, ylipainoiseksi ekshibitionismiksi varakkaan luokan arvottomassa arvotyhjiössä, jossa oli liikaa vapaa-aikaa ja liian vähän mielikuvitusta. Ainoa ajatus näiden rantojen valloituksen takana oli parempien ajatusten puute."
Siitäs saimme, me turistimatkoista haaveilijat! Tykitys ei pääty tähän:
"Se, joka ei käytä hyväkseen loputtomia mahdollisuuksia matkustaa, on vähintäänkin tylsä ja ihmisenä säälittävä ja vähempiarvoinen, kuten sekin, joka jättää menestymättä nyt kun menestyminen on julistettu omaksi valinnaksi."
Mutta perinteet ja kulttuuri ovat juuri ne asiat, jotka erottavat Euroopan muista mantereista. Sen ovat oivaltaneet muualta tulevat matkailijat, joilla on jo kaikkea muuta: siis, valloitetaan Eurooppa, aseina shortsit ja selfie-kepit! Venetsia hukkuu mereen ja turisteihin, Välimeren rannoilla kuihtuvat perinteiset toimialat, kukoistavia elinkeinoja on vaikea löytää, kun jossain muualla aina tehdään paremmin, halvemmalla, isommassa mittakaavassa. Ja isomman pääoman voimin voi toki tehdä omat paremmat turistikohteetkin. Louvre on jo rakennettu Abu Dhabiin.
"Euroopassa on niin paljon menneisyyttä, ettei siellä ole tilaa tulevaisuudelle."
Ei kirja pelkkää synkkää pohdintaa ole, vaan mukana on toimintaa ja nautintoja: rakkaustarina ja niin paljon hyvää syömistä, että nälkä tulee, ja parin pelaama peli, jossa etsitään kadonnutta Caravaggion maalausta Maria Magdalenasta. Teksti on hykerryttävä ja vetävä etenkin alkupuoliskolla, mutta kulmikas siten, että mukana on äkkiä monen sivun monologi tai Damien Hirstin näyttelyn turhan yksityiskohtainen kuvaus, vaikka se idealle tärkeä onkin.
Toistoa on, muttei se minua haitannut, luin ilolla ja innolla. Tekstin eheyttä ja esteettisyyttä etsivälle saattaa olla hankalampi pala. Gummeruksen kirjat ovat yleensä hyvin toimitettuja ja oikoluettuja, niin tämäkin, paitsi että Euroopan unioni on kirjoitettu joka ainoan kerran väärin, mikä häiritsi (pointsit johdonmukaisuudelle). Mutta ajatus on tärkein: mitä kulttuurista lopulta jää jäljelle ja mitkä voimat meitä ohjaavat? Tähän on hyvä päättää. Niin, ja kuka Grand Hotel Europan oikeastaan omistaa? Kiinalainen herra Wang. Tietysti.
Kenelle: Euroopan ystäville, taiteen rakastajille, turismia pohtiville, vanhan loiston katoamista sureville, aitoutta arvostaville, uusia elinkeinoja kehittäville.
Muualla: Kirjamies piti työläänä luettavana, Anneli loistavana romaanina.
Tämä on alkanut vähitellen kiinnostaa. Luulisin saavani tästä paljonkin irti, mutta paksuus vähän pelottaa.
VastaaPoistaKeveästi kulkee paksuudesta huolimatta! Voisin lähettää sulle postipakettina, kiinnostaisi kuulla, mitä ajatuksia herättää.
PoistaHyvänen aika, kiitos! :)
Poista