Huikea kirjallinen ura - ei voi kuin ihailla määrätietoisuutta ja ammattitaitoa, joka on kirjatyttöä eteenpäin vienyt ja kokemusta kerryttänyt matkan varrella. Pikkutyttönä kirjakauppiasta leikkinyt Leena ei ole koskaan miettinyt mitään muuta alaa, kirjarakkaus on häneen sisäänrakennettu ominaisuus. Hän aloitti kustannustehtävissä vuonna 1980 ja siirtyi niistä pois 2015. Työvuosien kuvaus tiivistää kirja-alamme kehityksen neljällä vuosikymmenellä kiinnostavasti.
Ja työkulttuurin: miten alkuaikoina naiset, ne harvat, istuivat takkahuoneessa odottelemassa saunassa kokoustavia herraseurueita; miten työtä on tehty intohimolla vuorokauden ajasta riippumatta - no, se taitaa taas olla arkea monelle, etenkin asiantuntijatehtävissä - miten kirjailijoita palveltiin tai päätöksiä tehtiin kustannuksia miettimättä nykyisen tiukan kulukurin sijaan, ja niin edelleen.
Suurin käänne uralla oli lähtö Otavasta, kotipesästä, jonka perustajasuvun jäsenen, Antti Reenpään, kanssa Leena avioitui. Selväksi tehdään, että tässä valinnassa on kyse rakkaudesta, ei politiikasta. Molemmilla oli perhe ennestään, joten aikamoista myrskyä lienee ollut muutoksen aika, vaikka välit ensimmäiseen mieheen Pekka Tarkkaan pysyivätkin kunnossa. Reenpään suvun patriarkka, Antin isä, ei pitänyt miniää arvossa, joten lähtö Otavasta oli kipeä, mutta kääntyi voitoksi, kun Bonnier Suomeen tuloa suunnitellessaan palkkasi Leenan neuvonantajakseen, sittemmin kustannusjohtajaksi ostamaansa WSOY:hyn. Dramaattisia käänteitä!
Kirja-alan kehitys näkyy kustannettavien kirjojen valikoimissa sekä etenkin kirjamuodoissa ja jakelussa. Siinä missä äänikirjat ovat nyt huipputrendi, jokunen vuosikymmen sitten sellainen olivat pokkarit. Pehmeäkantisuus ei ollut läpihuutojuttu konservatiivisella alalla, mutta kuluttajat innostuivat edullisemmista kirjoista niin, että kustantamot perustivat omia pokkarisarjojaan, jopa yhteisiä jakelukanavia. 1960-luvun lopulla aloittaneet kirjakerhot olivat tärkeä jakelukanava pitkään, kunnes buumi taittui 2000-luvun puolella verkkokaupan alkaessa vallata alaa. Digikirjat löivät voimalla läpi 2010-luvulla meilläkin, samoin fyysisten kirjojen markettimyynti.
Muutoksia mahtuu tarinaan paljon. Ja messu- ja työmatkoja, neuvotteluja, päätöksentekoa, hauskoja ja vähemmän hauskoja sattumuksia, mutta etenkin ihmisiä. Kirjoittaja lienee yksi verkostoituneimpia Suomessa, paitsi kirja-alalla myös muiden silmäätekevien keskuudessa - pitihän muistelmia ja muita teoksia etsiä laajalla katsannolla. Julkisuudesta tutuista taiteen, politiikan ja elinkeino-elämän nimistä tuli tuttavia, monesta myös ystäviä. Ja nimiä on kirjassa paljon, ikonisista kirjailijoista valtiojohtoon, yrittäjistä oman alan kollegoihin. Arvostan asennetta, jolla kirjoittaja nostaa osaavia tekijöitä, etenkin naisia; onhan kirjoittaja ollut tienraivaaja myös sukupuolelleen ylimmän johdon tehtävissä.
Perhe on tärkeä, eikä se jää sivuun. Omat ja bonus-tyttäret mainitaan usein - ja hilpeitä lasten kommentteja ajalta, kun he olivat vielä pieniä - sekä aviomies, joka jätti Otavan, perheyhtiönsä, vaimonsa kanssa. Ilmeisesti pariskunnan välit isän ja apen kanssa eivät ole koskaan korjaantuneet.
Luottamusta on löytynyt muualta: kirja-alan järjestöjen lisäksi kirjoittaja on vaikuttanut pitkään muun muassa Suomen Kansallisteatterin hallinnossa. FILIn vienninedistämisen vetäjän tehtävistä hän jäi sairauseläkkeelle 2017, mutta usein häntä näkee kirjatapahtumissa edelleen (tai näkisi jos niitä olisi, jos aivan viime ajoista puhutaan). Vanha rakkaus ei ruostu.
Onko muistelmakirja hyvä? Kyllä on, itsekirjoitetuksi teokseksi, jotka usein tuppaavat olemaan pelkkää hymistelyä ja luetteloa. Kirjatyttö ei ole sitä. Vaikka toki sisältää pakolliset taustan selvitykset ja sopivat suun kiinni napsautukset asioista, joista ei kerrota. Vaikka olen varma, että herkullisimmat tarinat jäävät kirjoihin ja kansiin laittamatta etenkin kun kirjoittaja on muistelija itse, on teos silti hieno katsaus yhteen uraan ja suomenkielisen kirjallisuuden kehitykseen sekä persoonaan, joka sen sivuilta piirtyy.
Tällaisia tarinoita ei löydy monta, mutta kyllä, kiinnostuneena lukisin muidenkin alan ihmisten kertomuksia työstään. Jokos kirjan kustantaja Touko Siltala on kirjoittanut omansa? Tai Niko Aula? Ja toivottavasti Anna-Riikka Carlsonilla on hyvät muistiinpanot ja päiväkirjat tallella. Entä kaikki huippukustannustoimittajat, siitä vain muistelmaa tiskiin, alan näkyvyyttä kohottamaan, opiskelijoita innostamaan ja meidän muiden uteliaisuutta tyydyttämään.
Muita kirja-alan muisteloita: Kaari Utrio, Hannu Mäkelä, Anita Konkka
Kenelle: Kirja-alasta kiinnostuneille, kustantajan työtä ihmetteleville, uratarinoiden ystäville.
Muualla: Elämäkerrassa on hymyilyttäviä hetkiä ja haikeutta, sanoo Kirjakaapin kummitus. Kirsin Book Clubin Airi ruotii kirjaa perusteellisesti, ja vielä perusteellisemmin Anneli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti