Hän rakastaa minua

On kaksi naista: lukiolainen Kiira ja nuori sinkku, töissäkäyvä Krista. On kaksi pyrkimystä löytää oma suunta elämässä ja se, mitä jokainen eniten kaipaa: rakkautta. Yksinäisyys vaivaa.

Kiira viettää vaihto-oppilasvuoden Wyomingissä, ja hänen elämänpiirinsä laajenee paitsi maantieteellisesti myös päänsisäisesti. Kertyy kokemuksia, oppia ihmisistä. Aikuisuuteen kurottelu jatkuu kotimaassa.

Krista taas pyörii pienemmissä ympyröissä, yhä pienevissä. Työ ja rakkaus sekoittuvat, tosi ja valhe. Ja sitten häneltä katoaa laukku. Punainen käsilaukku piirtää yhteyden naisten välille, vaikkei toinen sitä tiedä. Toinen tietää sitäkin tuskallisemmin.

Kirjan aloitus on erinomainen ja herättää kihelmöivän kiinnostuksen. Valitettavasti kahden ensimmäisen kappaleen jälkeinen osuus ei pystynyt  vastaamaan näyttävän näyttämölle tulon luomiin odotuksiin. En päässyt sisään Kristan ajatuksiin: ne velloivat niin pienessä vedessä, että tuskastutti. Kristakin jäi kaukaiseksi, hänestä lopulta sai tietää vain vähän, ja se vähäkin tuntui jotenkin irralliselta koko tarinaa ajatellen. Yksi naisia yhdistävä tekijä ei tuntunut riittävältä, jäi jotenkin vajaa olo.

Idea on kiinnostava, se naisten yhteys, mutta siitä ei muodostu koskettava, koska naiset eivät tunnu läheisiltä. He keskittyvät enemmän menneeseen kuin tulevaan, haaveisiin enemmän kuin todellisuuteen - ja tämä ärsyttää. Psykologi Pöyhönen osaa piirtää naisista uskottavan kuvan, juuri näin mieli voisi toimia heidän tilanteessaan, mutta jotain puuttui: uusi kulma. Tämä tarina on toistunut niin monesti, ettei siihen tällä lukijalla riittänyt keskittymiskykyä.

Pöyhönen kirjoittaa pitkiä virkkeitä, paljon adjektiiveja, lukuisia lauseita peräkkäin. Välillä niitä on yritetty taltuttaa vierastamillani lauseenvastikkeilla, mutta pilkkujen määrä on silti huima. Ihan puhtain paperein pilkutus ei punakynästä selviä, mikä ei ole ihme, koska niitä tosiaan on paljon. Se tekee tekstistä hengästynyttä, kuvannee nuoren naisen maailmaa. Nopeaa, hyppelehtivää, kepeän oloista.

Kiinnostava esikoiskirjailija silti, ja olen iloinen että luin kirjan, vaikkei se minulle kolahtanutkaan. Kansi houkutti; upean sellaisen on suunnitellut Sami Saramäki.

Muualla: Annika K piti kovasti, Salla sanoo kirjan kertovan siitä, millaisia tarinoita ihminen itselleen kertoo omasta elämästään,  Sanna viihtyi alun pitkästymisen jälkeen.

Virpi Pöyhönen: Hän rakastaa minua. WSOY 2013.