Pierre Lemaitre: Kyykäärme

Pierre Lemaitre on maailman parhaita tarinankertojia, niiltä vaatimattomilta osin, mitä itse "kaikkien kirjojen" luku-urallani olen nähnyt. Hänen dekkarinsa ovat tappavia ja romaanisarjansa ällistyttävä. Mösjöö on ilmoittanut lopettaneensa dekkareiden teon, mutta Kyykäärmeen hän kaivoi pöytälaatikosta. Se on hänen ensimmäinen kirjoittamansa dekkari - ja se, jota ei julkaistu! 

Uteliaisuus herää. Tarinankertojan mielikuvituksen tuntien pöytälaatikkojuttu voi olla niin tai näin - tai oliko julkaisu vain helppo tapa myydä lisää - pääasia, että Lemaitrea saa lukea. Tutut elementit ovat läsnä: naseva sanomisen tapa, suuntaus suoraan asiaan ilman koukeroita, herkulliset henkilöhahmot ja yllättävät, kauhistuttavat tapahtumien seuraukset. 

Yli kuusikymppiseen leskirouvaan ei ole vaikea samastua lähes samassa iässä. Mathilden työura on kestänyt kolmisenkymmentä vuotta, itsellä hieman kauemmin. Tekemisemme, työvälineemme ja taitomme eroavat kuitenkin: siinä missä hakkaan näppäimistöä, mietin sanavalintoja ja toivon mahdollisimman suurta näkyvyyttä teksteilleni, hän punnitsee aseen painoa, osumatarkkuutta ja sopivan syrjäistä paikkaa hoitaa toimeksianto huomaamatta. Palkkamurhaajalla lienee viestintäihmistä parempi palkkataso, vaikka se Mathilden mielestä on jäänyt hieman jälkeen (markkinoita, työehtosopimuksia?).

"Hän sormeilee hermostuneena Browningia ja yrittää aikansa kuluksi muistaa, mitä tehtävää varten hankintaosasto tuon aseen hänelle toimitti. Mutta kun ei muista, ei muista. Sama juttu kaikissa ammateissa, hän miettii, kun kokemusta on karttunut, asiat tuppaavat sekoittumaan."

Uransa kullakin. Ja on hienoa löytää oma ala, jossa kokee olevansa hyvä, saa tekemisestä tyydytystä ja hyvää palautetta. Tämän olen kokenut itse. Ja senkin, ettei liika työhön uppoutuminen kenellekään  terveellistä ole. Olen ollut itse uupunut, Mathilde osoittaa omanlaisiaan oireita - edelleen samastuttavia, ainakin osin. Ja toivottavasti vain osin. Näen kirjassa viitteitä monen nykydekkaristin teoksiin: hulluus ja jo huumorin puolelle ulottuva persoonallinen katsanto tuo lakonisuudessaan mieleen vaikkapa kotimaisen Antti Tuomaisen tai saksalaisen Simone Bucholzin, jotka ovat velkaa tälle kertojalle. 

Olen iloinen, että kirja kaivettiin pöytälaatikosta, tai mistä hyvänsä. Luen takuuvarmasti kaiken, mitä Lemaitre on kirjoittanut. Nautin ja kumarran. 

Kenelle: Yllätysten ystäville, karmeutta kaihtamattomille, mustan huumorin ihailijoille. 

Muualla: Riitta Kirja Vieköön -blogista sanoo: mainio jännäri, hirtehinen ja humoristinen, mutta traaginen. Hän listaa myös Lemaitren kirjat. Jaamme ihailun! 

Pierre Lemaitre: Kyykäärme. Minerva 2022. Kansi Taittopalvelu Yliveto. Alkuteos Le serpent majuscule 2021. Suomentanut Kaila Holma

Pierre Lemaitren tuotanto on kirjan lopussa koottuna suomennosjärjestyksessä, joka EI ole sama kuin kirjojen ilmestymisjärjestys, joka on tässä. 

Ei niinkään väliä, missä järjestyksessä dekkarit lukee, vaikka on siinä omat etenemisensä, mutta romaanisarjassa järjestys on tärkeä.  

Dekkarisarja: 

Iréne (2006, suom. 2016)

Petoksen hinta (2010, suom. 2019)

Alex (2011, suom. 2015)

Camille (2012, suom. 2016)

Rosie (2014, suom. 2017) * Sijoittuu ajallisesti ennen Camillen tapahtumia 

Erilliset dekkarit:

Silmukka (2016, suom. 2017)

Verihäät (2018, suom. 2019)

Kyykäärme (2021, suom. 2022) *Ensimmäinen Pierre Lemaitren kirjoittama dekkari, vaikka julkaistu vasta myöhään.

Romaanit:

Trilogia maailmansotien aikaisesta ja välisestä Ranskasta:

Näkemiin taivaassa (2013, suom. 2014)

Tulen varjot (2018, suom. 2018)

Tuhon lapset (2020, suom. 2020)

Trilogia Suuri maailma:

Loistavat vuodet (2022, suom. 2023)