Alexandre Dumas: Monte-Criston kreivi. Klassikkohaaste 12.

Monte-Criston kreivi on eläväinen seikkailu, tarina rakkaudesta ja kostosta. 

Enpä taaskaan tiennyt, mihin lupauduin, kun klassikkohaaste iski. Aivan paras lukuhaaste, ja ainoa, jota muistan seurata (kiitos haastevetäjien muistuttelun). Dumasin kirjoja on ylistetty, ja haasteen periaatteiden mukaisesti häpeän, etten ole niitä lukenut aiemmin. 

Sivistyneissä kodeissa Dumasin seikkailuja on luettu lapsena. Minulle maailma on uusi, mutta tajuan viehätyksen. Vauhti ja voima, huumori ja tapahtumien mylläkkä, joka vyöryy lukijan silmien eteen, on vastustamaton, vaikka teksti on pikkutarkkuudessaan osin jopa jaaritteleva. Mutta se vain lisää viehätystä, jota vanhahtava kieli sanastoineen nostattaa.  Päähenkilö Edmond Dantès, ranskalainen reipas merimies, lusii syyttömänä pitkää vankeustuomiota ainoana seuranaan naapurikopin vanki, vanha Faria, joka kertoo tälle aarteesta.  

"Nähdessäni nuo kaikenlaiset paperit, asiakirjat, sopimukset, pergamentit ja mitä ne kaikki lienevät olleetkaan, joita säilytettiin suvun arkistossa ja jotka kaikki olivat myrkytetyn kardinaalin peruja, aloin itse tutkia ja penkoa noita mahdottomia paperikasoja niin kuin varmaan kymmenet palvelijat, tarkastajat ja sihteerit sitä ennen. Mutta niin uutteraan ja tarkkaan kuin työni teinkin, en löytänyt mitään erikoista."

Koukuttava tarina muuttuu entistä herkkuisammaksi, kun alun asetelman - joutuu vankilaan, pakenee, löytää aarteen - muodostumisen jälkeen päästään (mielestäni) itse asiaan. Kostoon. Eikä sovi unohtaa rakkausjuonnetta, joka vahvasti vaikuttaa Dantèsin tekemisiin niin alussa kuin myöhemmin. 

"- Herra kreivi, oletteko hyvä ja tarjoatte minulle käsivartenne. Kreivi melkein kuin horjahti nämä yksinkertaiset sanat kuullessaan, sitten hän vilkaisi Mercedekseen. Sitä silmäystä kesti vain salamanvälähdyksen ajan, mutta kuitenkin se kreivittärestä tuntui kestävän loputtoman kauan. Tuo Monte-Criston katse oli perin ilmeikäs."

Montecristo on olemassa, se on Italiaan kuuluva saari Tyrrhenanmerellä. Sen verran tarinassa on totuuspohjaa. Ja ajan poliitikka on totta: Ranskan vallankumous on ohi. Napoleon on karkotettu Elbelle, mutta hän palaa sadaksi päiväksi valtaan. Virkamiehillä on vaikeaa, kun takkia pitää käännellä vähän väliä; väärästä valinnasta saattaa pää pudota.

Juonittelua, kaksintaisteluja, myrkytyksiä! Ketkuja voitontavoittelijoita, kavalia aatelisia. Tapahtuu paljon ja jatkuvasti. Myös henkilöitä on runsain määrin, piti vähän pinnistellä muistaakseen, kuka on kuka. Välillä piipahdetaan oopperassa ja kutsuilla, hevosvaunuilla ajellaan ahkerasti paikasta toiseen. Kreivi herättää hämmästystä ja kunnioitusta seurapiireissä, hänen suunnattomasta omaisuudestaan huhutaan. Ei tiedetä, kuka tuo herra oikeastaan on. Miellyttävä käytös ja omaisuus varmistavat hänelle näkyvän aseman, vaikkei kukaan tiedä, mitä on oikeasti puuhailee ja mitkä ovat hänen tekemistensä todelliset motiivit. 

Täysin ei kosto kärsitystä vankeustuomiosta suju kuten kreivi on suunnitellut. Lopputulos pitkästä manööveristä saa lopun, jota hän ei osannut kuvitellakaan synkimpinä hetkinään, joita joskus ilmenee.

"Kreivin kasvoille kohosi ylpeyden puna. - Naurettavaa, hän sitten ajatteli. - Ja se naurettavuus kohdistuu minuun itseeni.... Siis olen naurettava! Mieluummin sentään kuolen. Kreivi otti kynän ja kirjoituspöytänsä salalokerosta paperin ja kirjoitti jotain sen alareunaan. Paperi oli hänen testamenttinsä, eräänlainen jälkisäädöksen lisäys, mistä ihmiset saisivat nähdä hänen kuolemansa syyn. - Niin minä teen, hän puheli katse kohotettuna taivasta kohti, - yhtä paljon Sinun kunniaksesi, Jumala, kuin omaksikin kunniakseni. Kymmenen vuoden ajan olen pitänyt itseäni Sinun kostosi lähettinä, niin ettei sellaisten kurjien kuin Morcerf, Danglars ja Villefort pidä kuvitella, että sattuma on pelastanut heidät vihollisensa käsistä."

Mutta miten nokkelasti hän rakentaa kostonsa, miten kivuliaasti ja täydellisesti konnat kokevat rangaistuksensa! Lukija saa lopun, johon voi olla tyytyväinen. Eikä ollut loppuun edes kiire, sen verran viihdyttävä tarina on. Aivan viimeisiksi on laitettu kolme sanaa, jotka kreivin mielestä sisältävät kaiken inhimillisen viisauden. Sopivat hyvin myös meidän aikaamme: Odota ja toivo! Loppusanat voisivat myös hyvin olla Sen pituinen se. Niin satumainen seikkailu on. 

Luin Lauri Hirvensalon lyhentäen kääntämän noin 700-sivuisen version, josta sitaattini ovat. Selailin myös 1 200 -sivuista alkuperäistä Jalmari Finnen käännöstä. Nähdäkseni pois on jätetty tasaisesti sieltä täältä pätkiä, jotka kuvailevat tarkemmin esimerkiksi paikkoja tai vaikkapa naisten asuja tai dialogeina tarkentavat ja täydentävät jo sanottua. Lyhennetty versio on luonnollisesti vähemmän rönsyävä. 

Kirjasta on tehty leffoja ja sarjoja sekä teokseen jatko-osia muiden kirjoittamina. Alunperin tarina julkaistiin sanomalehdessä jatko-osina, kuten ajan tapa oli. 

Kenelle: Seikkailujen, historian, romantiikan ja draaman ystäville.

Muualla: Kirjan ovat lukeneet kymmenet miljoonat ihmiset, muiden muassa Amma ja Jokke.

Alexandre Dumas: Monte-Criston kreivi. Lyhentäen suom. Lauri Hirvensalo.

WSOY, kuudes painos 1982. Ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi 1945, originaalikirja (Le Comte de Monte-Cristo) 1844. 

Jalmari Finnen suomennos ilmestyi Otavalta 1912. Nykyisin kirjaa on saatavilla Otavan pokkarina, ja tietysti e- ja äänikirjaversioina. 

 

Kirjabloggarien 12. klassikkohaasteen vetää Gregorius blogissaan Jotakin syötäväksi kelpaamatonta.

Logo: Niina Tolonen.